SLIDER

Japanilaiset kissatyynyt

Viime jouluna annoin nuoremmalle lapselleni sumopainija-aiheisen sisustustyynyn Almandiinin japanilaisesta kankaasta. Tänä jouluna hän sai Almandiinista ostetuista japanilaisista kissa-aiheisista kankaista tehdyt sisustustyynyt. Lapsi pitää kaikesta japanilaisesta ja kissoista ja oli toivonut jotain sisustusjuttuja, joten tämähän oli ihan no brainer -lahja.

Kankaat olivat valmiiksi leikattuja tilkkuja ja koska olen laiska enkä halunnut hukata kangasta, taitoin ne vain kahtia ja ompelin saumat kiinni. Vetoketjut olen ratkonut lapsille pieneksi jääneistä ulkoilutakeista ja talvihaalareista ja nytpä niille tuli oivaa uusiokäyttöä heti. Vetoketjullinen tyynynpäällinen on ihan must niin saa pestyäkin näitä kankaita välillä. Lisäksi tungin päällisen sisään kaksi eri tyynyä, jotta sain tarpeeksi paljon täytettä, kun kangas oli melko iso.

Olenko muuten ainoa, jonka mielestä vetoketjun ompelussa hankalinta ei ole varsinaisesti se, miten se ommellaan, vaan sen hahmottaminen, miten vetoketju asetellaan kankaaseen? Olen huomannut, että lähes kaikki vetoketjututoriaalit keskittyvät selittämään sitä ompelua äärimmäisen tarkkaan, kun minulle päänvaivaa tuottaa aina se, että mihin kohtaan ja miten päin sen vetoketjun laitan, että se tulee sitten oikein päin valmiiseen tuotteeseen. Tämä saattaa johtua siitä, että minulla on todettu avaruuden hahmotuskyky heikommaksi kuin muut taitoni, mutta sitähän tämä ompeleminen myös toisaalta hyvin harjoittaa. Että aivan loistavaa aivojumppaa siis vetoketjun ompeleminen on! Nyt kun olen jo aika monta vetoketjua ommellut niin osaan jo ihan ilman ohjettakin ommella tällaisen tavallisen vetoketjun. Jee, hyvä minä!


Oli kyllä todella kiva ennen joulua kaivaa ompelukone pitkästä aikaa esiin ja ommella! Saas nähdä, ehdinkö taas mitään ommella ennen ensi joulua. Toivossa on kuitenkin hyvä elää...







 


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.