SLIDER

Farkkuhame vanhoista farkuista


Minulla on vino pino vanhoja rikkinäisiä ja pieniksi jääneitä farkkuja, joita olen säästellyt tehdäkseni niistä jotakin uutta. Olen aiemmin ommellut lasten pienistä farkuista farkkukasseja ja yhden farkkumekon itselleni ja toisen farkkumekon siskontytölleni. Nyt oli aika kokeilla hameen ompelua.


Olen jo vuosia sitten ostanut kirjan, jota hieman huokaillen olen tähän asti silmäillyt. Kirjan nimi on Onnellisen ompelijan opas, ja se rohkaisee ompeluun yhtä lailla kuin aiemmin mainitsemani Tilly Walnesin Pistoksissa-kirjakin. Vain minun tapauksessani rohkaisu on jäänyt vielä selailun ja haaveilun asteelle. No, nytpä päätin ottaa härkää sarvista ja opetella kunnollisen hameen ompelu, ei siis vain sellaisia hameita, joissa taitetaan vyötärölle kuja ja pujotetaan kuminauha sinne, vaan sellaisia hameita, joihin ommellaan alavara ja vetoketju. Kyllä, vetoketju!

Kirjassa onkin ihanan selkeät ja kuvalliset ohjeet, miten kaikki ommellaan.



Iso miinus sen sijaan tulee kaavoituksesta tai pikemminkin kaavojen koosta. Valitsin XS-koon kaavat, joissa vyötärön ympärys piti olla 66 cm eli aika lailla nykyinen mittani. XXS-koossa vyötärön ympärys olisi ollut 61 cm eli ne entiset mittani ennen raskauksia ja keski-ikäistymistäni. En siis lähtenyt tekemään minkään toivemittojen mukaista hametta, tyyliin "jospa joskus vielä olisin tämän kokoinen" vaan realistisesti mittanauhalla mitatun vyötärön mukaista hametta olin tekemässä.  Kaavoissa oli valmiiksi merkitty saumavarat, joten en lisännyt mitään saumavaroja mihinkään. Silti kun olin leikannut kaavat ja mallasin niitä sovitusnukkeni päälle, huomasin, että vyötärö oli valtava! Ompelin silti saumat yhteen ja kokeilin päälleni ja niissä oli valehtelematta 20 cm liikaa vyötäröllä. Ei auttanut kuin kaventaa sivusaumoista mutta otin varuiksi vain 4,5 cm kummastakin saumasta, eli yhteensä 18 cm ja kyllä olisi se 5 cm kustakin saumasta pitänyt ottaa, eli sen pari senttiä jäi vielä väljäksi tuo hame vyötäröltä.



Mutta ennen lopputulosta kerron vielä, miten tein tuon hameen. Tähän meni kolmet farkut. Asettelin kaavat siis lahkeisiin. Hameessa oli takakappaleiden, etukappaleiden ja keskikappaleiden kaavat, joten kolmet farkut oli tarpeen. 


Alavaran leikkasin isommista farkuista, joissa oli leveämpi yläosa. Ja opettelin sen vetoketjun ompelemisen! Se ei edes ollut niin vaikeaa kuin kuvittelin. Kävi jopa niin, että kun olin ommellut vetoketjun ja leikkasin noista alavarakappaleista liikoja pois sivusta, niin leikkasinpa siinä samassa vetoketjustakin... ei auttanut kuin vaihtaa juuri ompelemani vetoketju uusiksi! Mutta se meni kuulkaas ihan ohjetta katsomatta vanhasta muistista. Vähänkö olin ylpeä itsestäni! Onneksi minulla noita vetoketjuja riittää, kun ratkon aina kaikista pois heittämistäni rikkinäisistä vaatteista kaikki napit ja vetoketjut talteen. 


Hameesta tuli mielestäni tosi kiva! Ei se mikään edustushame ole mutta kiva vapaa-ajan hame. Tämä malli toimi jälleen koekappaleena tulevien hameiden ompelulle. Nyt tiedän, että valitsen tuon XXS-koon ja ehkä jopa joudun saumavarat leikkaamaan vielä pois kaavoista, jos niissä kerran on noin paljon ylimääräistä. Aika kumma juttu kuitenkin, kun en tosiaan niitä saumavaroja lisännyt kaavoja leikatessani, että miten voi noin pieleen mitoitus mennä!


Toinen seikka jatkoa ajatellen on, että saisi käytettyä mahdollisimman lähellä toistensa värisävyjä olevia farkkuja. Nyt minulla oli hieman liian tummia farkkuja noiden vaaleiden kanssa. Väriero on selkeä. Lisäksi takakappaleessa on aika kulunutta kohtaa, joten toivotaan, ettei hame ratkea takapuolesta...

Farkkuhameella osallistun lokakuun kässähamsterihaasteeseen. Huomaathan, että vielä ehtii osallistua blogin arvontaan!


10 kommenttia

  1. Hameesta tuli kiva juuri noin! Minullakin on tuo samainen kirja, mutten ole mitään siitä vielä(kään) tehnyt. Hyvä kuulla tuosta kaavojen mitoituksesta niin ei tule ihan yllätyksenä. Materiaalia on itsellänikin kertynyt kymmenien farkkujen verran, jotka vain ovat odottaneet inspiraatiota. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu! Minullakin kesti tosiaan lähes vuosikymmen ottaa tuo kirja käsittelyyn... Mukavaa viikonalkua myös sinulle!

      Poista
  2. Mahtuipa näppärästi tuo yksi kaavan osa aina yhdelle farkun lahkeelle. Oikein näppärä farkkuhame tulikin :) Ja onnittelut vetoketjun ompelusuorituksesta, nyt kohti uusia vetoketjuompeluita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kaistaleista tehtävät mallit ovat oivallisia juuri kapeista kangaspaloista tehtäviin juttuihin. Seuraavaksi pitäisi kokeilla solmiohametta varmaan... :D Ja kyllä nyt taidan uskaltaa sitä vetoketjun ompelua jatkossakin harrastaa!

      Poista
  3. Loistavaa, että olet ottanut härkää sarvista ja opetellut vetoketjun ompelemisen. Onpa erikoista, että kaavat ja ilmoitettu mitoitus heittää noin paljon. Seuraavia hameita ommellessasi sitten jo tiedät, kuinka toimia toisin. Hieno lopputulos ja loistavaa kierrätystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, ensi kerralla olen jo viisaampi! Taas tuli käytettyä lahkeista ja reisien yläosasta rikkinäisille farkuille uudessa muodossa. :)

      Poista
  4. Kivan hameen olet saanut aikaiseksi! Ompelukonetta olen itse joskus käyttänyt paljonkin, mutta nyt se on saanut ulkoilua vaan pienissä korjausprojekteissa. Vähän alkaa ompelusormea kutkuttaa, kun näitä kivoja ompeluksia katselee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu! Minullakin on näitä ompelukausia ja sitten on kone pitkän aikaa telakalla. Kun olisi vain enemmän aikaa!

      Poista
  5. Hameesta tuli oiken hieno ja minusta se,että tuote on kierrätysmateriaaleista valmistettu on vain plussaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heidi, olen samaa mieltä! Kivaa, että jokin (tässä tapauksessa kolmet farkut), mikä muuten olisi mennyt lumppukeräykseen, onnistui vielä saamaan uuden elämän.

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.