SLIDER

Suunnitelmat ja värianalyysipäivitys käsityövuodelle 2020

Käsityösuunnitelmani tälle vuodelle ovat nyt ehkä vähän vähemmän suunnitelmalliset. En ajatellut varsinaisesti osallistua mihinkään haasteisiin, vaikka tuohon Nonnu Neulojan Sukkalaatikko 2020 -ryhmään kävin liittymässä ja ensimmäiset sukat siihen ovat valmistumassa. Haluan kuitenkin pitää mahdollisuuden tehdä jotain ihan muuta kuin alun perin olin ajatellut. To do -listalle olen kyllä kirjoitellut yhtä sun toista, mukaan lukien ainakin seuraavat neulomiset:

  • Oslo Hat itselle ja vanhimmalle lapselle
  • The Little Rosie Beanie itselle - voitin nimittäin pipo-ohjeen Elizavetaknitsin arvonnassa!
  • - villapaita isälle - kun menin lupaamaan uuden paidan, mutta hieman ohuemmasta langasta, ja kun tekemäni vanha villapaita on ollut niin ahkerassa käytössä, että äiti sanoi myös, että olisi hyvä jo saada toinen erivärinen. Haussa vielä ohje; isä toivoi, että neule voisi olla nyt vaikka V-aukkoinen ja minä haluaisin tehdä paidan mieluiten saumattomana. Täytyy ehkä suunnitella itse.
  • - neuletakkeja itselleni (koska näköjään niitä ei voi olla koskaan tarpeeksi), äidilleni ja ehkä lapsillenikin. Näidenkin ohjeet vielä mietinnässä.
  • - lapasia - tänä vuonna taitaa olla pikemminkin tarvetta lapasille
  • - villasukkia - ei varmaan 12 paria mutta jonkun verran näitäkin aion neuloa.

Ajatukseni on edelleen jatkaa viimevuotisen kässähamsterihaasteen hengessä käyttäen lankoja varastostani ja kankaita ja muita materiaaleja kaapeistani. Langankulutustani raportoin täällä myös totuttuun tapaan erityisesti jokakuisessa keskeneräisten keskiviikossa. Tammikuussa valmistui jo yksi työ eli Pyötisenkirjat-perinnelapaset. Langankulutus valmiissa töissä tänä vuonna on ollut vaivaiset 82 g. Lankamaailmasta tilasin alennuksesta kuitenkin lankaa yhteensä 950 grammaa kahteen lahjaksi tulevaan työhön eli tummansinistä merinovillalankaa isän villapaitaan ja fuksianväristä Maija-lankaa tädilleni tuleviin villasukkiin. Lisäksi ostin Eurokankaan yhden euron alennuskorista punaista Kaiku-lankaa kilon verran, kun katsoin, että siinä on juuri oikea värisävy ja ihanan pehmeä lanka sitä äidille kaavailemaani neuletakkia varten. Näin hyvin siis alkoi tämä lankalaihis...

Lankatilanne tammikuun lopussa 2020
Kulutetut langat: -82 g
Ostetut langat: +1950 g

Vaatekaappiani täytyy päivittää niin, ettei olisi niitä "ei löydy mitään päällepantavaa" -päiviä. Olen yrittänyt tehdä vähän värianalyysia ja voi olla, että sen pohjalta tulee muutoksia vaatetukseeni. Näyttäisi vahvasti nimittäin siltä, että olisin tällaista syksy-värityyppiä taikka "lämmin ja pehmeä" -värityyppiä (kuvat Pinterestistä):


Värianalyysin perusteella minun ei kannattaisi käyttää mustia vaatteita lainkaan, tai ainakaan suoraan kasvoja vasten. Olen huomannutkin, että mustat paidat ja mekot näyttävät liian kovilta kasvoilleni, etenkin näin vanhemmiten. Olen myös itse jo aikoja sitten todennut, että vaaleanpunainen ja kirkkaankeltainen eivät sovi minulle lainkaan. Nuorena mieltymykseni ilman tietoakaan värianalyyseistä olivat suoraan syysvärejä - pidin automaattisesti murretuista vihreistä, ruskeista ja okran sekä tiilenpunaisista väreistä. Nämä näyttäisivät olevan tässä väripaletissakin juuri minulle sopivia.


Olen huomannut myös, että minulle sopivat mieluummin lämpimät ja tummat värisävyt kuin kylmät tai vaaleat. Kylmän harmaan sijaan beige sopii minulle huomattavasti paremmin ja puhtaanvalkoisen sijaan lämpimämpi kermanvaalea. Viime vuosina vaatekaappiini on pesiytynyt paljon tätä musta-harmaa-valkoista perusarkkitehtilookia. Saattaakin nyt olla, että täytyy tyhjentää vaatekaappini ja katsoa, mitä sinne jää jäljelle ja alkaa täydentää oikeilla värisävyillä! On nimittäin niin, että joskus kuvittelin kaikkien vihreiden sopivan minulle mutta nyt olen tajunnut, että sellainen keväinen vaaleanvihreä ei ole minulle yhtään niin hyvä kuin tummempi sammaleenvihreä, eikä kylmänsinertävä merenvihreä taida myöskään olla minulle sopiva väri. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että näin keski-ikäisenä voi olla odotettavissa harmaita hiuksia ja silloin tuo oma väripaletti muuttuu ikääntyessä. Ajattelinkin, etten laita niitä mustia, harmaita ja valkoisia vaatteita pois, joista kovasti pidän, vaan laitan niitä vaikka vähän jemmaan tai sitten alan yhdistellä niitä lämpimämpien värien kanssa enemmän, jotta ne sopisivat hiusteni, ihoni ja silmieni väriin paremmin.

Ompelun saralla pitäisi ommella ainakin muihin vaatteisiin yhteensopivia hameita, mekkoja ja joitakin paitoja tai tunikoita itselle. En hirveästi tykkää käyttää farkkuja, paitsi sellaisia joustavia stretch-farkkuja, joita nykyään on. Muutoin käytän mieluimmin leggingsejä ja niiden kanssa hameita tai mekkoja. Kovasti tykkään vintage-pukeutumisesta mutta eipä se arjessa oikein aina toimi. Parempi satsata sellaisiin vaatteisiin, joita päivittäin tulee käytettyä. Kunnollisia juhla-asuja ja töihin kelpaavia jakkupukuja minulla kyllä piisaa, joten niitä ei tarvitse tehdä.

Sitten olen ajatellut tänä vuonna kokeilla suunnitella enemmän omia neuletöitä - en tiedä, miten siinä käy, mutta ajattelin kokeilla. Lisäksi on luvassa muita käsitöihinkin liittyviä uusia asioita, joita tulee täällä blogissakin sitten näkymään, mutta niistä kerron lisää sitten myöhemmin!


4 kommenttia

  1. Hyvältä kuulostaa suunnitelmat käsitöiden suhteen tälle vuodelle. Ihailen ihmisiä, jotka neulovat neuletakkeja ja -puseroita ja vieläpä useampia vuodessa! Itse en tahdo saada sitä yhtäkään valmiiksi...
    Mukava seurata sinun vaatekaapin uudistusta :) Itsekin kaivelin värianalyysivihkon esille ja ajattelin myös lähteä paremmin käyttämään niitä itselle parhaita värejä myös pukeutumisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkin seuraan mieluusti sinun kapselimallistosi muodostumista! Vähän sen tapaista on tässä itselläkin toiveissa, että kaikki tai suurin osa vaatteista sopisi myös toisiinsa. Neuletakit ja -puserot ovat tällä hetkellä mieluisimpia neulottavia, etenkin jos vain saa tehdä ylhäältä alas. :)

      Poista
  2. Voi laihis! Niin karkasi mopo viikonloppuna minultakin, ja kangasvarasto sai taas täytettettä. Tosin yksivärisiä tarpeeseen, mutta kuitenkin... Jotenkin nyt päässäni olen kehitellyt nollatoleranssin, niin harmitti kummasti. Ei kai se niin kuitenkaan mene, mutta ehkä vuoden aikana kehittyisi ymmärrykseni kohtuullisuudesta kahden ääripään, ostovimman ja -lakon, välillä.

    Nämä "värijutut" ovat kyllä kivoja, niin lukea kuin omalla kohdalla tuumailla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa itseäkin, että piti aloittaa vuosi heti noin massiivisilla lankaostoksilla. Ostin muuten yhden vetoketjunkin, kun pitää vaihtaa lapsen hupparin rikkoutunut vetoketju toiseen.
      Sinulta minä näistä "värijutuista" inspiksen sainkin omaan värianalyysiini myös! :)

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.