SLIDER

Sukkalaatikko 11/12: Ruusun aika -sukat

29.11.19


Nonnu Neulojan sukkalaatikkohaasteen sukkalaatikkoni alkaisi olla jo täynnä, jolleivat suunnilleen kaikki sukat olisi siitä jo vuoden aikana lentäneet uusiin koteihin. Sukkalaatikon 11. pari on lähdössä pian Ranskaan ystäväni äidille, joka täyttää 70 vuotta. Hän pitää ruusuista, joten Sarita Kotkavalkaman Ruusun aika -sukat tuntuivat juuri sopivalta mallille neulottavaksi. Lisäksi varsi ei saanut olla liian tiukka, joten tässä mallissa oleva pieni kirjoneuleosuus oli siksi hyvä, kun muu varsi on tuollaista joustavaa pitsijoustinneuleta. Tein kummatkin värit tummemmalla langalla kuin alkuperäisellä ohjeella ja lisäksi kantapäästä eteenpäin tein totuttuun tapaan perussukan ohjeella.

Kirja-arvostelu: Vilukissan sukka-aarre

21.11.19


Sarita Kotkavalkaman uusin sukkakirja Vilukissan sukka-aarre sisältää erilaisia sukkamalleja, joissa on käytetty erityisesti kirjoneuletta mutta myös pintaneuleita niihin yhdistäen.* Sarita Kotkavalkaman mallit eivät olleet minulle entuudestaan tuttuja ja yllätyinkin positiivisesti mukavista malleista, joita tässä kirjassa on.

Suomen Kädentaitomessut 2019 Tampereella

18.11.19


Kävin lauantaina Tampereella käsityömessuilla toista kertaa blogistina.* Minulla oli ensin pari tuntia aikaa kiertää kaikki messusalit läpi, ennen kuin tapasin muita käsityöbloggaajia ja sitten kiersimme vielä L u m i s i i v e t -blogin Katin kanssa yhdessä messuja jonkin aikaa. 

Sukkalaatikko 10/12: Marttojen juhlasukat

14.11.19


Marttojen juhlasukat ovat yksi kauneimmista malleista, joita olen neulonut. Ne ovat suloiset ja herkät sekä yksinkertaiset ja helpot tehdä. 

Crystal-tuubikauluri + ohje

11.11.19


Olen vuosien varrella tehnyt jo aika monta kauluria lähes samanlaisilla ohjeilla. Nyt väsäsin itselleni kässähamsterihaasteen mukaisesti jäljelle jääneestä yhdestä kerästä Crystal-lankaa ja pienestä mustasta Viking Garn -jämälankakerästä jälleen uuden kaulurin. 

Sukkalaatikko 9/12: Koirasukat

6.11.19


Olen tänä vuonna osallistunut Nonnu Neulojan järjestämään Sukkalaatikko-haasteeseen. Tavoitteena itselläni oli neuloa yhdet sukat kuukaudessa, ei ehkä niinkään se, että sukkia olisi 12 paria laatikossa vuoden lopussa. No, olen itse asiassa aikataulussa pysynyt ja tällä hetkellä on jo 11. pari työn alla, mutta ongelmana on ollut, etten ole saanut kuvatuksi ja blogatuksi sukkia ajoissa. Kyllähän minä itse näitä sukkia ynnä muita kuvailisin, mutta silloin kun joutuu itse toimimaan mallina niin olen ihan riippuvainen perheenjäsenten kameran käytöstä... Valokuvaaminen kun ei tunnu meidän perheessämme olevan kenenkään muun mielipuuhaa kuin minun!

Mitä isälle lahjaksi? Miesten villasukkavinkkejä

4.11.19


Isänpäivä lähestyy ja lahjojen pohdinta on täydessä vauhdissa. Kokosin blogissani esiteltyjä miestensukkia vinkiksi nopeille neulojille - tai jo sitten vaikka joulua ajatellen!

Marraskuun kässähamsterihaaste

1.11.19


Vuosi 2019 on kääntymässä talven tuloa odottamaan. Mutta vielä on kokonaista kaksi kuukautta aikaa osallistua kässähamsterihaasteeseen!
© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.