SLIDER

Sukkalaatikko 12/12: Linnunsilmäsukat

31.12.19


Sukkalaatikkoni viimeinen sukkapari syntyi aivan viime tippaan. Minulle iski joku villasukka-öllööntyminen loppuvuodesta ja sukan neulominen ei napannut sitten yhtään. Onneksi rupesin katselemaan malleja, joita olin aiemmin ajatellut jonain päivänä tekeväni.

Japanilainen sisustustyyny

29.12.19


Kässähamsteri hilloaa kankaitakin vuosikausia. Tämän Almandiinin japanilaisen sumopainijakankaan ostin jo melkein kolme vuotta sitten Helsingin Kädentaitomessuilta. Nyt ompelin siitä tyynynpäällisen nuoremmalle, Japania fanittavalle lapselleni, joululahjaksi.  

Neulotut polvenlämmittimet

25.12.19


Hyvää joulua kaikille! Jouduin käden hermopinteen takia sairaslomalle, joten en ole päässyt vähään aikaan bloggaamaankaan. Nyt on käsi jo onneksi parempi, joten pääsen joululahjoja esittelemään täälläkin. Äitini kaipaili viime talvena polvenlämmittimiä. Minäpä sitten neuloin sellaiset tänä vuonna joululahjaksi hänelle.  

Kirja-arvostelu: Jämälankasukat

14.12.19


Jämälankoja kerääntyy varmasti jokaiselle neulojalle tai virkkaajalle. Entisaikaan näitä kutsuttiin nimellä "jätelangat", mutta onneksi nyt tuo jämälanka-nimitys on keksitty, sillä se on mielestäni kuvaavampi. Nämä ovat kuitenkin lankoja, joita voi vielä käyttää, eivätkä ole mitään roskia sinänsä, vaikka tiedänkin, että on myös ihmisiä, jotka heittävät keränloput roskiin. Tänä päivänä kuitenkin on olemassa niin paljon ihania ohjeita pienille langanlopuillekin, että viimeistään nyt kannattaa pohtia, josko sittenkin pienetkin nöttöset käyttäisi hyväksi - ja jos ei itse halua lyhyemmistä langanpätkistä tehdä, niin ehkä ne jämälankakerät voi lahjoittaa jollekulle toiselle tai pistää kirppikselle myyntiin. Itsekin olen ostanut kirppiksiltä jämälankapusseja ihan vaan sen takia, että niissä on monesti sellaisia värejä, joita itse en kokonaista kerää ostaisi, mutta juurikin kivoihin jämälankatöihin tai raitasukkiin ovat onnen omiaan.

Korkea kauluri + ohje/Käsityöblogien joulukalenterin 6. luukku

6.12.19


Taisin edellisessä kauluripostauksessani luvata, että ensi kerralla teen erilaisen kaulurin. Lupaukseni pitää nyt. Meidän perheen teinimme kaipasi sellaista hyvin lämmittävää korkeaa kauluria, jonka voi vetää nenän yli mutta joka lämmittäisi myös hartioita. Minäpä sitten sellaisen neuloin. En löytänyt valmista ohjetta, joten piti itse keksiä. Sen jaan nyt tässä alempana.

Hartiahuivi

4.12.19


Joululahjaksi ehtii nyt vielä neuloa ihanan lämmittävän hartiahuivin vaikkapa paksuista villaisista jämälangoista. Minun vanhin tätini täyttää juuri joulun alla 90 vuotta ja halusin häntä muistaa jollakin lämpöisellä lahjalla. Ajattelin, että hartiahuivi voisi olla tuollainen kiva lahja, joka kulkee myös hyvin postissa.

Pyjamaboksereita ja joulukuun kässähamsterihaaste

1.12.19


Hyvää ensimmäistä adventtia! Ja tervetuloa mukaan vuoden viimeiseen Craft Candidate ja Lumisiivet -blogien kässähamsterihaasteen linkkiketjuun!

Sukkalaatikko 11/12: Ruusun aika -sukat

29.11.19


Nonnu Neulojan sukkalaatikkohaasteen sukkalaatikkoni alkaisi olla jo täynnä, jolleivat suunnilleen kaikki sukat olisi siitä jo vuoden aikana lentäneet uusiin koteihin. Sukkalaatikon 11. pari on lähdössä pian Ranskaan ystäväni äidille, joka täyttää 70 vuotta. Hän pitää ruusuista, joten Sarita Kotkavalkaman Ruusun aika -sukat tuntuivat juuri sopivalta mallille neulottavaksi. Lisäksi varsi ei saanut olla liian tiukka, joten tässä mallissa oleva pieni kirjoneuleosuus oli siksi hyvä, kun muu varsi on tuollaista joustavaa pitsijoustinneuleta. Tein kummatkin värit tummemmalla langalla kuin alkuperäisellä ohjeella ja lisäksi kantapäästä eteenpäin tein totuttuun tapaan perussukan ohjeella.

Kirja-arvostelu: Vilukissan sukka-aarre

21.11.19


Sarita Kotkavalkaman uusin sukkakirja Vilukissan sukka-aarre sisältää erilaisia sukkamalleja, joissa on käytetty erityisesti kirjoneuletta mutta myös pintaneuleita niihin yhdistäen.* Sarita Kotkavalkaman mallit eivät olleet minulle entuudestaan tuttuja ja yllätyinkin positiivisesti mukavista malleista, joita tässä kirjassa on.

Suomen Kädentaitomessut 2019 Tampereella

18.11.19


Kävin lauantaina Tampereella käsityömessuilla toista kertaa blogistina.* Minulla oli ensin pari tuntia aikaa kiertää kaikki messusalit läpi, ennen kuin tapasin muita käsityöbloggaajia ja sitten kiersimme vielä L u m i s i i v e t -blogin Katin kanssa yhdessä messuja jonkin aikaa. 

Sukkalaatikko 10/12: Marttojen juhlasukat

14.11.19


Marttojen juhlasukat ovat yksi kauneimmista malleista, joita olen neulonut. Ne ovat suloiset ja herkät sekä yksinkertaiset ja helpot tehdä. 

Crystal-tuubikauluri + ohje

11.11.19


Olen vuosien varrella tehnyt jo aika monta kauluria lähes samanlaisilla ohjeilla. Nyt väsäsin itselleni kässähamsterihaasteen mukaisesti jäljelle jääneestä yhdestä kerästä Crystal-lankaa ja pienestä mustasta Viking Garn -jämälankakerästä jälleen uuden kaulurin. 

Sukkalaatikko 9/12: Koirasukat

6.11.19


Olen tänä vuonna osallistunut Nonnu Neulojan järjestämään Sukkalaatikko-haasteeseen. Tavoitteena itselläni oli neuloa yhdet sukat kuukaudessa, ei ehkä niinkään se, että sukkia olisi 12 paria laatikossa vuoden lopussa. No, olen itse asiassa aikataulussa pysynyt ja tällä hetkellä on jo 11. pari työn alla, mutta ongelmana on ollut, etten ole saanut kuvatuksi ja blogatuksi sukkia ajoissa. Kyllähän minä itse näitä sukkia ynnä muita kuvailisin, mutta silloin kun joutuu itse toimimaan mallina niin olen ihan riippuvainen perheenjäsenten kameran käytöstä... Valokuvaaminen kun ei tunnu meidän perheessämme olevan kenenkään muun mielipuuhaa kuin minun!

Mitä isälle lahjaksi? Miesten villasukkavinkkejä

4.11.19


Isänpäivä lähestyy ja lahjojen pohdinta on täydessä vauhdissa. Kokosin blogissani esiteltyjä miestensukkia vinkiksi nopeille neulojille - tai jo sitten vaikka joulua ajatellen!

Marraskuun kässähamsterihaaste

1.11.19


Vuosi 2019 on kääntymässä talven tuloa odottamaan. Mutta vielä on kokonaista kaksi kuukautta aikaa osallistua kässähamsterihaasteeseen!

Saumaton raitakääntöneulepaita

27.10.19


Lankakaapissani oli kolme kerää jotain Novitan vanhaa 7 veljestä -raitalankaa, josta lähdin alunperin räsymattosukkia yhdessä toisen raitalangan kanssa tekemään. Se ei kuitenkaan näyttänyt hyvältä yhdistelmältä ja sitten sain yhtäkkiä vision raitapaidasta. Minulla taisi 1990-luvulla olla vähän samansävyinen raitapoolopaita mutta sellaista en nyt halunnut näistä tehdä. Sainkin kaarrokkeen ja etu- ja takakappaleen tehtyä mutta sitten hihoja neuloessa (tein muuten ensin magic loop -tekniikalla, joten tulipa sitäkin opeteltua!) tuli raitalangasta ongelma, kun siitä tuli niin isot raidat. Kyselin Instagramissakin neuvoja muilta, mitä tekisivät. Jotkut ehdottivat jatkamista, toiset vaihtamista yksiväriseen lankaan.

Ensimmäiset käsityöni kultaiselta 1980-luvulta

24.10.19


Muistatko vielä, mitkä ovat ensimmäiset tekemäsi käsityöt? Minulla ei ole ala-asteella koulussa tekemistäni käsitöistä oikein mitään muistikuvaa mutta yläasteella otin käsityöt valinnaisaineeksi ja silloin minuun iski neulomisinnostus kotonakin. Äidiltäni sain erilaisia edes vähän sinnepäin väreiltään sopivia jämälankoja käyttööni ja niistä sitten neuloin ensimmäisen kirjoneuletyöni: Fair Isle -säärystimet. Ohjeen nappasin jostakin sen aikaisesta 1980-luvun lopun Suuri Käsityökerho -lehdestä, jota äitini tilasi. 


Nämä säärystimet ovat olleet minulla ahkerassa käytössä huvilallamme talvisaikaan, kun siellä on aika kylmää silloin.



Säärystimien jälkeen halusin neuloa itselleni puseron, jonka ohjeen löysin samoin silloisesta Suuri Käsityökerho -lehdestä. Olisikohan ollut jotain Karate Kid -elokuvan jälkimaininkeja, kun tuollainen japanilainen kuvio vetosi minuun? Langat sain jälleen äidiltäni eikä siinä paljon värien sopivuuksiakaan katseltu, sen kuin vain neuloin niistä langoista, joita oli tarpeeksi paljon. Taisivat olla vieläpä jotain akryylilankoja.



Paitaa oli mukava neuloa talvi-iltoina olohuoneen sohvalla ja äiti opetti myös, miten etu- ja takakappaleet ja hihat yhdistetään yhdeksi kappaleeksi. Kun sain kaiken valmiiksi ja sovitin paitaa päälleni, pettymykseni oli suuri: paidasta oli tullut aivan liian iso! Olisinkohan käyttänyt isompia puikkoja kuin ohjeessa enkä tietenkään mitään mallitilkkuakaan ollut tehnyt. Lannistuin tuosta niin, että lahjoitin paidan saman tien äidilleni enkä sen jälkeen koskenut enää puikkoihin - ennen kuin yli 20 vuotta myöhemmin sormeni alkoivat jälleen syyhytä palata käsitöiden pariin.

Kävin syyslomalla lapsuudenkodissani ja äiti kaivoi tuon puseron vaatekomerosta esiin. Hän oli sitä jonkun verran käyttänyt vuosien varrella mutta nyt se oli lähinnä vain lojunut vaatehuoneessa, joten päätin ottaa paidan itselleni muistoksi noista yli 30 vuoden takaisista opetteluista. Ihanaa, että löysin uudelleen käsityöt myöhemmin mutta harmittaa, miten tuolloin nuorena turhasta lannistuin: ajatella, miten taitava olisin tänä päivänä neulomisessa, jos olisin vain jatkanut harrastusta! 

Syysarvonnan voittaja

8.10.19

Viime viikolla postasin blogini suosituimmat ja epäsuosituimmat postaukset ja samassa syssyssä oli arvonta. Suuri Käsityö-lehden voitti Satu. Otatko yhteyttä ja laitat yhteystietosi minulle niin voin postittaa lehden?

Farkkuhame vanhoista farkuista

2.10.19


Minulla on vino pino vanhoja rikkinäisiä ja pieniksi jääneitä farkkuja, joita olen säästellyt tehdäkseni niistä jotakin uutta. Olen aiemmin ommellut lasten pienistä farkuista farkkukasseja ja yhden farkkumekon itselleni ja toisen farkkumekon siskontytölleni. Nyt oli aika kokeilla hameen ompelua.

Teinipojan peruslapaset + lokakuun kässähamsterihaaste

1.10.19


Teini-ikäisille on kyllä haasteellista - tai sitten erittäin helppoa neuloa asusteita. Joko mikään ei kelpaa, mitään ei tarvita, tai sitten kaikki käy, ihan sama.

Blogin suosituimmat ja epäsuosituimmat postaukset + arvonta

28.9.19


Pariton rasa -blogi listasi omat topit ja flopit. Vaikka minulla näyttää nyt olevan jo enemmän kuin sata postausta (eli tämä postaus on järjestyksessä 174.), innostuin silti tutkailemaan omia tilastojani samalla tavalla.

Kirja-arvostelu: Neulekekkerit

18.9.19


Veera Jussilan Neulekekkerit-kirja* on ollut odotettu esikoiskirja suositulta Mehukekkerit-blogin pitäjältä. Kävin tapaamassa Veeraa Lankakauppa nurjan kirjaesittelytilaisuudessa. (Lankakaupasta kirjoittamani esittelypostaus löytyy muuten täältä.)

Paula Pereiran Mio-pusero - Mio Sweater by Paula Pereira

10.9.19


Please find the English version below.
Kesällä Yhdysvalloissa asuessani tutustuin Washingtonissa Looped Yarn Works -lankakaupassa minulle entuudestaan tuntemattomaan japanilaiseen neulelehteen nimeltä amirisu. Koska ohjeet näyttivät kiinnostavilta ja suurin osa oli top down -tekniikalle suunniteltuja, päätin ostaa lehden ja samalla lankaa lehden kannessa olevan Mio-puseron tekoa varten. 

Tampereen uusin lankakauppa nurja: Neulojan oma olohuone

5.9.19


Tampereen Kalevassa on avattu uusi lankakauppa nimeltä nurja (pienellä kirjoitettuna), joka ihastuttaa kodinomaisella tyylikkyydellään ja kutsuvuudellaan. Kävimme Käsintehtyä ja kaunista -blogin Marjo-Riitan kanssa tutustumassa nurjan keskiviikkoisin järjestettävään neuleiltaan. Itse kävin jo lauantaina katsastamassa, miltä avajaisissa näytti ja molempina päivinä kaupan sohvaryhmät olivat täynnä ahkeria neulojia. Tämänkaltaista kokoontumista olen aiemmin nähnyt vain New Yorkissa.

Kässähamsterihaaste: Syyskuun linkkiketju

1.9.19


L u m i s i i v e t -blogin Katin kanssa ideoimme alkuvuodesta Kässähamsterihaasteen. Ideana oli käyttää jo olemassa olevia materiaaleja, kankaita, lankoja pois kaapeistamme ja tehdä keskeneräiset työt loppuun. Nyt olemme päässeet jo syyskuun puolelle ja ilahduttavan moni on lähtenyt mukaan meidän kanssamme tähän haasteeseen! 

Saumaton neuletakki liukuvärjätystä langasta

11.8.19



Hei vaan kaikille! Kuten kuvasta näkyy, olen palannut Suomeen! Ja nyt mennäänkin rytinällä kohti syksyisiä vaatteita ja esitellään neuletakki, jonka sain valmiiksi juuri ennen Yhdysvaltoihin kesäksi muuttoamme mutta jäi silloin kuvaamatta ja sen takia esittelemättä. Ja ehkä hyvä niin, koska syksyä vartenhan minä tämän neuletakin neuloin.

Kässähamsterihaaste 2019: Elokuun linkkiketju

1.8.19


Yhdysvalloissa ollessani on kässähamsterihaaste jäänyt sattuneesta syystä vähän vähemmälle. Inspiraatiota on silti voinut hakea, kuten täältä National Air and Space Museumista Washington DC:ssä, jossa huomasin nämä jännällä tavalla väritetyt lapaset, joita Anne Lindbergh, Charles Lindberghin vaimo, piti lentomatkallaan Leningradiin. Näihin lapasiin voisi todella hyvin käyttää jämälankoja!

Sukkalaatikko 8/12: Spanish Steps Socks

6.7.19


Spanish Steps Socks! Näin komean nimen saivat nyt ihan tavalliset harmaat perussukat, koska ne kuvattiin Washingtonin espanjalaisilla portailla Decatur Terracella, jota myös Spanish Stepseiksi kutsutaan.

Poikaystävän villapaidan kirous + Heinäkuun Kässähamsterihaaste

1.7.19


Löysin täältä Yhdysvalloista kiinnostavan kirjan, joka kertoo neulomisesta. Mutta ei kuitenkaan pelkästään neulomisesta, vaan elämästä, johon neulominen liittyy olennaisena osana. Kirjan nimi on The Curse of the Boyfriend Sweater eli Poikaystävän villapaidan kirous. Se viittaa siis siihen, että jos neulot poikaystävällesi villapaidan, se johtaa siihen, että poikaystävä jättää. Toinen variaatio on, että suhde loppuu ainakin ennen villapaidan valmistumista. Suomessa sanonta ennen aikaan oli jotain siihen suuntaan, ettei pitänyt antaa villaista ennen vihkimistä.

Lankakauppa New Yorkissa: Knitty City

29.6.19


Viimeksi tuskailin, miten vaikeaa oli löytää lankakauppaa Washingtonista. Sen sijaan New Yorkissa tarjontaa on enemmänkin, mutta koska kaupunki on kuitenkin iso, onnistuin vierailemaan vain yhdessä. Nimittäin ensimmäinen, missä kävin (Loop of the Loom Upper East Sidella), oli keskittynyt vain kangaspuilla kutomisen kursseihin! Siellä oli yhdessä pikkuhuoneessa pieniä kangaspuita, joissa naiset kutoivat. Lankoja oli ihan vähän myynnissä ja nekin niin ohutta laatua, ettei niistä ollut minun tarpeisiini. Olinkin onnellinen, kun menin sitten Upper West Siden puolella sijaitsevaan Knitty Cityyn ja törmäsin ihanaan neulovaan yhteisöön!

Lankakauppa Washingtonissa: Looped Yarn Works

16.6.19

 

Lähdin tänne Yhdysvaltoihin reissuun sillä ajatuksella, että etsin lankakaupan ja ostan lankaa täältä käsin enkä lähde raahaamaan matkalaukullista lankoja kesäkäsityötä varten. No, sepä ei ollut ihan niin sanottua. Täällä Washington DC:n keskustassa ei nimittäin juurikaan ole lankakauppoja! Mutta yksi löytyi Dupont Circleltä eikä ihan mikä tahansa kauppa vaan todella viihtyisä ja hyvätasoinen liike nimeltä Looped Yarn Works

Sukkalaatikko 7/12: Sydänystävät-sukat

9.6.19


Sukkalaatikon seitsemäs pari on valmis. Nämä sukat ovat mielestäni ihan supersöpöt, vaikka itse en olekaan vaaleanpunaisen ystävä. Nämä jäävät siis kerrankin sukkalaatikkoon odottamaan niille oikeaa ihmistä. 

Kässähamsterihaaste kesäkuu 2019

1.6.19


Minun osaltani kässähamsterihaasteesta tulee aika haastava kesän aikana ollessani Yhdysvalloissa. Päätin pitkällisen pähkäilyn jälkeen olla ottamatta juuri mitään lankoja mukaan, koska ei ole järkeä raahata matkalaukussa useita keriä jotain puuvillalankoja ja puikkoja vain jotain epämääräistä kesäistä käsityötä varten. Päädyin siihen, että otan lentokoneeseen mukaan bambupuikot ja yhden kerän villalankaa helppoa ja yksinkertaista villasukan tekoa varten - kun en ihan tekemättä mitään pysty kuitenkaan olemaan. Ostan sitten paikan päältä tarvittaessa lankoja ja välineet ihan varta vasten jotakin tiettyä työtä varten, kunhan löydän lankakaupan ensin.

Sukkalaatikko 6/12: Ruususukat

27.5.19


Äitienpäiväruusu on perinteinen lahja äitienpäivänä. Tänä vuonna annoin äitienpäiväruusuja sukkien muodossa. Heti kun näin mallin, ajattelin, että ovat ihan äitini näköiset sukat mutta alun perin ajattelin, että josko jouluksi tekisin mutta sitten päätin yllättää jo äitienpäivänä. Äiti sitten kuitenkin tokaisi lahjan saatuaan, että joulusukat! No, haitanneeko tuo mitään - nytpä ovat joulua varten jo valmiina! 

Kirja-arvostelu: Neulojan käsikirja

14.5.19


Ranskalaisen Marie Claire -lehden toimittajan Charlotte Rionin uusi Neulojan käsikirja on todellinen apuväline neulesuunnittelijoille ja sellaisiksi haluaville! Kirja sisältää 300 erilaista pintaneulemallia. 

Paistaako aurinko Suomessa? -villasukat

4.5.19


Kuten viime postauksessani jo kerroin, niin väittelin tohtoriksi viikko sitten perjantaina. Olin pitkään pohtinut, mitä annan lahjaksi kustokselle ja vastaväittäjälleni ja sitten keksin, että käsityöläinenhän tietysti antaa jotain omin käsin tehtyä lahjaksi. Villasukat valikoituivat lahjaksi kahdelle miehelle, ja lähdin suunnittelemaan niitä väitöskirjani teeman pohjalta, eli aurinkoenergia Suomessa.

Kässähamsterihaaste: Toukokuu

1.5.19


Ihanaa toukokuuta! Täällä blogin takana on nyt vastavalmistunut tohtori: väittelin viime viikon perjantaina lopultakin. Sen verran on aikaa mennyt tuohon väittelyrumbaan, että käsityöt ovat pakostakin jääneet aivan jumbosijalle prioriteettilistallani ja siksi on blogikin jäänyt aivan taka-alalle.

UPEE Second hand -tapahtuma Tampereella

14.4.19


Tampereella järjestettiin eilen ensimmäistä kertaa ekolifestyle-tapahtuma UPEE Second hand. Tapahtuman tarkoitus oli yhdistää kestävästä kulutuksesta kiinnostuneet ihmiset ja liikket yhden päivän ajaksi Tampere-talolle. Kävin tutustumassa tapahtumaan, koska olen itsekin kiinnostunut ekologisesta vaatetuksesta ja vastuullisesta liiketoiminnasta.

Kässähamsterihaaste: Huhtikuu 2019

1.4.19


Se olisi sitten huhtikuu ja uuden blogilinkkiketjun vuoro! Kässähamsterihaaste on jäänyt pikkuisen taka-alalle, kun olen viimeistellyt väitöskirjaani mutta nyt tiukan aikataulun päätteeksi sain sen perjantaina lähetettyä painoon. Vielä ei voi huokaista helpotuksesta, sillä nyt on väitöstilaisuuteen valmistautuminen edessä ja karonkan järjestäminen. Kaikkia kutsujakaan en ole vielä ehtinyt lähettää mutta sentään väitösasut on hankittu.

Vihreä - Green

26.3.19


Helppo on osallistua haasteeseen, jossa teemana on oma lempiväri eli vihreä. Joka vuosi kevään tullen kaivan vihreät langat ja kankaat kaapista ja alan niistä tehdä jotain kivaa. Minulla on aina monta työtä samaan aikaan kesken. En jaksa tehdä yhtä työtä putkeen vaan tarvitsen vaihtelua. Lisäksi innostun aina jostakin toisesta työstä ykskaks ja sehän pitää sitten pistää puikoille.

5 x 3 hyvää asiaa

24.3.19


Belle Époque Wedding Diaryn Teresa haastoi minut positiivisuushaasteeseen jo vuosi sitten. Lupasin pyhästi itselleni, että osallistun haasteeseen, kunhan on hyvä hetki. No nyt on vierähtänyt jo niin paljon aikaa, että oikein hävettää... Jonkinlaiseksi puolustuksekseni kerron teille, rakkaat lukijani, että kulunut vuosi on ollut todella voimiavievä, sillä olen viimeistellyt väitöskirjaani ja nyt se on kuin onkin aivan loppusuoralla. Taittotyö on käynnissä ja kohta alkavat painokoneet laulaa, väitöstilaisuutta ja karonkkaa valmistelen täyttä häkää. Stressi on niin kova, ettei aikoihin ole tällaisia vatsakipuja ja yöllisiä heräämisiä ja valvomisia ollutkaan, mutta kohta se on ohi ja toivon voivani taas ehtiä kirjoitella blogejani ja tehdä rauhassa käsitöitä!

Sukkalaatikko - A box of socks

15.3.19

Kun nyt Pieni Lintu -blogissa tämän viikon makrokuvahaasteen teemana oli laatikko, päätin osallistua näillä kuvilla siihen. Tämä postaus tulee hieman jälkijunassa, sillä olen koko viikon tehnyt armottoman pitkiä päiviä saadakseni väitöskirjani taitto- ja painokuntoon! Melkein valmis se nyt onkin: vielä viikonloppuna luen kertaalleen läpi ja tarkastan piirtämäni kuviot ja sen sellaiset ja sitten saan sen käsistäni pois vähäksi aikaa. 

Keväinen Aino-mekko

9.3.19


Kässähamsterihaaste on pakottanut minut tekemään loppuun keskeneräisiäkin töitä, kuten tämän Aino-mekon, jonka ompelun aloitin jo vuosi sitten.

Kässähamsterihaaste: Maaliskuu 2019

1.3.19

Mitenkäs Kässähamsterihaaste on lähtenyt käyntiin? Oletteko saaneet jo kaappeja tyhjentymään ja keskeneräisiäkin valmistumaan vai onko huoneentauluna sittenkin alla oleva kyltti (josta itse kyllä henkilökohtaisesti pidän aika paljon...)?

James Bond 007 Socks

24.2.19


Näiden sukkien teko lähti oikeastaan liikkeelle autosta. Ostin nimittäin Englannista palatessani veljelleni lahjaksi toffeeta, joka oli pakattu James Bondin auton näköiseen rasiaan. Ajattelin sitten, että pakettiin voisi laittaa myös muuta teemaan sopivaa, ja koska veli ei pidä Martinista, mikä olisi ollut luonteva lahja lisäksi, niin päätin neuloa James Bond-sukat. Ohje on Lumi Karmitsan ja löytyy ilmaiseksi Ravelrystä.
© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.