SLIDER

Kissa-villasukat Jorid Linvikin Suuresta sukkakirjasta

 

Nyt on kolmannet villasukat Jorid Linvikin Suuresta sukkakirjasta tehty. Lehmän ja koiran lisäksi ovat sitten tällä kertaa myös kissat päässeet villasukkiin. Kissojen ohella sukissa on kalanruotoja varressa. Tuo violetilla pohjalla oleva kuvio kuvastaa varmaan jotain kippuraa kissanhäntää tai kalaa tai jotain vastaavaa.


Kissa-sukat

Suunnittelija: Jorid Linvik
Koko: 38
Lanka: Novita Nalle violetti (757), punainen (549) ja valkoinen (011). 
Langanmenekki: Noin 100 g.
Puikot: 3

Kirjan ohjeessa violetin sijaan tuli käyttää tummanvihreää mutta minulla ei ollut varastoissani Nallen vahvuisena vihreää, joten päätin ottaa violetin jämälankakerän käyttöön. En tee Joridin ohjeita täysin kirjan mukaan, vaan muutan ne esimerkiksi tavalliseen tapaan neulottaviksi, kuten tässä olen vaihtanut kuviot niin, että voin tehdä ne normaalisti kerroksen vaihtumiseen I ja IV puikkojen kohdalla. Nyt unohdin värien kohdistamisen tuossa kerroksen vaihtokohdassa ja sitten aloin soveltaa tavallista kantapäätä sellaisen kummallisen sivuista otettavien silmukoiden ja ompelemisen sijasta enkä huomannut, että kirjassa oli erikseen kantapäälle tehtävä kuvio. Nyt tuo kalanruoto jäi siis kantapäässä puolinaiseksi mutta no biggie


Minun täytyy myöntää, että alkaa näiden isojen kirjoneulekuvioiden neulominen jo vähän kyllästyttää ja ajattelinkin ensi vuonna siirtyä enemmän yksiväristen pitsisukkien ja muiden pintaneuleiden neulomiseen vaihteeksi. Katsotaan, kantaako tämä ajatus kuinka pitkälle.


Aloitin tänäkin vuonna Nonnu Neulojan Sukkalaatikko-haasteen mutta toisin kuin viime vuonna niin tänä vuonna jää laatikko vajaaksi. En varmaankaan enää ehdi neuloa sukkia vuoden loppuun mennessä, joten koetan tehdä vielä kokoelman näistä vuoden aikana valmistuneista sukista, vaikka laatikko ei tullut täyteen. Vuosi on nyt muutenkin ollut niin poikkeuksellinen ja vaatinut paljon venymistä moneen suuntaan, niin täytyy olla itselleen armollinen eikä väkisin suorittaa kaikkea. Toivotan sinullekin jaksamista näihin poikkeusoloihin - muista, että rutiinisuorituskin on nyt huippusuoritus ja jos jotain ei jaksa niin se ei haittaa yhtään mitään. 


5 kommenttia

  1. Voi vallaton! Aivan ihanat <3 Tykkään sun värivalinnoista. :)
    Ite en lähtenyt sukkalaatikkoon mukaan tänä vuonna, mutta nyt välivuoden jälkeen kovin se taas kutkuttelee, että enköhän ensi vuonna ole mukana taas minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! <3 Minä varmaan myös ensi vuonna lähden yrittämään 12 paria mutta ehkä en lähde siihen uuteen ideaan, missä neulotaan joka kuukausi julkaistava sukkaohje. Tykkään kuitenkin itse vähän päättää, mitä teen milloinkin. :)

      Poista
  2. On kyllä kerrasssaan hienot sukat. Näissä onkin silmukkakaaviossa seuraamista, kun ei kuvio toistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan näin, pitää olla vähän tarkempana näitä tehdessä, vaikka neulonkin aina telkkaria katsellessa. Jää joskus juoni vähän pimentoon, kun seuraa kaaviota enemmän. :)

      Poista
  3. Hurmaavat sukat, ihailen kuviosukan kutojia ylikaiken:)

    VastaaPoista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.