SLIDER

Kototekoja -kirja-arvostelu


Sain mieluisan tehtävän, kun postista tuli Sanna Suonpään Kototekoja. Ihanasti itse tehty -kirja arvosteltavaksi*. Jo kansi houkutteli lukemaan enemmän.

Olen seurannut Sannan Kototeko-blogia jo pitkään ja tykännyt kovasti hänen hauskasta tavastaan kirjoittaa. Ja lisäksihän minulla on Sannan vanha ompelukone nykyään käytössä. Tämä jos mikä velvoittaa jatkamaan Sannan viitoittamalla tiellä. Siksi oli kiinnostavaa tutustua kirjaan tarkemmin.


Ihan aluksi oli kiva lukea siitä, miten kuka tahansa voi ryhtyä kototekoilijaksi. Pidän myös Sannan ideologiasta, että luovuutta voi oppia ja vinkeistä kestävämpään kototekoiluun.

Ohjeet kirjassa ovat melko helppoja ja antavat kivasti inspiraatiota omiin kototekoiluihin. Omalle mahdolliselle to do -listalle nousivat söpöt siivousliinat.



Sen sijaan monista enemmän tai vähemmän askartelua vaativista töistä en innostunut, johtuen siitä, että en vain yksinkertaisesti ole askartelevaa sorttia. Pikkuriikkisen enemmän ompeluideoita olisin kaivannut, koska Sanna on varsin taitava ompelija. Ne vain ovat tietenkin hankalampia toteuttaa ilman kaava-arkkeja. Lisäksi blogista tuttuja kantaaottavia ja/tai hyvää huumoria hersyviä juttuja olisi vaikka voinut kirjaan lisäillä. (Tässäpä vinkkejä seuraavaa kirjaa varten!)


Paikoitellen kirjasta tuli mieleen Tatun ja Patun oudot kojeet -kirjasta tutut kummalliset keksinnöt, kuten vaikkapa pipopipo, joka on tarkoitettu kesyttämään eteisen pipo- ja hansikas- ja huivikaaosta. Ei sillä, että pipopipo olisi mitenkään kummallinen (vaan äärimmäisen hyödyllinen) mutta vain jotenkin niin tatujapatumainen. Ehkä se juuri onkin Kototekoja-kirjan juju myös: kuten Sanna itse asian ilmaisee: "Kototekijälle koti on Hop Lop + Linnanmäki potenssiin sata. Villasukat jalkaan, mukillinen kahvia ja sit mentiin!" 


*Kirja saatu arvostelukappaleena Kustannusosakeyhtiö Tammesta.

6 kommenttia

  1. Kiitos kirja-arvostelusta! Kivasti kirjoitettu ja analysoitu. :) Kirjan tekemisessä joutuu tasapainoilemaan mm. annetun ohje- ja sivumäärän kanssa. Tekstisisältöä olin alunperin ajatellut laittaa kirjaan enemmänkin, mut ei vain mahtunut. Ja myös tyylilajissa joutuu tekemään valintoja: halusin kirjaan inspiroivan ja lempeän sävyn - niin visuaalisesti kuin sisällöllisesti. Kovin kantaa ottava sisältö ei olisi oikein siihen istunutkaan. Mut valintoja joutuu aina tekemään. Ompeluohjeita kirjassa on siis 43 ohjeesta kaikkiaan 20 eli kyllä niitä siellä on, mut toki on paljon muutakin. Oma tapani tehdä käsitöitä on hyvin monipuolinen, niin siksi tuntui luontevalta saada kirjaankin myös muita tekniikoita kuin ompelua. Naurattaa tuo Tatu ja Patu -vertaus. Mussa tai mun ajattelutavassa on oikeastikin jotain aika tatujapatumaista. ;) Hauskasti oivallettu! Mistä tuli mieleen, että seuraavaksi koitan saada päätökseen vuosia sitten aloittamani lasten salapoliisitarinan. Saa nähdä, tuleeko siitä sen enempää kuin muisto omille lapsille vai jotain muuta. We'll see. P.S. Jokos oot päässyt ompelemaan mun vanhalla koneella? - Ootko tykännyt? Ihanaa syksyä sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sanna! Kiitos kommentista! Olen tietoinen siitä, että kirjan tekemisessä joutuu tekemään kompromisseja paljonkin. Ja ompeluohjeita on toki paljon! Huomasinkin, että arvostelua lyhentäessäni siitä oli jäänyt pari tärkeää lausetta pois koskien juuri näitä eri tekniikoita. Niitä oli todella monipuolisesti kirjassa, mikä oli erittäin hyvä asia. Lähinnä tarkoitin ompeluohjeiden lisäämistoiveellani ehkä vähän isompia töitä ja miksei ompeluvinkkejäkin, joita paljon blogissasi on, mutta juurikin sellaisiin isompiin töihin tarvittaisiin jo kaava-arkkeja ja montaa muuta lisäksi, mitä ei varmaan nyt tähän kirjaan oltu voitu laittaa. Mielestäni kirjasi on erittäin kaunis ja avara ja monipuolinen ja rohkaisee kototekoiluun ennakkoluulottomasti! :) Tutkijan luonteeni vain ei salli kirjoittaa analyysejä ilman pientä rakentavaa kritiikkiä mutta tätä ei pidä ottaa liian vakavasti eikä moitteena. ;)
      Olen vähän päässyt ompelemaan koneella mutta nyt on väitöskirjan esitarkastukseen jättäminen edessä ja se on vienyt paljon aikaa kaikilta käsitöiltä. Ehkäpä sitten on paremmin aikaa kototekoiluihinkin! :) Ihanaa syksyä myös sulle ja toivottavasti nähdään! <3 PS. Ihan mahtava juttu tuo kirja, paljon onnea kirjoittajalle! Varmasti saamme nähdä monessa pukinkontissa kirjan käärittynä.

      Poista
  2. Tämä kirja pitäisi kyllä itsekin hankkia! Tykkään paljon Sannan tyylistä tehdä asioita, niin uskon vakaasti että kirja olisi varsin inspiroiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta myös kirja oli varsin rohkaiseva monenlaiseen luovaan tekemiseen.

      Poista
  3. Tämä kirja on kutitellut ja se pitää ehdottomasti lukaista. Ihana lukea vähän näitä juttuja jo etukäteen.

    VastaaPoista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.