Tervetuloa kevät ja kesä: Japanilainen hellemekko
Vuosia sitten tuli ostettua Ikeasta verhokangasta reilun metrin pala noin viiden euron hintaan. Ei siitä kankaasta verhoja tullut vaan hellemekko. Kaava on "helppo hihaton mekko" alun perin kesäkuulta 2009 Helsingin Sanomien Koti & Tyyli -sivustolta, mikä puolestaan oli otettu Yoshiko Tsukiorin kirjasta Ihanat mekot ja tunikat.
Ostin sittemmin tuon kirjankin, koska ihastuin näihin japanilaisiin vaatteisiin. Huomasin kuitenkin, että tuo Hesarin kaava poikkeaa hieman kirjassa olevasta. Olin esimerkiksi unohtanut tehdä rintamuotolaskokset, joten mekko ei istu ihan niin hyvin kuin ehkä muuten ja siksi aloin verrata alkuperäiseen kaavaan ja poikkesihan se siitä hieman. Mekosta tuli mielestäni liian leveä, joten täytynee ottaa sisään vähän yläosasta. Mekko oli kuitenkin todella helppo ommella, sillä en ole mitenkään kovin taitava ompelija mutta onnistuin silti saamaan oikein siistin mekon aikaiseksi. Tätä mekkoa tehdessä opin tekemään itse pääntielle ja kädenteille kaitaleet täysvinoon leikatusta kankaasta. Lisäksi opin poimuttamaan pääntien. Se oli ihan palkitsevaa!
Toisaalta onko pakko kaventaa mekko, kun nyt viime viikon meitä hellineillä helteillä mekko on ollut juuri leveytensäkin takia ihana, kun ei halua mitään kiristävää ja puristavaa pitää päällään ja ilma pääsee kulkemaan mekon sisällä.
Mekko on monikäyttöinen ja sopii kerrospukeutumiseenkin. Muina vuodenaikoina mekkoa voi käyttää vaikka pitkähihaisten aluspaitojen ja leggingsien kanssa.
Tämä postaus osallistuu #Mehukekkeritkässävuosi 2018 #mekkotoukokuuhun ja Blogisisarten Tervetuloa kevät ja kesä -postaussarjaan. Eilisen katsauksen kevääseen ja kesään tarjosi Maisan elämää. Huomenna sarjassa vuorossa Metsäkukkia, jossa annetaan menovinkkejä kesälle Satakunnassa. Kaikki postaukset löytyvät kootusti Kahden talon väkeä -blogista.
Näyttää Upealta! Melkein minäkin ompelutaidottomana innostuin kokeilemaan tämän tekemistä. Nuorempana ompelin itselleni yksinkertaisia hameita, mutta nykyään ei tule tehtyä edes sen vertaa...
VastaaPoistaKivaa viikonloppua☉
Kiitos, Milli's Little Home! Kiva kuulla! :) Mukavaa viikonloppua sinnekin. <3
PoistaKaunis mekko :) Sopii sinulle hyvin.
VastaaPoistaKiitos, Melissa! :)
PoistaKauniin ja ajattoman mekon olet ommellut itsellesi.. kangas on myös niin nätti:)
VastaaPoistaKiitos paljon, Tuta! :)
PoistaTodella kaunis mekko! Tuollaista voisi vaikka itse innostua kokeilemaan.. :)
VastaaPoistaIhania iloisia kesäpäiviä sinne! <3
Kiitos, Taina, ei muuta kuin ompelemaan! :) Aurinkoista kesää myös Kotomolle!
Poista