Toukokuun käsityösaldo ja sukkalaatikko 5/2022
Pakko myöntää, että on ollut hiljaista täällä. En ole esitellyt yhtään valmistunutta työtä, koska en ole edes saanut mitään valmiiksi paitsi nämä sukat, joista kohta vähän lisää myöhemmin, enkä ole esitellyt edes keskeneräisiä. Tässä on ollut paljon kaikenlaista happeningiä ja sen sellaista muuta elämässä ja sitten toisaalta jotenkin sellaista ylenpalttista uupumista. Välillä tuntuu, etten edes saa mitään aikaiseksi oikein missään mutta eihän se nyt ihan pidä paikkaansa sekään.
Mutta asiaan eli näihin sukkiin, joista tuli (leikisti) viidennet sukat sukkalaatikkoon tänä vuonna. En ole postannut näistä erikseen siksi, kun eihän näissä ole mitään sinänsä erikoista. Perussukat ja lankakin jo myynnistä poistunutta Novitan Veera-lankaa. Ainoa erikoisuus näissä on se, että nämä on neulottu teritettyihin sukkiin ja jo kertaalleen käytetystä langasta. Lapselta oli siis jäänyt jo vuosia sitten pieneksi ja rikkinäiseksi vanhat sukat, jotka olin tehnyt jo yhdeksän vuotta sitten ja koska ne olivat mukavan pehmoiset kotisukat (akryyliä, kun ei voi villaa käyttää) ja varret olivat vielä ihan hyvät, purin sukat varteen saakka. Samoin purin kokonaan toiset sukat, joihin oli käytetty tätä lankaa ja vielä kauluri, jossa oli myös Veera-lankaa ja otin niistä sen langan talteen ja neuloin sitten näihin sukkiin ensiksi pidemmän varren ja sitten kokonaan uudet kantapäät ja teräosat. Tällä kertaa 42 koossa. Olihan tuo lanka osin värjäytynyttäkin mutta ei se mitään, näistä piti tulla ihan vain uudet oleskelusukat kotiin tai mökille niin värierot eivät haittaa käytössä. Tällä tavoin kannattaa mielestäni hyödyntää vanhoja sukkia, kun usein varret ovat ihan hyviä, vaikka muu osa olisi kulunutta ja reikäistä.
Tässä ovat nuo vanhat sukat ja pipo, jonka tein samasta langasta silloin aikanaan:
Vielä jos lankalaihisteluja mietii niin en oikein tiedä, kehtaako tätä edes langankulutukseksikaan kutsua mutta väitetään nyt, että noin 100 grammaa olisin näihin käyttänyt.
Tässäpä kaikki raportoitava tällä erää! Saa nähdä, miten tuo kesä lähtee käsitöiden osalta rullaamaan... Voihan se olla, että tuleekin ensimmäistä kertaa laitettua puikot lepäämään kesän ajaksi niin kuin vanha kansa teki. Katsotaan, mikä on fiilis! Joskus voi olla hyvä ottaa vähän paussia, jos ei tekeminen maistu samalla tavalla kuin ennen ja sitten alkaakin taas sormet syyhytä päästä takaisin hommiin.
Pidätkö sinä neulomisesta kesätaukoa? Tai vaihdatko virkkaukseen tai ompeluun?
Neulominen ei jää tauolle kesälläkään :) Kiikussa istuen, kevyessä kesätuulessa... mikäs sen mukavampaa!
VastaaPoistaVoi että, niin minäkin kyllä ennen aina kesät talvet tein.
PoistaTuo on tosiaan hyvä tapa uudistaa jo kerran käytettyä. Ja kauniit, lämpimät sukat niistä tulikin.
VastaaPoistaMonena kesänä on tullut virkattua kesällä enemmän ja neulottua vähemmän. Nyt kuitenkin viime talvena virkkuukoukku on pysynyt kädessä lähes yhtä paljon kuin puikot :) Mutta suosittelen puikkojen lepuuttamista ihan luvan kanssa kesän ajan, niin ehkä intoa on sitten syksyllä vähän enemmän ;) Toisaalta aina ei ole pakko saada aikaan ja voi vain olla. Myös itselläni on ollut menneenä talvena ja nyt keväällä tunne, että ei vaan jaksa. Silloin on hyvä vaan olla. Kaunista alkavaa kesäkuuta sinulle!
Kiitos, viisaita sanoja! Mukavaa kesää!
PoistaNo näin just, se pitää tehdä niin kun itseltä tuntuu hyvältä! Ja nimenomaan tauko tekee aina hyvää! Mutta kivat sukat tuli! :)
VastaaPoistaKiitos, eihän sitä tiedä, miten tässä käy mutta ainakin bloggaamisesta taitaa taas vähän pidempää taukoa tulla, kun ei ole niitä valmiita töitä...
PoistaIhanaa, että vanhat sukat ja neuleet saivat uuden elämän :)
VastaaPoista