1 2 3 4

Käsityösuunnitelmat tälle vuodelle


Uutena vuotena tehdään aina lupauksia ja suunnitellaan kovasti vuoden aikana tehtäviä asioita, joten ei tehdä poikkeusta nytkään vaan kirjataanpa tänne omia käsityösuunnitelmiani tälle vuodelle. Totuttuun tapaan jatkuu lankalaihis ja kässähamsterius eli aion jatkossakin pyrkiä tekemään vain omista varastoistani löytyvistä langoista, kankaista, napeista, vetskareista ynnä muista tarvikkeista.  


Vaatekaapin päivitys jatkuu itselleni sopivien värien ja päällä hyvältä tuntuvien vaatteiden lisäämisellä. Viime vuonna en ehtinyt ommella itselleni juuri mitään, johtuen myös muutostamme ja ompeluhuoneeni menettämisestä. On paljon vaikeampaa kaivaa ompelukone ja -tarvikkeet kaapista tätä nykyä, joten motivaatio ja aika täytyy oikein erikseen hakea. 


Viime vuonna suunnittelin muutamia sukka- ja lapasmalleja ja tänä vuonna saatan jatkaa joillakin pienillä suunnittelutöillä edelleen. Pääasiallisesti kuitenkin tarkoitukseni on tehdä itselleni ja läheisilleni vaatteita ja asusteita jo olemassa olevista ohjeista ja kaavoista eikä niinkään lähteä nikkaroimaan ohjeita mutta jos niitä siinä samalla syntyy niin toki voin sitten täällä niitä jakaa!



Lisäksi yritän nyt ihan oikeasti saada tehtyä sellaisia töitä, joista olen jo pitkään haaveillut. Tähän liittyy myös oma mieltymykseni brittiläisiin neuleisiin ja vintagemalleihin. Tykkään tosi kovasti seurata brittisarjoja, jotka sijoittuvat 1940-1960-luvuille ja niissä huomioni kiinnittyy aina upeisiin neuletakkeihin ja Fair Isle -slipovereihin ja hameisiin, joita 1940- ja 1950-luvuilla paljon käytettiin. 1960-luvulta puolestaan kotelomekot ja jakkupuvut ovat mielestäni todella kauniita. 


Juhlapuvuissa olen pitkään itse suosinut 1950-luvun tyyliä mutta nyt ei ole enää tiedossa juhlia, joihin voisi pukeutua. Saa nähdä, kuinka kauan menee ylipäänsä siinä, että pääsisi juhliin saati tapaamaan toisia ihmisiä - tässä kun perheemme on ollut koronaeristäytyneenä pian jo vuoden ajan riskiryhmään kuulumisen takia. Mutta se on sitten ihan sivuseikka tässä. 


Viimein asiaan eli tämän vuoden to do -listaan, joista osa on siirretty viime vuodelta suoraan tänne. Listasta puuttuvat keskeneräiset työt, jotka listasin jo aiemmin tässä postauksessa

  • OSLO HAT itselleni ja vanhimmalle lapselleni
  • VILLAPAITOJA itselleni, nuoremmalle lapselleni ja äidilleni
  • TORKKUPEITTO kummipojalle
  • VILLATAKKEJA  itselleni ja lapsilleni
  • NEULEMEKKO itselleni
  • JUHLABOLERO itselleni
  • SUKKALAATIKKO 12 paria
  • OMMELTUJA HAMEITA, MEKKOJA, PAITOJA itselleni

Kovin tarkkaan en tuota listaa lyö lukkoon, mutta siihen kuuluvat erityisesti itselleni ikuisuustoiveissa olevat tietyt työt, jotka toivottavasti tänä vuonna saisin toteutettua. Näitä olen jo pari vuotta sitten esitellyt silloisessa to do -listassa. Sukkalaatikko-haasteeseen lähden taas mutta en välttämättä tee niitä sukkia, joita sinne joka kuukausi on eri suunnittelijoiden toimesta tarjolle laitettu. Pahoin pelkään, että sukkalaatikostani lähtee taas sukkia liikenteeseen ennen aikojaan mutta jos tämä haaste nyt edes jollain tavalla inspaisi tekemään joka kuukausi yhdet sukat vaikka välityönä.

Saatan myös jotain työjuttuja täällä kertoilla välillä, jos aihealue jotenkin sopii. Sinänsähän työni on hyvinkin yhteensopiva harrastukseni kanssa, sillä tutkin kestävien tekstiilien systeemistä muutosta. Lisäksi liityin tämän vuoden alusta Alavara- ja Varakoukku-ryhmiin toiveena olla vähän aktiivisempi erityisesti ompelussa ja saada vertaistukea muilta käsitöihin hurahtaneilta.

Mutta nyt toivottelen uudet ja vanhat seuraajat tervetulleiksi ja jatketaan taas näitä hyvää mieltä aiheuttavia juttuja tänäkin vuonna!


4 comments

  1. Mulla on make nine -haaste...Yksi jo tehty ja toista teen parhaillaan. Ompelu puolella hiljaista kun kone lähti sairaalaan :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei! Minulla on saumurin kanssa ollut pitkään ongelmia ja laitoin sen takaisin laatikkoon. Sen langoitus ei millään onnistu, se ei siis tikkaa yhtään. En tiedä, pitäisikö viedä korjattavaksi vai onko langoitustavassani nyt joku ongelma. Samaistun kyllä niin tuohon, mutta onneksi voi neuloa tai virkata!

      Delete
  2. Kivoja suunnitelmia ja kivan pitkäaikaisia projekteja. Itsekin yritän neuloa tänä vuonna enemmän pidempiaikaisia projekteja eikä ehkä niin paljon villasukkia :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin, siinäpä vasta haastetta! Mielenkiinnolla odottelen, mitä aiot tehdä! :)

      Delete

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.