Lakanoista mekkoja - Upcycling sheet into dresses

Olen tehnyt niin ahkerasti keskeneräisiä töitä, että bloggaaminen on jäänyt vähän vähemmälle. Yritänpä nyt taas paikata tätä aukkoa - ei silti, etteikö minulla olisi muitakin keskeneräisiä ja rästiin jääneitä töitä liittyen väitöskirjaani...

Pääsiäisenä oli kuitenkin pitkästä aikaa aikaa ommella (jostain syystä ompelemisen aloittaminen vaatii minulta aina paljon itseään niskasta kiinni ottamista). Sen tuloksena ompelin itselleni vanhasta käytöstä poistetusta 1990-luvun alkupuolen pussilakanasta tällaisen mekon, joka alkoi näyttää enemmän yöpaidalta tai sitten vyön kanssa sopisi Ivana Helsinki -tyyppiseksi mekoksi.

Ohje on Suuri Käsityö 5-6/2012-lehdestä, kolme mekkoa yhdellä kaavalla. Pienin koko oli 36 mutta jätin saumavarat pois ja sain siitä itselleni sopivamman kokoisen (käytän normaalisti kokoja 32-34 riippuen mallista). Silti mekko oli vähän liian isohkon näköinen ilman vyötä, joten luulen, että se päätyy yöpaitakäyttöön.

Tässä samalla esittelen kaksi muuta ompelutyötäni, joista yöpaita on tehty vanhasta tyynyliinasta ja liivien olkaimista oman pään mukaan eli varsinaista ohjetta ei ole. Mekko on tehty miesten kauluspaidasta ja lakanapitsistä Suuri Käsityö -lehden vaatetohtorin ohjeen innoittamana ja se esiteltiin lehden sivuillakin. :)

Postauksen lopussa näytän teille syntymäpäivälahjan, jonka sain mieheltäni New Yorkin tuliaisina. Taitaa tietää, mistä tämä nainen pitää... Toivottavasti jatkossa voin nyt sitten esitellä enemmän vintage- ja retrotyylisiä vaatteita täälläkin!





I have been so busy trying to finish all the WIPs I've had that I've completely forgotten about blogging. I will now try to make up this gap. Not that I would not have any other WIPs related to my doctoral dissertation to be finished...

There was some nice time to start sewing during Easter so I made this dress that could be worn with a belt and look like an Ivana Helsinki type of designer dress. I used an old duvet cover from the early 1990s as a fabric. That kind of upcycling is something I like to do.

Below there are also pictures of a nightie dress I made of an old pillow case and bra braces and dress I made of a men's shirt and old sheet lace that was also presented in Suuri Käsityö magazine. :)



And finally I will share with you the birthday present I got from my husband who clearly knows what I like. He got it for me from New York. Hopefully there will be more vintage and retro style clothes to present here!

2 comments

  1. Jee, joku muukin tekee lakanamekkoja :D tykkään tuosta Ivana-tyylisestä erityisesti vyön kanssa. Kiva malli on!

    Mulle kävi tosin vähän ohraisesti edellisen mekkoni kanssa, joka hajosi toisella käyttökerralla. Raportoi oliko sun lakana kestävämpää? Jotenkin sitä aina ajattelis, että kyllähän puuvilla kestää vaikka mitä... ihanan oloinen tuo kirja muuten. Viisas mies sulla :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitokset! Joo, täytyy nyt testata, miten kestää lakana käytössä. Toisaalta en ole vielä niin kokenut ompelija, että olen ajatellut käyttää näitä enemmän koemallikappaleina eli testaan ensin mallia lakanassa ja jos on hyvä, niin sitten voi käyttää samaa kaavaa uudessakin kankaassa. Olen vain myös niin kierrätyshenkinen, että mieluusti aina käytän kaiken loppuun saakka. Ja kun lakanamekko repeytyy, siitä voi sitten leikata matonkuteita ja virkata mattoja. :) Mutta raportoin kyllä!

      Delete