SLIDER

Suomen Kädentaitomessut 2019 Tampereella


Kävin lauantaina Tampereella käsityömessuilla toista kertaa blogistina.* Minulla oli ensin pari tuntia aikaa kiertää kaikki messusalit läpi, ennen kuin tapasin muita käsityöbloggaajia ja sitten kiersimme vielä L u m i s i i v e t -blogin Katin kanssa yhdessä messuja jonkin aikaa. 


Messuilla tehtiin jälleen kävijäennätys. Kolmen päivän aikana yli 55 000 käsitöistä innostunutta ihmistä kävi hakemassa ideoita tai kartuttamassa lanka- ja kangas- ynnä muita käsityövarastojaan tai ostamassa joululahjoja. 

Messuilta löytyykin varmaan kaikille jotakin. Itse katselin tänä vuonna erityisesti lankoja mutta samalla jouduin vastustamaan kiusausta ostaa niitä, sillä kotona inventaariota tehdessäni laskin olemassa olevien lankojeni riittävän noin 15 vuodeksi... On siis pakko tehdä niistä langoista ensin jotakin oikein urakalla, ennen kuin uskaltaa lisää ostaa, jos ei ole käyttötarkoitusta heti tiedossa! Luonnonvärisiä lankoja ja tuotteita oli myynnissä muutamallakin standilla, esimerkiksi Luonnonlangat oli myymässä omatekemiään neuleita. Kässäkerho Pom Pomin osastolla löytyi myös ihania luonnonvärisiä lankoja muiden värien ohella. 



Myös Uutuustuote-kilpailun voittajat Pentti ja Wilhelmi -langat olivat näyttävästi esillä Vuonuen osastolla. Pentti ja Wilhelmi ovat muovittomia lankoja, joihin ei ole käytetty tekokuitua vahvikkeena vaan puukuitu tenceliä, jota saadaan eukalyptyspuun selluloosasta.


Ihania värikkäitä lankoja oli tarjolla useallakin osastolla, kuten vaikkapa nämä Rintalan Tilan käsinvärjätyt luomulangat ja RiikkaPiikan AkvarelliEllit. 




Tänä vuonna oli paljon esillä trendikkääksi noussut makramee. Oli järjestetty työpajojakin, joissa saattoi opetella makrameen tekoa. Myös muita vanhoja käsityötekniikoita ja tuotteita oli näytteillä, kuten kangaspuilla kutomista ja ryijyjä. 




Design-lavalla on aina erilaista ohjelmaa. Kävin kuuntelemassa muun muassa Paola Suhosen haastattelua. Monet parkkeeravat itsensä myös sampanjabaariin näytösten ajaksi, ei hassumpi ajatus!



Erilaisia designyrittäjiä oli paljon näytteilleasettajissa, esimerkiksi Oo niin kuin oranssi -lahjatavaranäyttely, kierrätysfarkuista uusia tuotteita tekevä Mea ja ainakin söpöjä kissakasseja valmistava Talisa Design.




Jostain syystä en tänä vuonna löytänyt yhtään käsityökirjapistettä, lukuun ottamatta itse käsityökirjailijoita, kuten Niina Laitinen, Merja Ojanperä ja Sanna Vatanen, joilla toki oli omia kirjojaan myynnissä.


Sanna Vatanen myi rajattua painosta jatko-osasta muutamia vuosia sitten ilmestyneelle jämälankakirjalle. Konsepti oli niin houkutteleva, että minunkin oli kotiutettava itselleni yksi kirja, nro 102/150. Kävin viimekin vuonna tapaamassa Sannaa, koska hänen kirjansa ja ideansa ovat mielestäni luovia, vai mitä sanotte näistä alla olevissa kuvissa näkyvistä töistä? 







*Lippu saatu Tampereen Messuilta bloginäkyvyyttä vastaan.

2 kommenttia

  1. Sä ehdit kyllä nähdä ja kuvata paljon muutaman tunnin messuilun aikana. Oli ihana tavata ja jutella sun kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oikein keskityin kuvaamiseen ennen kuin tavattiin! Kiitos vielä messuseurasta. <3

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.