SLIDER

Muurahaisenpolku-sukat


Aloitin taas tänä vuonna Sukkalaatikko2021-haasteen mutta heti alkuun en innostunutkaan tammikuulle suunnitelluista Mukulasukista - ainakaan vielä. Sitten katselin vähän kalenteria ja ymmärsin, että nyt alkuvuodesta pitääkin aika monet synttärisukat neuloa pyöreitä täyttäville ystävilleni ja sukulaisilleni. Ihan ensimmäisenä vuosia oli täyttämässä Ateenassa asuva kreikkalainen ystäväni ja sukilla oli jo aika kiire joutua postiin. Niinpä puikoille lähtivät ensiksi jotkin nopeasti tehtävät sukat yksivärisenä ja lähdin kokeilemaan minulle entuudestaan tuntematonta resoria, mikä osoittautui aika kivaksi! Tämän resorin nimi on muurahaisenpolku ja jaan tuon mallineuleen ohjeen täälläkin. 

Muurahaisenpolku-sukat

Koko: 36 
Lanka: Novita 7 Veljestä vihreä (036)
Langanmenekki: 79 g
Mallineule: Sileä oikea: neulo kaikki silmukat oikein.
Joustinneule (muurahaisenpolku-resori):
1. krs: Neulo 2 oikein, 2 nurin, toista.
2. krs: Langankierto, 2 oikein yhteen, 2 nurin, toista.
3. krs: 2 oikein, 2 nurin, toista.
4. krs: 2 oikein yhteen, langankierto, 2 nurin, toista.
Jatka kerroksia 1-4 haluamasi pituuden verran.

Itse tein nämä sukat 44 silmukalla, jotta olisivat hyvin istuvat pienikokoiselle naiselle. Varren pituudeksi tuli 12 cm. Muutoin tein ihan perussukan ohjeella, paitsi tietysti kantalapussa oli vain 22 silmukkaa ja 22 kerrosta. 

Sain sukat ihan hyvissä ajoin valmiiksi mutta edellisellä viikolla olleet lumimyrskyt ja kovat pakkaset siirsivät sukkien lähettämistä tähän viikkoon. Toivottavasti ne nyt kuitenkin jossain vaiheessa ehtivät perille saakka, vaikkeivät nyt sitten ihan syntymäpäiviksi ehtineet.


Tuo oli yllättävän kiva vihreän sävy, jonka löysin lankavarastoistani. On tosin jo poistunut valikoimista vuosia sitten harmillisesti. Tässä nyt mietin, että mahdankohan ehtiä yhtään sukkaa neuloa varsinaiseen sukkalaatikkoon tänä vuonna, mutta toisaaltahan olin ajatellut tavoitteekseni neuloa 12 paria sukkia.

Oletko sinä osallistumassa sukkalaatikkohaasteeseen tai neulonut jo vaikka noita Mukulasukkia?


2 kommenttia

  1. Osallistun omalla tapaa sukkalaatikkohaasteeseen enkä tiedä teenkö niitä valittuja sukkia aina joka kk. Tosin ehkä vähän nyt innostuin noista mukulasukista, mutta eivät ne vielä ole hypänneet puikoille, saatan ne tehdä jossain vaiheessa tätä vuotta tai joskus myöhemmin :D

    VastaaPoista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.