SLIDER

Farkkumekko tai tunika vanhoista farkuista vol. 2



Kolme vuotta sitten ompelin ensimmäisen farkkumekkoni vanhoista farkuista. Siitä tuli niin kiva, että kun se sitten lopulta ratkesi kainaloista, halusin uuden tilalle. Meni kuitenkin aikaa, ennen kuin päädyin uudestaan tähän puuhaan.


Tällä kertaa käytin kolmet farkut projektiin. En myöskään purkanut takataskuja vaan asettelin kaavat pelkästään lahjeosiin niin, että minulle jäi vielä kolmet farkkujen yläosat farkkukasseja varten. Alavaratkin sain farkuista leikattua.


Mutta siitä syystä mekosta tuli 25 cm lyhyempi kuin alkuperäisten kaavojen mukaan olisi tullut ja minun tapauksessani siitä tuli minimekko taikka ehkä paremminkin tunika.

Kaava oli siis tuo edellisessä mekossanikin käyttämäni Moda 1/2014-lehden kotelomekkokaava. Nyt tein tällä kertaa mekkoon hihat joskus Kangaskapinan alelaarista nappaamastani pitsisestä kankaasta.


Minulla on ollut nyt tällainen pieni vanhojen farkkujen käyttöprojekti, kun vuosi sitten ompelin  myös tämän farkkuhameen. Se on ollut edelleen kotona käytössä ja hyväksi havaittu malli. Itseäni lohduttaa se, että jo täysin loppuun saakka palvelleet farkut olen voinut hyödyntää vielä uudemman kerran toisessa muodossa. Uusien farkkujen valmistaminen kun vaatii 10 000 litraa vettä, mikä vastaa kolmen kuukauden suihkuja tai 17 vuoden juomavesiä, niin tuo tieto pistää miettimään uusien vaatteiden ostoa ihan eri tavalla. 

Mitä sinä olet tehnyt vanhoista farkuista? Jälkikirjoituksena kerron vielä, että siitä kolme vuotta sitten ompelemastani rikkimenneestä mekosta sain sitten vielä ommeltua pienelle sisarentyttärelleni mekon, joten ehkä se vielä sai kolmannen elämän joksikin aikaa...









10 kommenttia

  1. Farkku ja pitsi ovat aina lyömätön yhdistelmä. Tyylikästä kierrätystä :) Meneekö tämä siis ilman vetoketjua päälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna. Menee ilman vetoketjua! Tuo farkkukangas on sen verran joustavaa ja mitoitus oli vähän väljempi, ei niin tyköistuva malli.

      Poista
  2. Hienon tunikan oot saanut aikaiseksi! Mulla oli joskus myös farkkujen tuunausvaihe ja silloin tuli tehtyä vanhoista farkuista mm. tyynynpäällisiä, hame, farkkukasseja. Ja jotain farkkujakin tuunailin. Vanhoista farkuista saa kyllä vaikka mitä!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi9/15/2020

    Hieno! Minulla on pari kassillista vanhoja farkkuja, pitänee itsekin keksiä jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ideoitahan löytyy netin syövereistä vaikka kuinka paljon. Itsekin mietin, mitä vielä tekisin lopuista farkuista, jotka olen jemmannut tuunauksiani varten.

      Poista
  4. Kiva farkkutunika. Minulla on vanhoja farkkuja säilöttynä jatkojalostusta varten, ainakin hame niistä on suunnitteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalta! Minulla on tosiaan ollut vino pino farkkuja odottamassa jotain käyttöä. Sain aika paljon niitä siskoltani ja kälyltäni joitakin vuosia sitten myös omieni lisäksi, joten on mistä tehdä.

      Poista
  5. Nuo läpikuultavat hihat antavat ihan erilaista ilmettä. Jotain tuollaista olisi kiva kehitellä, jokaisesta farkusta kun on haarukset rikki (^___^)'

    Paikkuulla sai kyllä lisäkuukaisa joka farkulle, mutta ne alkavat aika tehokkaasti (ja nopeasti) sitten myös revetä sieltä paikan vierestä... Onko tähän mitään ratkaisua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä, miten jokaisella menevät eri paikoista farkut aina rikki. Minun toisella puoliskollani menee juurikin haaruksista aina ekaksi, minulla taas aina vasemman polven kohdalta ensiksi. :D Lahkeet on tietty monesti myös rispaantuneet, jos ei ole jaksanut lyhentää niitä ihan sopivan kokoisiksi. Aika helpostihan paikatut lähtevät siitä paikan vierestä uudestaan repeämään. En tiedä, onko jollakulla kikkakolmosta!

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.