SLIDER

Marraskuun kässähamsterihaaste


Vuosi 2019 on kääntymässä talven tuloa odottamaan. Mutta vielä on kokonaista kaksi kuukautta aikaa osallistua kässähamsterihaasteeseen!

Minä olen viime aikoina käynyt läpi käsityötarvikevarastojani. Olen laskeskellut langanmenekkiäni vuositasolla ja arvioinut jäljellä olevat lankavarastoni kestämään ehkä (reilun) kymmenisen vuotta samalla kulutuksella. Se oli melkoinen helpotus, kun ajattelin, että ainakin 20 vuotta tai koko elinaikani saan noista langoista kutoa, ennen kuin loppuvat tai pahimmassa tapauksessa jäävät vain perikunnalle riesaksi.


Samaan aikaan käsityötarvikevarastoja kuitenkin myös tarvitaan. Minä haluan, että lankaa on saatavilla, kun inspiraatio iskee. Ostan lankaa jotakin tarkoitusta varten, joka ei toteudukaan, mutta aikanaan toteutuu jossakin toisessa muodossa, kun saankin vision jostain langasta ja uudesta ohjeesta. Myös esimerkiksi nappeja, ompelulankaa, kankaita ja muita niihin liittyviä tilpehöörejä on hyvä olla ompeluinnostuksen iskiessä.




Käytöstä poistetut rikkinäiset tai tahraiset vaatteet, joita en kehtaa myydä tai lahjoittaa enää eteenpäin, leikkaan matonkuteiksi ja virkkaan tai neulon matoiksi, paitsi materiaali, jota ei pysty hyödyntämään, lähtee lumppukeräykseen. Nyt olenkin katsonut myös tuota leikattavaa materiaalia sillä silmällä, että pystynkö varmasti käyttämään. On nimittäin useampi kassillinen kertynyt poistettuja vaatteita odottamaan käsittelyä.


Vaikka olenkin vielä ihan alkuvaiheessa tässä kässätarvikkeiden läpikäynnissä, on tämä kässähamsterihaaste ollut ainakin minulle hyvin tarpeellinen. Yhdessä Lumisiivet-blogin Katin kanssa olemme haastaneet toinen toistamme mutta lisäksi teidät muutkin mukaan tähän puuhaan. Ilahduttavan moni on jakanut tuotoksiaan tämän vuoden aikana somekuvissa hashtagilla #kässähamsterihaaste2019 ja osallistunut myös Facebook-ryhmämme toimintaan. Lisäksi joka kuukausi voi näitä kässähamsterihaastepostauksia linkittää meidän blogeihimme. Tässä alla on marraskuun loppuun saakka voimassa oleva linkkiketju. Sama linkkiketju toimii myös Lumisiivet-blogissa. Jos jaat postauksen, käythän myös mahdollisuuksien mukaan kurkkaamassa ja kommentoimassa muidenkin blogeja. Jäämme innolla odottamaan, minkälaisia töitä vielä syntyy!

You are invited to the Inlinkz link party!
Click here to enter

10 kommenttia

  1. Pitäisi itsekin käydä taas varastot läpi ja laittaa kiertoon ylimääräiset. Minäkin otan talteen kaiken mahdollisen minkä vaan voisi käyttää uudestaan. Jotkut odottavat käyttöä vuosia ja toiset pääsevät piankin uusiokäyttöön. On mukava tunne kun inspis iskee ja tietää, että omista varastoista löytyy tarvittava, eikä tarvitse ostaa uutta :) Pätee sekä lankoihin että ompelutarvikkeisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen minäkin! Ilahduttavaa on myös, että säästyy rahaa, kun käyttää uudelleen ratkottuja vetoketjuja ja nappeja yms. vanhoista vaatteista. Nyt on vain kertynyt niin paljon vanhaa vaatetta, ettei ollut enää tilaa ompeluhuoneessanikaan kaikelle, vaan nyssäköitä oli jo pitkin huonetta kuin jossakin romuvarastossa! Silloin on paras katsoa jo vähän niitä tarvikkeita ja karsia.

      Poista
  2. Varastojen läpikäyminen olisi kyllä järkevää. Itselläni usein vain saattaa käydä niin, etten raaski kuitenkaan luopua niistäkään materiaaleista, jotka ovat olleet vuosia käyttämättömänä. Kässähamsterihaaste on kyllä innostanut ihanasti tekemään omista materiaaleista. Saatan kyllä jatkaa samaa ajatusta myös ensi vuonna, koska varastot eivät ole vielä loppuneet ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään kaikesta raaski luopua, mutta ehkä vaikka kankaat, joiden kuosit eivät oikein silmää miellytä, joita on vain jostain saatu, tai sitten juurikin ne lukemattomat kassit täynnä rikkinäisiä vaatteita, jotka eivät enää edes komeroon mahdu, niin on jo sitten aika jotain niille tehdä. Pitäisiköhän meidän jatkaa tätä haastetta ensikin vuonna? :)

      Poista
  3. Kiitos tästä haasteesta. :) Jatketaan vain ensi vuonnakin #Kässähamsterihaaste2020 :)

    VastaaPoista
  4. Tämä vuosi ei ole niin hyvä vuosi vanhojen käyttämisen suhteen, mitä olisin ajatellut. Siihen on vaikuttanut moni asia. Esimerkiksi ajattellen samoin kuin sinä, että materiaalia pitää olla inspiraatiota varten. Alkuvuodesta paikkakunnaltani loppui kuitenkin kangaskauppa, joten olin uudessa tilanteessa: en voinut ostaa vain tarpeeseen, vaan aina kangaskaupassa käydessäni piti hamstrata vähän sitä sun tätä. Jos ei muuta, niin mustaa ja valkoista ompelulankaa. :D Näin ollen varastoni yhtäkkiä kasvoivatkin pienemisen sijaan. Toki joitain vanhoja jemmoja on tullut tehtyä pois, ja tietynlainen kriittisempi suhtautuminen mielihaluihin on vahvistunut, mutta ei ihan siinä mittakaavassa, kun olisin vuoden alussa toivonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua on myös harmittanut, etten ole oikein pystynyt samalla tavalla pienentämään varastojani kuin olin toivonut. Ompelut ovat jääneet lähes kokonaan ja lankaa on tullut ostettua lisää. No, josko ensi vuosi olisi lopulta kunnon vähennysvuosi...

      Poista
  5. Vuodet eivät onneksi ole veljeksiä, toisena vuonna tulee hamstrattua enemmän ja toisena vuonna tulee käytettyä materiaalia enemmän. Mielenkiintoista kyllä lukea miten monta vuotta arvioit lankavarastosi kestävän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, täytyy toivoa, että ensi vuonna pystyn vielä petraamaan. Juu, tuossa kuvassahan olivat vain alimmat hyllyt lankakaapistani ja lisää lankaa löytyy koreista olohuoneesta vielä...

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.