SLIDER

Saumaton raitakääntöneulepaita


Lankakaapissani oli kolme kerää jotain Novitan vanhaa 7 veljestä -raitalankaa, josta lähdin alunperin räsymattosukkia yhdessä toisen raitalangan kanssa tekemään. Se ei kuitenkaan näyttänyt hyvältä yhdistelmältä ja sitten sain yhtäkkiä vision raitapaidasta. Minulla taisi 1990-luvulla olla vähän samansävyinen raitapoolopaita mutta sellaista en nyt halunnut näistä tehdä. Sainkin kaarrokkeen ja etu- ja takakappaleen tehtyä mutta sitten hihoja neuloessa (tein muuten ensin magic loop -tekniikalla, joten tulipa sitäkin opeteltua!) tuli raitalangasta ongelma, kun siitä tuli niin isot raidat. Kyselin Instagramissakin neuvoja muilta, mitä tekisivät. Jotkut ehdottivat jatkamista, toiset vaihtamista yksiväriseen lankaan.



Lopulta päädyin siihen, että neuloin hihat kahdelta kerältä räsymattosukkatyyliin. Siihen tarkoitukseen minun täytyi vaihtaa perinteiset sukkapuikot sitten, kun piti käyttää molemmat jäljellä olevat kerät yhteen ja samaan hihaan aina kerrallaan, kun en halunnut toisesta ottaa sisältäpäin, koska silloin raitojen väritykset olisivat saattaneet mennä väärinpäin.  Tuo oli mielestäni onnistunut ratkaisu, sillä hihat näyttävät nyt ihan hyvin sopivilta muuhun paitaan.


Halusin paidasta sellaisen, jota voi käyttää kummin päin vain. Mielestäni nurja puoli on oikeastaan kauniimpi mutta näissä kuvissa ei juuri näy eroa, vaikka alkuosan kuvissa paita on päälläni oikein päin ja lopussa nurin päin. Ainoastaan hihoissa on nyt pieni kauneusvirhe saumattomuudessa ja molemminpuolista käyttöä haittaamassa, koska tuon raidoituksen takia siellä näkyy lankojen vaihdot. Eipä sitäkään näy kuitenkaan paitsi, jos nostan hihoja ylös, kun paita on nurin päin päälläni. 



Saumaton raitakääntöpaita (top down -neulottava)

Ohje: Periaatteessa Novita Kevät 2018 malli 21, soveltaen lähinnä silmukkamääriä mutta mallikertaan tein omat muutokset. Aina langankierron jälkeisillä kerroksilla neuloin langankierron takaa oikein enkä neulonut lainkaan mallikerran nurin neulottavia silmukoita, sillä en halunnut paitaan reikiä, ja neuloin paidan niin, että sitä voi käyttää kummin päin vain eli en kääntänytkään sitä kaarrokkeen teon jälkeen nurin päin.  
Koko: XS
Lanka: Novita 7 veljestä raita 320 g
Puikot: Pyöröpuikot (40 cm)  nro 4 ja hihoihin sukkapuikot nro 4



Tällä paidalla osallistun tietenkin myös Kässähamsterihaasteeseen käyttämällä lankoja omasta varastostani. Niitä on valmiisiin töihin tänä vuonna kulunut noin 1800 grammaa. 

4 kommenttia

  1. Hyvä oivallus, parhain toteutusvaihtoehto noista kaikista. Sievä tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! Siitä tuli yllättävän kiva paita, vaikka aluksi vähän hirvitti tuo värien runsaus!

      Poista
  2. Tästä tuli ihana! Keksit loistavan ratkaisun hihoihin. Ja kiva, että paitaa voi pitää myös nurin päin. Värit on kyllä hyvin syksyyn sopivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kati! Ja heti tietysti satoi lunta maahan, kun olin saanut nämä kuvattua ja postattua... Mutta tuleehan noita syksyjä ja voi tätä käyttää, vaikka olisi luntakin. :)

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.