SLIDER

Lempiväri


Minun lempivärini vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Talvella pukeudun lähinnä mustaan, valkoiseen ja harmaaseen. Ja joskus punaiseen, etenkin joulun aikaan.


Kun kevät alkaa koittaa, päälleni sujahtaa useammin myös jotain vihreää, erityisesti vaaleamman vihreää.




Kesällä käytän paljon valkoista, mutta myös joitakin värikkäitä vaatteita, kuten punaista.


Syksyisin innostun pukemaan ruskeita ja okran värisiä vaatteita päälleni, sekä viininpunaista ja muita syviä murrettuja sävyjä, myös tumman vihreää.


Aika ajoin toki näissäkin on poikkeuksia ja erityisesti perusmusta ja harmaa vaatetus on helppo silloin, kun ei tiedä, mitä pistäisi päälleen.


Lanka- ja kangasvarastoissani näkyy erityisesti vihreä, joka on kyllä ollut lempivärini ihan pienestä saakka.





Toinen lempivärini on punainen ja nyt olen huomannut silmäni mieltyneen okraan. Vaikka rakastan värikkäitä lankoja ja kankaita, on minun silti jostain syystä vaikea käyttää paljon värikkäitä vaatteita. Niinpä yritän niitä lisäillä lähinnä väriläiskänä vaatetukseeni tai sisustukseen. Etenkin kun ikää on tullut lisää, olen huomannut mustan näyttävän jo melko kovalta ihoa vasten.



Tällä lempiväripostauksella osallistun #käsityönteemavuosi -haasteeseen. Tarkempia ohjeita voit kurkata Rosanna of May tai Villa Nanna -blogista. Joka kuukaudelle on oma teemansa ja tähän haasteeseen voivat myös muutkin kuin bloggaajat osallistua. Tulethan siis sinäkin mukaan!

Minkälaisia sinun lempivärisi ovat? Pukeudutko aina samoihin väreihin vai vaihtelevatko sinun mieltymyksesi vuodenaikojen mukaan?





8 kommenttia

  1. Vitsit kun sun neuleet on niin kauniita :)

    VastaaPoista
  2. Kivoja värejä! Sulle sopii kyllä hyvin vihreät ja punaiset sävyt ja myös nuo syksyisemmät sävyt. Minä olen myös huomannut, että vaikka musta on arjessa helppo vaatevärivalinta, se ei todellakaan ole paras. Se tekee jotenkin vanhemman näköiseksi ja vetää piirteitä alaspäin ;-) Täytyy yrittää muistaa värit arjessa piristämässä omaa fiilistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta! Etenkin kasvoja vasten olisi parempi laittaa jotain muuta kuin mustaa ja sitä pyrin nyt itse lisäämään koko ajan. Muuten, uutena värinä olen löytänyt turkoosin. <3

      Poista
  3. Ihanaa, että uskallat käyttää värejä. Värit vaikuttavat niin moneen seikkaan. :)

    VastaaPoista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.