SLIDER

Ompeluhommissa: Collegepaita

Nyt on kyllä maailmankirjat sekaisin, kun olen kaivanut ompelukoneen vihdoin esiin. Minulla on ollut lähes kahden vuoden mittainen ompelujumi. Olen ommellut ainoastaan muutamat yöbokserit mutta ei ole yhtään huvittanut mikään muu työ. Nyt kun vanhin poika on innostunut käyttämään vain ja ainoastaan collegepaitoja, mietin, että mitäs jos ompelisin hänelle niitä, kun eivät ne nyt kummoisia ole, peruscollegeja yksivärisinä, ja maksavat kaupassa silti jonkun verran.

Minulla oli kangasvarastoissani entuudestaan hyvin tummansinistä, lähes mustaa collegekangasta, jota oli jäänyt äidilleni ompelemieni housujen jäljiltä, ja katsoin, että siitä varmaan juuri ja juuri riittäisi teinipojalle materiaalia paidaksi. Kaavaksi valikoitui Suuri Käsityö 11-12/2021 -lehdessä ollut peruscollegemalli raglanhihoilla, niitä kun olen harvemmin ommellut. 

Sopivaa resorikangasta sen sijaan ei löytynyt, joten kävin Eurokankaassa ostoksilla ja nappasin mielestäni erittäin tummansinistä luomutuubiresoria mukaan ja kotona huomasin, että olipas se collegekangas kuitenkin lähempänä mustaa kuin sinistä. Surautin kuitenkin palat yhteen ja resorit mukaan, ajatellen, että toimii koekappaleena, jos ei muuta. Jostain syystä tikki oli yllättäen aika rumaa alapuolelta, joten jouduin purkamaan viimeistelytikin pääntieltä ja helmasta, hihoissa se ei niin pahasti näkynyt. Yritän toisen kerran uudelleen, ehkä neula olisi pitänyt vaihtaa. En muistanut, mikä neula ompelukoneessa oli. 

Tässä se paita nyt kuitenkin on. Kuulemma ihan ok. Sovituskuvia en uskaltanut edes kysellä, joten näillä mennään. Puolen metrin mittainen resoripala maksoi 5,48 euroa, eikä siitä kovin paljon jäänyt käyttämättä, joten sen verran nyt tuli hintaa tälle, kun collegekangas oli jo vanha jämäpala enkä sen hintaa muista. Saas nähdä, alkaako tästä nyt uusi elämän kevät ompelun saralla vai meneekö ompelukone takaisin naftaliiniin... Usein minua alkaa nimittäin tympiä juuri ongelmat koneen kanssa ja menee maku harrastuksesta sen takia. Saumuri on ollut paketissa usean vuoden, koska siinä oli jotain langoitusongelmia. En ole vieläkään jaksanut uudelleen yrittää langoittaa sitä. Toivottavasti normikoneen kanssa jaksaisin vielä jotain muutakin ommella!

4 kommenttia

  1. Wau! Ootpa taitava! :) Se on jännä että ompelukoneen kanssa ei ole niin sinut kuin puikkojen. Ehkä jonain päivänä, ja pitäisi varmaan käydä joku peruskurssi ja harjoitella trikoopipoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minä en ole kovin taitava noiden koneiden kanssa, vaikka olen ommellut pidempään kuin neulonut. Jostain syystä neulomisen kanssa olen tullut paljon taitavammaksi kuin ompelemisen, on siinä ehkä harjoitustakin sitten lopulta huomattavasti enemmän, kun joka päivä kummiskin neulon...

      Poista
  2. Minulla on ihan samoja ongelmia ompeluksien kanssa, saat siis vertaistukea :) Just kun innostuu ja pääsee vauhtiin, niin homma tyssää johonkin huonoon tikkiin tms. On myös suuri vaara, että lopputulos on liian pieni, tai iso, tai 10 muuta vaihtoehtoa :)
    Mutta ah mikä tunne, kun se onnistuu! Sinä sait paidan kasaan ja ilmeisesti meni käyttöönkin, onnea siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että on joku toinenkin, jolla on näitä ongelmia! Useasti ajattelen, että myyn koneet ja kankaat pois ja heitän loput tarvikkeet menemään, kun kaikki alkaa tökkiä pahasti, mutta sitten kun joskus onnistuu niin on mahtava tunne kyllä. :D

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.