Kässähamsterihaaste: Huhtikuu 2019
Se olisi sitten huhtikuu ja uuden blogilinkkiketjun vuoro! Kässähamsterihaaste on jäänyt pikkuisen taka-alalle, kun olen viimeistellyt väitöskirjaani mutta nyt tiukan aikataulun päätteeksi sain sen perjantaina lähetettyä painoon. Vielä ei voi huokaista helpotuksesta, sillä nyt on väitöstilaisuuteen valmistautuminen edessä ja karonkan järjestäminen. Kaikkia kutsujakaan en ole vielä ehtinyt lähettää mutta sentään väitösasut on hankittu.
No, viikonloppuna ehdin kuitenkin hiukan paneutua tähän kässähamsterihaasteeseen ja alkaa siivota työ- ja ompeluhuonettani, joka ehti parin kuukauden aikana räjähtää aika hurjaksi. Ensiksi siivosin kaikki väitökseen liittyvät paperit ja kirjat laatikoihin. Hankin myös uuden hyllyn huoneeseen, johon ajatuksena olisi järjestää käsityötarvikkeita ja ehkä jopa kankaitakin. Olen kasannut pari laatikollista vanhoja käsityölehtiä ja -kirjoja, jotka aion viedä kirppikselle. Lisäksi tarkoitukseni on nyt käydä läpi kankaat ja vanhat vaatteet ja käsityötarvikkeet ja pistää niitäkin kiertoon.
Muuten olen iltaisin ihan vain noin puolen tunnin tai tunnin ajan telkkaria katsellessa jaksanut neuloa tätä uutta saumatonta perusvillatakkiani. Teen sitä Tallinnasta ostetusta liukuvärjätystä villalangasta. Ylhäältä alas -neulomistekniikka on ihan paras tällaisiin lankoihin niin ei jää kummallisia eripariraitoja etu- ja takakappaleisiin. Vielä kun pystyisin ottamaan haltuun, miten voin tehdä nuo hihat magic loop -tekniikalla niin olisi hyvä.
Mitään valmista ei siis nyt ole mutta ehkä tässä vielä huhtikuussa jotain saisin esiteltävää tänne blogiinkin. Mitenkäs sinulla - pistähän linkkiä kässähamsterihaasteblogipostauksistasi tänne! Sama linkkiketju toimii haasteen toisen emännän, Katin, Lumisiivet-blogissa. Liity myös Facebook-ryhmäämme: siellä ei tarvitse olla bloggaajakaan voidakseen jakaa kuvia töistä ja keskustella haasteeseen liittyvistä teemoista.
Eikö olekin kummallista, kuinka kässähuone voi rähjähtää ihan hetkessä sekaisin. :D Lähes samoilla linjoilla jatkan täällä minäkin tavoitteena saada kesään mennessä tavaramäärä kuriin.
VastaaPoistaTsemppiä väitöstilaisuuteen, mukavia kemuja!
Joo, tämä tuntuu ihan toivottomalta tehtävältä. Taas viikonloppuna siivosin huonetta ja lisäsin kirppislaatikoihin tavaraaa.. Kiitos, Maarit, tsemppejä kyllä tarvitaankin!
Poista