SLIDER

FC Honka -lapaset


Täällä Etelä-Suomessahan alkaa olla jo ihan keväinen sää! Tuossa merenrantaa pitkin kävellessäni aamulla kuulin lintujen visertävän ja ilmassa oli kevään lupaus. Voi olla, että olen vähän varhaisessa mutta toivossa on hyvä elää... Toisaalta asiaan saattoi vaikuttaa myös, kun lueskelin serkkutyttöni blogia - hän on paraillaan työharjoittelussa Skotlannissa ja siellä on tähän aikaan jo mukavan vihreää ja valoisaakin. Hyvin muistui mieleen oma Skotlannin-aikani; asuin yhden kevätlukukauden Stirlingissä 11 vuotta sitten ja siellä kyllä paljon kampuksella opiskelijat pelasivat jalkapalloa viheriäisillä kentillä keskellä talveakin. Tuli kauhea ikävä Skotlantiin: olen siellä myös paljon matkustellut jo ennen ja jälkeen siellä asumisenikin ja täytyy sanoa, että pala sydäntä jäi Ylämaille.

Niinpä nyt tulikin sattumoisin oiva aasinsilta esitellä lahjaksi neulomani jalkapallolapaset. Nämä on tehty espoolaisen FC Honka -joukkueen väreissä ja logolla. Kirjaimet on haettu Yarn Tree -sivustolta. En lähtenyt tekemään kaunokirjaimia, vaan otin selkeämmät kirjasimet. Jalkapallon kaavio puolestaan löytyi Pinterestistä. Siellä on paljon erilaisia vaihtoehtoja, mutta otin tämän, joka ei ollut niin iso korkeudeltaan. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi kannattanut tuo jalkapallo tehdä intarsiana (pyörönä) mutta kun en sitä ole vielä opetellut niin tuntui vähän työläältä. Nyt kuitenkin löysin hyvät kuvalliset ohjeet ruotsinkielisestä Tålamodspåsen-blogista, joten ensi kerran vastaavassa työssä täytyy kyllä testata. 


Lapaset on tehty Novitan Nalle-langalle kirjoitetulla lapasten ohjeella. Lankana musta ja valkoinen Nalle sekä keltainen Kotikulta. Puikot 3 mm. Jalkapalloon liittyen olen aiemmin tehnyt tämän jalkapallopipon ja jääkiekkoon liittyen Jokerit-aiheisia sukkia, lapasia ja räsymatto.


In English:

It might be wishful thinking but the weather today here in the southern Finland has had a promise of spring! I heard the birds singing as I was walking by the sea this morning and felt really hopeful. It could also be because yesterday I read my cousin's blog - she is currently having her work training in Aberdeen in Scotland and as I was looking at the pictures they reminded me of how green and light it is in Scotland already at this time of the year. I myself stayed in Stirling one spring semester eleven years ago and the students would play football on the green fields of the campus in winter. Reading the blog made me really miss Scotland.  I have also travelled there even before and after my stay and left a piece of my heart in the Highlands.

So all this babble brings me finally to the point of presenting a pair of football mittens I made as a present. The colours and logo are made according to a football team FC Honka

I found the letters on Yarn Tree. The chart for the football is from Pinterest. There were many different options but I chose this one that was not very big. Looking at the mittens afterwards, I should have tried intarsia knitting but as I was not familiar with it, I thought it would be too difficult. However, having said that, I have now found perfectly clear instructions with pictures on this Swedish Tålamodspåsen blog. I will have to try that next time when intarsia is needed.

The mittens were made with a basic mittens pattern by Novita (in Finnish). Yarn is black and white Novita Nalle and yellow Kotikulta.  






8 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, Nelli! Saaja on kuulemma ahkerasti lapasia pitänyt. :)

      Poista
  2. Hienot lapaset! Minä olen tehnyt vain kahdet yksinkertaiset villasukat Mikkelin palloilijoiden kannattajille/junnuille. Sen verran fanaattisia urheilijoita on lähipiirissä, että jotain voisi kehitellä. Kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! Ei muuta kuin suunnittelemaan ja tekemään. :)

      Poista
  3. No vau! Upeat lapaset! Meillä fanitetaan vaan pupuja, mutta pidän idean mielessä tulevien vuosien fanituksia varten! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Veera (ja anteeksi unohtunut vastaus!) - kaikenlaisesta fanituksesta olen minäkin lapasia ja sukkia tehnyt vuosien varrella...

      Poista
  4. Anonyymi1/27/2018

    I wanted to thank you for this excellent read!! I absolutely enjoyed
    every bit of it. I have you bookmarked to check out new things you post…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your kind words. Will try to remember to add a section in English in the coming posts, too. :)

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.