SLIDER

Keskeneräisten keskiviikko: Marraskuu 2021

 

Tänä vuonna olen postannut keskeneräisten keskiviikossa näistä kaikista yllä olevassa kuvassa olevista käsitöistä. Arvaatko, kuinka moni näistä on valmistunut? Oikea vastaus on yksi mutta sekin on purettu. Purkaminen yhdistää näitä muitakin töitä, nimittäin kaikki muut olen purkanut paitsi alimman torkkupeiton, joka on vielä kesken ja virkattava neuletakki, joka vain on kaapissa vielä odottamassa.

Minusta tuntuu, että tänä vuonna olen kärsinyt epäonnesta neulomusten suhteen. Olen joko tehnyt niin paljon virheitä, että on pitänyt purkaa tai työ ei ole sitten tuntunut hyvältä kuitenkaan. Olen tullut ajatelleeksi, että ehkä on parempi olla esittelemättä keskeneräisiä töitään, kun eivät ne sitten valmistukaan.

Siksi en nyt tässä postauksessa enkä ehkä enää jatkossa esittele keskeneräisiä töitäni, vaan ne tulevat aikanaan blogiin valmiina työnä - jos tulevat... Ja nyt yritän pysyä vain yhdessä keskeneräisessä työssä kerrallaan. Välttämättä en ihan onnistu tässä päätöksessa mutta yritän!

Miten sinun keskeneräisten töidesi laita on? Saatko ne valmiiksi vai jäävätkö neulekorin pohjalle helposti?

6 kommenttia

  1. Hei, jatka vain keskeneräisten postailua! Purkaminen on niin kovin inhimillistä, joskus jopa suotavaa. Minä lykkään keskeneräiset ei-motivoi-mörököllit piiloon kaappiin, ja unohdan ne sinne... ajattelin kyllä parantaa tapani.
    Minusta on mukava lukea blogeja joissa on oikeaa elämää, onnistumisia ja epäonnistumisia. Eikä purkaminen ole loppujen lopuksi epäonnistumista, sillä lankahan kiertää uuteen elämään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olipas mukava kuulla tällaista rohkaisua! Lupaan pistää harkintaan. :)

      Poista
  2. Mulla on ainakin purkamisen kynnys madaltunut. Lähiaikoina oon purkanut pari pipoa ja vuoden takaiset lasten sukatkin (varsi oli eripituinen). Ne langat neulon kyllä uudelleen mutta en ehkä samalla mallilla vaan jollain toisella. Harmi jos et jatka enää keskeneräisten keskiviikkoa mutta ymmärrän kyllä että se vähän syö esittelemistä jos on lopulta purettukin työ. Toisaalta, sellaistahan tämä nyt on, neulotaan ja puretaan jos ei ookkaan hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, olet ihan oikeassa. Olen vain ollut niin turhautunut, kun mikään esittelemäni keskeneräinen ei sitten valmistukaan ja jotenkin nolottaa. Ihan kuin niihin iskisi paha karma heti, kun keskeneräisen tänne lykkään... Mutta jäänpä miettimään asiaa, kiitos kommentista (jälleen kerran)!

      Poista
  3. Älähän nyt suotta lopeta, on hauskaa lukea neuleen matkasta muutenkin kuin vain valmiina töinä :) Joten olen kutookutoon kanssa samoilla linjoilla, purkaminen on vain inhimillistä

    Ja arvelin aloittaa innottamanasi instagramin puolella myös #keskeneräistenkeskiviikon niin tulisi sitten julkaistua ainakin kerran viikossa. Joku neuletyö on kuitenkin aina kesken, jotkut jopa useita vuosia, hups...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on mullakin... onpas kiva kuulla, jatketaan sitten vain! Ja alanpa tietenkin seurata, mitä instaan postaat keskeneräisistä! Jos itsekin sinne joka viikko koettaisi laittaa keskeneräisiä ja tänne aina kerran kuussa.

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.