SLIDER

Tähtisukat + ohjeen tapainen


Poikani toivoi syntymäpäivälahjaksi tähtisukkia sateenkaaren väreissä. En yllätyksekseni löytänyt valmiita tähtisukkien ohjeita mistään, paitsi yhdet, joissa oli varressa kaksi isoa tähteä. Kuvio oli kuitenkin liian iso, sillä poika halusi sellaiset, missä olisi paljon tähtiä ja eri värisinä. Piti sitten itse suunnitella sellaiset. Poika tykkäsi kovasti sukista ja on niitä paljon nyt käyttänytkin. 


Minulla oli vaikeuksia tosin saada niitä tehtyä valmiiksi, sillä olen nyt parin viikon ajan kärsinyt oikean käden rasitusvammasta. Siksi on bloggaaminenkin jäänyt vähemmälle, kun en ole voinut kirjoittaa ja neulomistakin olen välttänyt koko sen ajan. Vähän ennen pojan synttäreitä tein jäljelle jääneet sukan kärjet vähän kerrallaan valmiiksi eikä tuo neulominen onneksi kättä kipeyttänyt sitten. Tätäkin kirjoitan nyt vasemmalla kädellä, kun koetan säästellä oikeaa kättäni, jottei se liikaa rasittuisi, sillä nimenomaan tietokonetyöskentely on nyt minulle ongelmallista.

 
Mutta tässä nyt siis vähän tietoja ja ohjenuoraa näihin sukkiin.

Tähtisukat

Ohje: Oma malli
Koko: 40/42
Puikot: 3,5
Lanka: Pohjaväri Novita 7 Veljestä (170) laivasto. Tähtikuviot Novita 7 Veljestä (268) keltainen, (394) nurmikko, (350) turkoosi sekä vaaleansininen ja vaaleanpunainen seiskaveikka, joiden vyötteet ovat kadonneet sekä viininpunainen jämälanka, joka ei ole ainakaan seiskaveikkaa enkä edes tiedä, mikä lanka se on.
Langanmenekki: 129 g - sikäli mikäli oikuttelevaan keittiövaakaani on luottaminen. Ainakin yli 100 g laivastonsinistä meni ja loput langat olivat jämälankoja. 

Sukassa on käytetty varressa 52 silmukkaa ensin 2 o, 2 n -joustinneuleella 5 cm. Sitten kaksi tähtikuvioriviä  ja sen jälkeen jälleen 5 cm joustinneuletta istuvuuden parantamiseksi. Lopuksi sukka on tehty ihan perussukan ohjeella ja sädekavennuksin. Tämän kummempaa ohjetta en tähän hätään kirjoittele, mutta jaan tähtikuvion kuitenkin teillekin. Mitäpä sitä suotta panttaamaan vain itselläni. Kuvio on 10 silmukalla jaollinen, joten 52 silmukalla tehdessä piti I ja IV puikkojen väliin jättää 2 silmukkaa pohjavärillä tehtäväksi, jotta kuvio tulisi tasan.


Oikein ihanaa ystävänpäivää sinulle! Nautitaan nyt kauniista lumisista pakkaspäivistä. Kevään tulon jo näkee tuossa lisääntyneessä valon määrässä ja kirkkaudessa!


3 kommenttia

  1. Iloiset sukat ja ihanaa, että poika sai mieleisensä ♥

    VastaaPoista
  2. Hei, onpa kivat tähtisukat! Toivottavasti käsi paranee pian eikä tarvitse pelätä liikaa rasittamista!

    VastaaPoista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.