Sukkalaatikko - A box of socks

Kun nyt Pieni Lintu -blogissa tämän viikon makrokuvahaasteen teemana oli laatikko, päätin osallistua näillä kuvilla siihen. Tämä postaus tulee hieman jälkijunassa, sillä olen koko viikon tehnyt armottoman pitkiä päiviä saadakseni väitöskirjani taitto- ja painokuntoon! Melkein valmis se nyt onkin: vielä viikonloppuna luen kertaalleen läpi ja tarkastan piirtämäni kuviot ja sen sellaiset ja sitten saan sen käsistäni pois vähäksi aikaa. 

Hirmu vähän on käsitöille jäänyt aikaa mutta villasukkia olen silti yrittänyt neuloa iltaisin rauhoittuakseni hieman ennen nukkumaan menoa. Nyt on menossa Sukkalaatikko-haasteen villasukat nro 4 ja 5, päättelyä vaille valmiit.



Villasukat numerot 1, 2 ja 3 ovat lähteneet jo laatikosta pois muiden jalkoihin, joten nähtäväksi jää, onko loppuvuodesta sukkalaatikko täysin tyhjä, vaikka siellä olisi silloin pitänyt olla 12 paria sukkia!




Kaikki sukat on neulottu olemassa olevista langoistani, joten samalla tyhjennän lankakaappiani Kässähamsterihaasteen mukaisesti. Postaukset näistä sukista voit lukea täältä:

  1. Mustavalkoiset sukat
  2. Sydänsukat
  3. James Bond 007 Socks

Mukavaa viikonloppua!

12 comments

  1. Onnea väitöskirjaurakasta! Käsityöt ovat kyllä varmasti hyvää vastapainoa sille.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, näin se on! Opettelin uudelleen neulomisen ja virkkaamisen jalon taidon, kun aloin tehdä väitöskirjaa. Oli ihan pakko saada jotain vastapainoa!

      Delete
  2. Niin ihania sukkia, herkullisia ja tyylikkäitä väripaletteja.

    Väikkäri jo noin valmis, vau, upeaa, mahtavaa, onnea!!!!!

    ReplyDelete
  3. Onpas ihanat James Bond -sukat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Pauliina! Niissä olikin vähän väkertämistä.

      Delete
  4. Hyvä sää, käsityöt ovat hyvä vastapaino väitöskirjalle :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Nina, niin kyllä ovat. En varmaan olisi ilman niitä ihan samalla tavalla jaksanutkaan.

      Delete
  5. Ihania sukkia kauniissa laatikossa.
    Onnea väitöskirjasta!

    ReplyDelete