SLIDER

Superman-paita ja -pyjamabokserit

27.12.18


Olipas kuulkaa ihanaa, kun sain yhden viikonlopun ennen joulua ihan pyhitettyä ompelulle! Mies hoiti ruokapuolen ja lapset touhusivat omia juttujaan ja pelasivat isänsä kanssa lisäksi lautapelejä. Minä puolestani tutustuin uuteen ompelukoneeseeni (josta kirjoitin täällä) nyt ensimmäistä kertaa kunnolla. 

Linnan juhlien vintagepuku

17.12.18


Linnan juhlista on jo kulunut jonkin aikaa mutta ajattelin nyt pienen pohdinnan jälkeen kuitenkin postata juhlissa käyttämästäni puvusta. Tällä kertaa tässä puvussa ei nimittäin ole mitään ns. käsityötä (paitsi ompelijan tekemä lyhennys puvun etuosaan ja pari muuta pientä korjausta), jonka takia harkitsin, kuuluuko puku lainkaan käsityöblogiini. Tämä kuitenkin kuuluu oman tyylini esittelyyn, sillä puku on vintagepuku 1950-luvulta.

Käsityöblogien joulukalenterin 12. luukku: Story-pipo ja -tuubikauluri + ohjeet

12.12.18

neulottu pipo ohje

Talvella tarvitaan aina pipoja ja kaulureita tai kaulahuiveja. Ne ovat myös haluttuja joululahjoja. Neulo tästä nyt ohjeen mukaan pukinkonttiin helpot ja nopeasti valmistuvat pipot ja tuubikaulurit.

Keskeneräisten keskiviikko: Joulukuu

5.12.18


Nyt on vähän enemmän käsitöitä taas kesken palattuani jälleen Suomeen. On niin helppo ottaa lankaa kaapista ja uutta työtä puikoille, kun ei tarvitse tyytyä siihen, mitä oli mukana! Pari työtä sain jo valmiiksi ja ne ohjeineen esittelen 12.12. Käsityöblogien joulukalenterissa! Jokunen joululahjaksi tuleva työ on myös kesken mutta niitä ei parane täällä nyt esitellä.

Fashioned from Nature -näyttely Lontoon V&A-museossa

30.11.18


Kun on ympäristöasioissa valveutunut ja kiinnostunut vintage-muodista, on Lontoon Victoria & Albert -museossa paraikaa pyörivä näyttely Fashioned from Nature aivan onnen omiaan. Näyttely on avoinna vielä 27.1.2019 saakka. 

Blogin haetuimmat joululahjaideat TOP 10

29.11.18


Huomaa, että joulu on tulossa, kun blogistani etsitään inspiraatiota etenkin villasukkien ja -lapasten tekoon! Listasin kymmenen katsotuinta käsityöpostausta marraskuun aikana, pois lukien viime aikaiset postaukset villatakeista, eli joululahjoiksi sopivien käsitöiden TOP 10 -lista.

Raitajakku

25.11.18


On kyllä nyt vaikea uskoa, että nämä kuvat otettiin vain reilut kaksi viikkoa sitten. Oxfordin kasvitieteellinen puutarha tarjosi ihanat kuvausmaisemat ja oli niin lämmintä, että tarkeni pelkällä villatakilla.

Suomen Kädentaitomessut 2018 Tampereella

21.11.18


Tänä vuonna Suomen Kädentaidot -messuilla kävi ennätysmäärä vierailijoita: kokonaiset 50 996 kävijää. Minäkin olin muutaman vuoden tauon jälkeen mukana mutta nyt ensimmäistä kertaa blogistina. Tämä muuttunut status vaikutti omaan messukokemukseeni. Yritin kiireellä käydä läpi jokaisen hallin ja rekisteröidä asioita mieleeni, sillä valitettavasti minulla oli vain pari tuntia aikaa viikonlopun ohjelman mentyä äkisti uusiksi.

Keskeneräisten keskiviikko: Marraskuu

7.11.18


Tässä kuussa minulla ei olekaan paljon keskeneräisiä esiteltävänä, kun olen ollut pian kuukauden täällä Englannissa ja sillä välin sain keskentekoisen villatakkini valmiiksi ja muut työt odottavat jatkamista koti-Suomessa. Tullessa lentokoneessa aloitin kuitenkin jämälankavillasukkien teon ja niitä varmaan jatkan takaisin tullessakin.

Kototekoja -kirja-arvostelu

4.10.18


Sain mieluisan tehtävän, kun postista tuli Sanna Suonpään Kototekoja. Ihanasti itse tehty -kirja arvosteltavaksi*. Jo kansi houkutteli lukemaan enemmän.

Keskeneräisten keskiviikko: Lokakuu - WIP Wednesday: October

3.10.18

 

Palataanpas taas päiväjärjestykseen. Tästä eteenpäin Keskeneräisten keskiviikko ilmestyy aina kuun ensimmäisenä keskiviikkona, kuten ensimmäisen kerran vuosi sitten. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin innostuisi raportoimaan keskeneräisistä töistään tämän postauksen lopussa olevaan linkkiketjuun, joka on avoinna aina seuraavaan kuuhun.

Vuodenaika-haaste: Syksy: Saumaton neuletakki

23.9.18


Olen vasta opetellut top down -neuletekniikan eli ylhältä alas neulottavan ja olen aivan myyty! Enää ei millään huvittaisi neuloa villatakkien tai -paitojen etu- ja takakappaleita erikseen ja sitten vielä istutella hihoja paikalleen. On aivan mahtavaa neuloa vain pyöröpuikoilla ja jotenkin se työ tuntuu jollain lailla edistyvän nopeammin; ainakin on mielekkäämpää neuloa tällä tavalla. Työtä voi sovittaa sen edetessä myös helpommin. Aiemmin tein siskontytölle myös top down -neuletakin.



Lisäksi tässä tavassa on parasta se, että jos käyttää jämälankoja niin ei tarvitse pohtia eriväristen lankojen riittävyyttä ja oikeaa kohdistusta etu- ja takakappaleisiin. Lankoina käytinkin Nalle Taika -pätkävärjättyä lankaa, sekä harmaata villalankaa ja kirjavaa mustaharmaata mitä-lie-lankaa vuorotellen ylhääällä ja kun mitä-lie-lanka loppui, jatkoin vain kaksi riviä Nalle Taika -langalla ja kaksi riviä harmaalla langalla aina työn loppuun saakka. 

Ohjeen saumattomaan neuletakkiin nappasin Novitan Kevät 2017 -lehdestä (malli 21). Joustinneuleen jälkeen vaihdoin paksummat puikot (3,5) kuin alussa käyttämäni kolmosen puikot, vaikka tuo ohjeesta oli tainnut unohtua mainita. Myös etu- ja takakappaleiden lisäyksissä oli XS/S-kooissa varmaan kirjoitusvirhe, koska oletettavasti lisäykset samanaikaisesti tuli tehdä joka toinen kerros kaksi kertaa eikä joka kerros. Tai näin ainakin itse päättelin.

Napit löysin nappivarastostani. Ilmeisesti ovat jostakin miehen vanhasta Bossin takista peräisin. Hihat tulivat minulle aavistuksen liian pitkiksi. Olisin ihan iisisti voinut lyhentää niitä resorin verran mutta voihan nuo toki kääntää resorin päällekin niin ovat sitten passelin pituiset.


Vaikka työn tekeminen tuntuikin kivalta ja nopeammalta kuin normitavalla niin on tätäkin tullut tehtyä jo pitkään. Varmaan jo muutamassa kuukausittaisessa keskeneräisten keskiviikossa tämän edistymistä on seurattu mutta vihdoinkin se on siis valmis. Postauksella osallistun myös Tavaroiden taikamaailman vuodenaikahaasteeseen teemalla syksy. 







Keskeneräisten keskiviikko: Syyskuun haastelinkkiketju

29.8.18

Niin se on taas neljä viikkoa vierähtänyt! Täällä käsityöblogini puolella on ollut hiljaista kuin vintillä. Minulla on niin isoja käsitöitä kesken, etteivät ne ehdi kuukaudessa valmistua, varsinkin kun aloitin elokuun alussa uudet työt ja kotona on mittava remontti ollut käynnissä koko kesän, emmekä edes muuttotavaroita ole saaneet kunnolla purettua.

Keskeneräisten keskiviikko: Elokuun haaste

1.8.18


Onko teillä vielä helteiden jäljiltä intoa tehdä käsitöitä vai onko lämpö imenyt kaikki mehut? Minä olen ainakin ollut aivan uupunut enkä ole saanut juuri mitään käsitöitä tehtyä. Ihan vain pari neulomistyötä olen tässä aloittanut ja jonkin jopa valmiiksi saanutkin (katso tämä hartiahuivi).

Vuodenaikahaaste: Kesä - Hartiahuivi ja hellemekko

30.7.18


Näin helteisenä kesänä ovat käsityöt jääneet vähemmälle huomiolle ja niin melkein meinasi mennä ohi koko Tavaroiden taikamaailman vuodenaikahaaste, samoin kuin Mehukekkerit-blogin kässävuosi 2018 -haaste. Vaan tässäpä tulee vastaus nyt molempiin!

DIY: Puinen purjelaiva + ohje

22.7.18


Huvilamme vintillä on paljon vanhoja lehtiä, joista löysin kesäkuussa 1979 ilmestyneestä Kotiliesi-lehdestä ohjeen lasten vesileikkilaivaan. Kesällä on kiva puuhastella kaikenlaista ja leikkiä veden äärellä, joten tästä tuli sopiva kimmoke kesähuvilalla nikkarointiin.

Keskeneräisten keskiviikko: To do -lista

27.6.18


Tällä kertaa keskeneräisten keskiviikossa en esittele keskeneräisiä neuleitani ja ompeluksiani, sillä niitä on poikkeuksellisesti vain kaksi, jotka aion saada valmiiksi, jo aiemmin esiteltyjä kumpikin: villatakki ja Aino-mekko itselle. Muitakin keskeneräisiä on mutta niiden valmiiksi saamisesta en ole ihan niin varma...

Älä - Don't

19.6.18

Muistilappu itselle:
Note to self:

ÄLÄ osta enempää lankaa, ennen kuin vanhat on käytetty.
DON'T buy any more yarn before you have used all the yarn in stash.


Merihenkiset joulukalenterisukat

10.6.18


Viime vuonna neuloin Niina Laitisen joulukalenterisukat vuosimallia 2015 sopivasti juhannuksen kylmiin säihin. Tänä vuonna neuloin joulukalenterisukat vuosimallia 2017 lahjaksi väittelevälle kollegalleni. Malli valikoitui monien mahdollisuuksien joukosta kollegan lempivärien takia. Toivottavasti sukkia ei kuitenkaan nyt kesällä tarvita, vaan olisi lämpimämmät säät kuin viime kesänä!

Keskeneräisten keskiviikko 5/2018: Kesäkuun haaste

30.5.18


Toukokuu vierähti nopeasti väitöskirjan viimeistelyn parissa ja nyt olemme viikon ajan pakanneet tavaroita ja muutamme nyt siis pois Helsingistä. Seuraavan kerran postatessani olemme toivottavasti jo saaneet tavaroita purettua ja paikkoja järjestykseen sen verran, että olen löytänyt lankakeräni ja ompelutarvikkeeni...

Tervetuloa kevät ja kesä: Japanilainen hellemekko

19.5.18


Vuosia sitten tuli ostettua Ikeasta verhokangasta reilun metrin pala noin viiden euron hintaan. Ei siitä kankaasta verhoja tullut vaan hellemekko. Kaava on "helppo hihaton mekko" alun perin kesäkuulta 2009 Helsingin Sanomien Koti & Tyyli -sivustolta, mikä puolestaan oli otettu Yoshiko Tsukiorin kirjasta Ihanat mekot ja tunikat.

Vuodenaika-haaste: Kevät: Räsymattotakki ja farkkumekko lapselle

28.4.18


Lupauduin mukaan Tavaroiden taikamaailma -blogin Vuodenaika-haasteeseen, jota Pipo-otus ystävällisesti emännöi. Nippanappa ehdin vastata kevään haasteeseen sen voimassaoloaikana mutta tässä tulee peräti kaksi kappaletta keväisiä käsitöitä: tytön neulejakku ja farkkumekko.

Keskeneräisten keskiviikko: Huhtikuun keskeneräiset ja haaste toukokuulle

25.4.18

Kevät keikkuen tulevi, niin myös keikkuen näkyy tämä blogikin ja käsityöni kulkevan. Nyt on viime päivityksestä vierähtänyt kuukausi. On täällä jotain valmistunutkin: farkkumekko ja aivan uusi aloitettu neuletakki siskontytölle mutta koska ehdin antaa ne ennen kuvaamista (klassinen bloggaajan virhe), en ole pystynyt niistä postaamaan. Täytyy kuvaus järjestää vielä erikseen, että saisin tänne blogiin asti nuo työt myös teidän nähtäviksenne!

Joka tapauksessa minulla on jopa kaksi uutta keskeneräistä. Aloitin tapani mukaan (vilkaise tämä postaus) Niina Laitisen joulukalenterisukkien teon niin, että valmistuvat jotakuinkin juhannukseksi... Nämä ovat sentään viime vuoden malli tällä kertaa!



Keskeneräisten keskiviikko: Huhtikuun haaste

28.3.18


Huh huh, se olisi sitten taas keskeneräisten raportointiaika. Minäpä olen nyt saanut jopa yhden keskeneräisen villatakin valmiiksi! Se on tämä lapsen villatakki, hänen malli- ja värivalintansa mukaan. Tämä onkin ensimmäinen tänä vuonna ylipäänsä valmistunut työ. Lankaa olen saanut kulutettua valmiisiin töihin tänä vuonna siis vain 690 g. Olen lankalaihiksen suhteen ikävä kyllä lihomispuolella, koska ostin Ideaparkin Minimanista siellä matkalla pysähtyessämme 800 g turkoosia Novita Rulla-lankaa, mutta vain siksi, että lapsi ihastui siihen niin, että se oli pakko ostaa. Ajattelin, että siitä voisi ehkäpä neuloa hänelle torkkupeiton.

Turkoosivihreä neulottu raitatakki lapselle

24.3.18


Kevätauringon alkaessa vihdoinkin paistaa sulattaen lunta ja jäätä ja paljastaen maan, on ensimmäinen tämän vuoden keskeneräisistä töistänikin vihdoin valmis! Kun sanoin, että tästä taitaa tulla villatakkivuosi, en ihan ajatellut tekeväni neljää villatakkia yhtä aikaa mutta näin siis kävi.

Keskeneräisten keskiviikko: Maaliskuun haastelinkki

28.2.18


Ihan mahtavaa! Viime kuussa mukaan keskiviikon keskeneräisten haasteeseen lähtivät MaarItse, Belle Époque Wedding Diary ja Käsitöitä rakkaudella. Hyvältä näyttivät teidän työnne. Minua itse asiassa nyt vähän hävettää, koska en ole saanut yhden ainuttakaan työtä valmiiksi kuukaudessa! Työt haittaavat nyt kyllä aivan liikaa harrastusta... No, kyllähän nuo neuletyöni ovat myös aika isotekoisia, mutta kun en ole saanut ompeluprojektejaan valmiiksi.

Lovikka-lapaset

12.2.18



Moikka moi, täällä taas! Ajattelittekos, että olen hävinnyt kuin taivaan tuuliin? Melkein siltä itsestäkin on tuntunut. Sairastin viikon influenssaa - siis olin kuumeessa viikon. Sitten meni toinen viikko toipuessa ja kuntoutuessa. Nyt olen ihan hyvin jo jaksanut taas olla menossa mukana mutta käsityöt ovat tässä kaikessa hötäkässä jääneet lähes tekemättä.

Keskeneräisten keskiviikko - uusi sarja alkaa! WIP Wednesday - new series begins!

31.1.18


(Please find the short summary in English below)
Viime vuonna tässä blogissa kirjoitin keskeneräisistä töistäni kuukauden välein. Nyt on aika ottaa muidenkin keskeneräiset peliin mukaan ja aloittaa uusi linkityssarja. Tervetuloa siis postaamaan omista keskeneräisistä töistäsi tähän Keskeneräisten keskiviikko -sarjaan! Linkitys on voimassa aina kuukauden ajan. Oman Keskeneräisten keskiviikkoni teen kerran kuukaudessa joko kuukauden viimeisenä keskiviikkona tai kuukauden ensimmäisenä, miten se kalenterissa lähemmäksi kuun vaihdetta sitten osuukaan.

Maskotti: Virkattu minikokoinen kissa

23.1.18


Nuorempi lapseni tykkää kissoista mutta meidän allergiseen perheeseemme ei lemmikkejä voi valitettavasti ottaa. Siksi varmaan hän innostui nähdessään Suuri Käsityö 3/2016 -lehdessä olleet Kindereläimet. Voit siis arvata, että äiti sai heti tehtäväksi virkata minikokoisen kissan tyhjän pääsiäismunan muovikapselin ympärille.

Vauvan ensilapaset

20.1.18


Talven tullen tarvitsevat vauvatkin lämmikettä käsiin. Siskontyttö Neiti Huoleton kaipasi peukalollisia lapasia perinteisten vauvan tumppujen sijaan. Päätin käyttää jämälangat hyödyksi ja neuloin kahdet lapaset, toiset kokoa 80 cm ja toiset 90 cm, jotta niitä voisi tarvittaessa käyttää vaikka päällekkäin ja lisäksi olisi kasvunvaraa.

Blogin 2-vuotisarvonta

13.1.18

Siitä on sitten kaksi vuotta kulunut, kun ensi kerran uskaltauduin tänne eetteriin kirjoittamaan ja jakamaan kuvia käsitöistäni. Vuosi sitten kerroin vähän blogin aloittamisesta 1-vuotissynttäreiden yhteydessä. Paljon on nyt ehtinyt kahdessa vuodessa tapahtua ja erityisesti käsitöitä on syntynyt ja olen niissä varmaan vähän kehittynytkin. Lisäksi blogi on kehittynyt huimasti alkuajoista ja bloggaajayhteisö on tullut tutuksi, erityisesti kiitos Blogisisarille kaikesta avusta, tuesta ja ystävyydestä. Yhä useampi lukija on myös löytänyt blogini ja tämä on jo pidemmän aikaa yllätyksekseni roikkunut Blogit.fi-sivuston käsityöblogien TOP 20:ssa - parhain sijoitus on tainnut olla 13. Siitä suuri kiitos sinulle, lukijani! <3

Tunikat äidille

6.1.18


Ompelin äidilleni joululahjaksi kaksi tunikaa, joista valkoisen ajattelin sopivan enemmän yöpaidaksi. Ja niinhän äitikin ajatteli saaneensa yöpaitoja lahjaksi mutta tulimme siihen tulokseen, että valkoinen olisi yöpaita ja punavalkoraidallinen päiväkäyttöön sopiva tunika.
© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.