SLIDER

Sukkalaatikko 2020

Kahdeksan paria sukkia. Tai tarkemmin sanottuna seitsemät sukat ja yhdet tossut. Sen enempää en tänä vuonna saanut sukkia Nonnu Neulojan Sukkalaatikko-haasteeseen valmiiksi. Eikä näistäkään sukista sukkalaatikkoon jääneet kuin kahdet sukat ja palatossut, jotka jäivät itselleni. Muut lähtivät jo vuoden aikana tai viimeistään nyt jouluna muita jalkoja lämmittämään.


Tänä vuonna osallistuinkin haasteeseen sillä ajatuksella, että valmistuu niin monta kuin on valmistuakseen. Etten vain suorittaisi haastetta. Viime vuonna nimittäin minulle tuli ihan suoranainen villasukkaöllööntyminen joulukuussa, että vieläkö yhdet sukat pitää vääntää, jotta haasteeseen tulisi vastattua. Ensi vuoden sukkalaatikkohaasteesta en nyt tiedäkään, että osallistunko edes, kun se on erilainen. Uusi idea on nimittäin, että neulotaan joka kuukausi yhdet sukat eri suunnittelijoilta, mitkä julkaistaan kuukausittain. Minä olen aina ollut vähän huono tekemään samaa kuin muutkin enkä esimerkiksi yhteisneulontoihin ole koskaan osallistunut. Onhan siinä toki edelleenkin mahdollisuus osallistua haluamallaan tavalla, joten ehkä lähden tavoittelemaan sitä 12 parin valmistumista sitten kuitenkin. 

Mitä sukkia tänä vuonna sitten neuloin? Minulla oli alun perin ajatuksena neuloa sukat jokaisesta sukkakirjasta, jonka omistan mutta enpäs sitten tehnytkään kuin kahdesta kirjasta kahdet sukat ja muut olivat sitten joko tajunnan virtaa tai tilaustyötä.



Sukupolvien silmukat kirjasta neuloin siis Muuttolintusten tie -nimiset sukat ja Jorid Linvikin Suuresta sukkakirjasta kissasukat. 

Muuten suunnittelin itse Pinterestistä löytämistäni kuvista Star Wars -sukat ja Tappara-sukat olivatkin jo kolmannet, jotka olen tehnyt. Niihin löytyy kuvio Viiriäisenpesä-blogista. Adaira-sukat suunnittelin jämälankasukiksi. 


Tässä alla on vielä listaus kokonaisuudessaan kaikista sukista ja linkit niiden alkuperäisiin postauksiin. 

  1. Muuttolintusten tie
  2. Star Wars
  3. Hirveät palatossut
  4. Pertsat eli harmaat perussukat joustinneuleella
  5. Tappara-sukat
  6. Perussukat 3 o, 1 n -joustinneuleella
  7. Adaira-jämälankasukat
  8. Kissa-sukat
Ensi vuonna ajattelin neuloa enimmäkseen yksivärisiä pitsi- ja palmikkosukkia vaihteeksi. Katsotaan nyt sitten, miten maltan pysyä niissä vai alkaako tehdä mieli värikkäitä kirjoneulesukkia sitten kuitenkin. Hauskintahan on, että itse käytän mieluiten lahjaksi saamiani yksivärisiä pitsi- ja palmikkosukkia... 

Aiotko sinä osallistua Sukkalaatikko-haasteeseen ensi vuonna?

4 kommenttia

  1. Hieno sukkalaatikko sinulla!
    Hassua, kun itsekin olin ajastanut tälle päivälle sukkalaatikkopostauksen. :D Mäkin oon ehkä vieläkin kahden vaiheilla sen suhteen, mutta uskon, että tän oman idean johdosta ens vuoden sukkalaatikosta tulee ihan kiva :D Sittenhän sen näkee, miten se lähtee käyntiin ja aina voi muuttaa suunnitelmia kesken matkankin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva juttu tuo - kävinkin heti kurkkaamassa, mitä olet suunnitellut... Kiitos kommentista ja vierailusta! Palataanpa ensi vuonna uuden sukkalaatikon merkeissä sitten. :)

      Poista
  2. Ihailtava tuo ajatus neuloa jo olemassa olevisa kirjoista. Sellaista voisin itsekin tavoitella, mutta hyvin suunniteltu ei ole aina edes lähellekään puoleksi tehty. :) Mutta katsotaan, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Tämä vuosi jäi siis omalta osalta välistä, mutta ensi vuonna kutkuttaa taas lähteä mukaan. Tosin minäkin olen huono neulomaan samaa kuin muut, että taidan ihastella yhteisneulontaan osallistujien sukkia ja neuloa itse mitä milloinkin huvittaa. Tai eihän sitä tiedä, jos yhteisistäkin malleista tulee innostumaan... Saas nähdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta sehän on justiinsa kiva, kun ei ole pakko osallistua ja voi mennä vähän fiiliksen mukaan. Ensi vuonna sitten yhteisessä projektissa varmaan taas. :)

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.