SLIDER

Helmikuun käsityösaldo


Hyvää Kalevalan päivää! Se on taas helmikuu taputeltu ja kuukausikatsauksen aika. Olen tässä kuussa saanut valmiiksi kahdet villasukat, joista olen postannut, ja yhden villapaidan. Siitä postailen lisää ensi kuussa. Lankaa olen ostanut tammikuussa 200 g ja valmiisiin töihin lankaa puolestaan on kulunut sellainen 800 g. Lankalaihis etenee siis ihan hyvin: 600 g mennyt lankaa enemmän kuin olen ostanut!


Valmistuneet sukat ovat tähtisukat pojalleni ja piirakkasukat tädilleni. Tähtisukkiin löytyy tähtikuvio tuosta postauksestani, jos vaikka joku muukin innostuu tähtisukkia neulomaan. On nimittäin kiva, jos voi olla avuksi muille. Ilahduinkin kovasti, kun näin, että Maarit Sweets & Socks -blogista oli neulonut oman versionsa minun Adaira-sukkieni pohjalta. Niitä kun ei oltu testineulottu edes ja yksi kuviohan siellä omissa sukissani meni vahingossa eri silmukkamääriin tarkoitetuksi, mikä pitäisi korjata, jos vielä uuden ohjeen jossain vaiheessa näistä sukista tekisin. (EDIT: Ei siis haittaa 48 silmukalla neulomista, kun se on kuudella silmukalla jaollinen, vaikka muut kuviot ovat neljällä jaollisia.) Käykääpä kurkkaamassa, miten ihanat sukat tuli noista Maaritin neulomista pitkävartisista! 

Muuten on helmikuu mennyt tavalliseen tapaan kuin ennenkin etätöitä tehdessä. Käteni suuttui helmikuun alkupuolella ja jouduin sairaslomalle joksikin aikaa kättä lepuuttamaan. Onneksi se on nyt lähtenyt parantumaan mutta etenkään koneella kirjoittamisesta se ei oikein tykkää. Ja minun työni kun on ennen kaikkea juuri sitä... Tammikuun lopussa muuten Sitra julkaisi blogikirjoitukseni, jossa pohdiskelin kestävää kulutusta. Näitä teemoja koetan täällä blogissakin aika ajoin tuoda esiin vielä myöhemmin.  

Nyt sitten koittaa maaliskuu ja Suomi siirtyy poikkeustilaan jälleen. Tästäkin kyllä selvitään, pysytään vain kotona ja tehdään käsitöitä, niinhän se aika kuluu mukavasti, vai mitä? 



2 kommenttia

  1. Mä en tainnut edes huomata mitään virhettä noiden Adaira -sukkien kuvioissa, vai sovelsinkohan mä vaan senkin kohdan :D Ootpa saanut hyvin kulutettua lankaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se oli se yksi kuudelle silmukalle oleva kohta kiilakavennusten kohdalla, kun muuten oli kaikki neljällä jaollisia. Eipä siinä välttämättä mitään haittaa tule, vaikka vaan neuloo sen ihan kuvion mukaan. :D

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.