SLIDER

Huhtikuun käsityösaldo

 

Kolme valmista ja esiteltyä työtä, lankaa kului 325 grammaa ja rahaa 114,48 e kankaiden ostoon. Siinäpä huhtikuun käsityösaldoni. 

Tuo kankaiden osto on tässä se kummallinen asia. Minähän en ole pariin vuoteen ommellut juuri mitään. Sitten sain jonkun kumman päähänpiston pojalle tehtävästä collegepaidasta ja oikeasti sain aikaiseksi kaivaa käsityölehdistä ohjeen, jäljentää kaavat, leikata ne kankaasta, joka minulla oli kaapissa, ja jopa ommella. Mutta kun minulta puuttui oikean väristä resoria niin Kangaskapinalla sattui olemaan jokin pakanlopputarjous ja minähän sitten mennä päräytin tilaamaan sieltä niin resoria, collegea kuin muutakin kangasta. Kun paketti saapui, eihän siellä kuitenkaan ollut tuohon collegepaitaan sopivaa värisävyä, joten kävin vielä erikseen Eurokankaasta ostamassa tuubiresoria. Joten siitä syystä tällainen ihme kangasostobuusti!

Lankaa sain kulumaan arvioni mukaan yhteensä noin 325 grammaa kolmiohuiviin ja lapsen siksaksukkiin. Kolmiohuivin langat olin tosin purkanut jo toisesta työstä, joten en tiedä, voiko sitä nyt ihan oikeasti laskea kulutettuihin lankoihin mutta tällä nyt mennään. Siksak-sukat neuloin langanlopuista. Joten tämä oli nyt todellinen kierrätys- ja jämälankakuukausi kaiken kaikkiaan.

Miten sinun huhtikuusi sujui?


2 kommenttia

  1. Kuulostaa että ompeluinspis iski. Mutta se on kivaa kun saa inspiksen ja tekee kerralla loppuun asti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku pieni inspiksen kaltainen... Mutta ihanaa, että sain aloitettua ja jopa valmiiksi. :)

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.