SLIDER

Käsityövuosi 2020


Vuosi 2020 on tullut päätökseen ja on aika tehdä vuosikatsaus. Helmikuussa tein itselleni to do -listan tälle vuodelle. Se näytti tällaiselta:

  • Oslo Hat itselle ja vanhimmalle lapselle
  • The Little Rosie Beanie itselle - voitin nimittäin pipo-ohjeen Elizavetaknitsin arvonnassa!
  • - Villapaita isälle - kun menin lupaamaan uuden paidan, mutta hieman ohuemmasta langasta, ja kun tekemäni vanha villapaita on ollut niin ahkerassa käytössä, että äiti sanoi myös, että olisi hyvä jo saada toinen erivärinen. Haussa vielä ohje; isä toivoi, että neule voisi olla nyt vaikka V-aukkoinen ja minä haluaisin tehdä paidan mieluiten saumattomana. Täytyy ehkä suunnitella itse.
  • - Neuletakkeja itselleni (koska näköjään niitä ei voi olla koskaan tarpeeksi), äidilleni ja ehkä lapsillenikin. Näidenkin ohjeet vielä mietinnässä.
  • - Lapasia - tänä vuonna taitaa olla pikemminkin tarvetta lapasille
  • - Villasukkia - ei varmaan 12 paria mutta jonkun verran näitäkin aion neuloa.

Mitä näistä sitten toteutui? 

Suunniteltujen lisäksi tai niiden sijaan olen neulonut ja ommellut seuraavia:

Tämän vuoden postauksista suosituimmiksi nousivat Star Wars -villasukat, äidin neuletakki, purku-uhan alla olevat neuleet ja farkkumekko tai -tunika vanhoista farkuista. Noista purku-uhan alla olevista neuleista sain jopa jonkun ostotarjouksenkin mutta päätin sittenkin osan niistä pitää itselläni, osan lahjoitin alkusyksystä muuton yhteydessä UFF-laatikkoon ja muutama jäi sitten odottamaan purkamista ja uudelleen käyttöä. 

Keskeneräisiksi tältä vuodelta jäivät isälle tuleva neulepaita ja itselleni tuleva oliivinvihreä villatakki sekä neulemekko, joista kaikista olen postannut joulukuun keskeneräisissä. Lisäksi kesken ovat lapselle tuleva ikuisuusprojekti eli helmineulepeitto ja itselleni tuleva virkattava 1960-luvun takki, jonka kohtaloa en vieläkään ole ratkonut, että teenkö valmiiksi vai puran.

Langankulutukseni tänä vuonna on ollut 3863 g. Lankaa olen ostanut 3300 g. Pikkaisen siis olen onnistunut pienentämään lankavarastojani tänä vuonna mutta aikamoisen määrän ostin silti lankaa, vaikkei yhtään pitänyt...

Tänä vuonna tuli kirjoitettua muutamia sukka- ja lapasohjeita. Ensi vuoden suunnitelmia en ole vielä ehtinyt kirjata ylös muuta kuin, että olen pohtinut sukkalaatikkohaasteeseen osallistumista tavalla tai toisella ja sitten pohdin ikuisuuskysymyksiä, tehdäkö enemmän itselle vai jatkaa lahjaksi toisille tekemistä edelleen. Vaikka muille tekeminen onkin kivaa niin sitten en ehdi yleensä toteuttaa niitä, joita olen vuosia jo pitkään itselleni toivonut. Jonkunlaiseen kompromissiratkaisuun pitäisi siis tässä päästä. Lisäksi oma perhe on jäänyt aika lailla varjoon tekemisissä, jopa siinä määrin, että kun lapseni olivat pienempiä ja ompelin jotain hameita heidän serkkutytöilleen, nuorin tokaisi minulle, että oletko sinä sellainen äiti, joka tekee kaikille muille lapsille vaatteita... Jäi hieman huono omatunto siitä, mutta yritän kyllä aika ajoin tehdä omillekin pojilleni jotain, jos he vain jotain huolivat ja tarvitsevat. 

Mutta palataanpa ensi vuoden suunnitelmiin ensi vuoden puolella sitten. Keskeneräisten keskiviikkoa jatkan joka tapauksessa, joten varmaan sen merkeissä ensi alkuun nähdään. Nyt haluan kiittää tästä vuodesta ja toivottaa oikein hyvää ja paljon parempaa uutta vuotta 2021!




5 kommenttia

  1. Paljon erilaisia töitä mahtui viime vuoteesi. Hiukan kadehdin tuota neuleiden määrää =D Itse kun en suunnitelmista huolimatta ole saanut valmiiksi kuin yhden neuletakin ja sekin oli aloitettu jo pari vuotta sitten. No ehkä tänä vuonna enemmän. Hyvää uutta käsityövuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu! Minulla oli tänä vuonna paljon aikaa koronaeristäytymisen takia... toisaalta en saanut sitten juurikaan kirjoja luettua, joten kyllä se aina jossakin näkyy.

      Poista
  2. Hyvää alkanutta vuotta 2021!

    VastaaPoista
  3. Hyvää alkanutta vuotta! :D
    Onpa mainio langankulutus, jäin kauas taaksesi (reilu 1,3 kg)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Minulla oli harvinaisen hyvä lankavuosi!

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.