SLIDER

Japanilainen sisustustyyny


Kässähamsteri hilloaa kankaitakin vuosikausia. Tämän Almandiinin japanilaisen sumopainijakankaan ostin jo melkein kolme vuotta sitten Helsingin Kädentaitomessuilta. Nyt ompelin siitä tyynynpäällisen nuoremmalle, Japania fanittavalle lapselleni, joululahjaksi.  


Tuo kangas oli valmiiksi leikattu pala, joka maksoi muistaakseni neljä euroa. Päätin, että ompelen sen kokoisen tyynyn ihan suoraan, joten ensiksi huolittelin saumat ja sitten lähdin kiinnittelemään vetoketjua toiseen lyhyempään päähän Mehukekkerit-blogissa olleen sisustustyynyn ompelun ohjeen mukaan. 


Vetoketjun olin jo aiemmin ratkonut lapsen vanhasta ulkohaalarista, joten se ei maksanut enää mitään. Kässähamsterimeininki siis jatkui.



Olin todella tyytyväinen vetoketjun ompeluuni. Alkaa jo pikkuhiljaa sujua ihan siististi! Lisäksi sain tuonne tyynynpäällisen sisään kaksi lötkömpää sisätyynyä upotettua ja siitä tuli oikein jämäkkä hyvä sohva- tai vuoteenpäällistyyny, tässä nyt kuvattuna nojatuolissa.


Postaus osallistuu vielä tämän vuoden viimeiseen kässähamsterihaasteeseen, jossa tarkoituksena on ollut käyttää olemassa olevia materiaaleja käsitöissä. Oletko sinä osallistunut haasteeseen jollakin tavalla?

Kurkkaa myös:

Kauluspaidoista ja essuista sohvatyynyjä

Neulottu sohvatyyny + ohje

Neulottu joulutyyny

Jokerit-tyyny

2 kommenttia

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.