SLIDER

Vuodenaika-haaste: Talvi: Alpaca-villatakki


Tämän villatakkivuoden päättää villatakki, jota olen tehnyt kuin Iisakinkirkkoa. Sen valmistus alkoi jo vuonna 2015, kun olin ostanut Tampereen kädentaitomessuilta Novitan osaltolta sopivat langat: vaalean beigeä Novita Alpaca Woolia 800 g S-koon takkia varten. Langat maksoivat 70 euroa tarjoushintaisinakin - itselleni en olisi kyllä raaskinut ostaa sen hintaisia lankoja mutta takki olikin tulossa lahjaksi siskolleni, joka oli valinnut mallin nro 19 Novitan lehdestä Talvi 2015. Tänä jouluna takki oli nyt vihdoin valmis.





Pyöröpuikoilla oli kiva neuloa takkia, joka tehtiin yhtenä kappaleena kainaloihin saakka. Vaikka työssä ei niin paljon ollut saumoja, oli se silti jostain syystä hyvin hidas tehdä. Mallineule oli lisäksi hitusen haastava taskujen kohdalla, kun ei ollut rautalangasta väännettyä ohjetta takakappaleessa, joten hunajakennokuvio meni yhdellä rivillä pieleen, enkä huomannut sitä tarpeeksi ajoissa. Toivon, ettei kuitenkaan käytössä haittaa.







Napit ovat katajasta tehdyt puunapit, jotka ostin Tallinnasta toissakesänä. Niissä on ihana katajantuoksu tallella.



Tällä villatakilla osallistun Tavaroiden taikamaailma -blogin Vuodenaika-haasteeseen.




10 kommenttia

  1. Heh, Iisakinkirkon nähneenä voin todeta, että niin on kannattanut nähdä vaivaa kirkkoa kuin tuota neulettakin tehdessä :) Upea! Ja heti pisti silmään tuo sun taskun yksi rivi ;) (Lue: Kukaan (paitsi ehkä sinä) ei huomaa yhden rivin poikkeamaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana <3! Tuo takakappaleen vikahan on itse asiassa kuin vyö, joten leikitään, että se on pikantti yksityiskohta takissa... :D

      Poista
  2. Ihana neule! :) Miun oma viimeinen haastetyö on edelleen ihan ajatuksen tasolla, hupsis. :D Saas nähdä, pitääkö emännän vähän venyttää aikataulua, vai saanko jonkin kuningasidean.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pipo-otus! No, haasteen emäntähän voi aina vähän venyttää sääntöjä mielensä mukaan tarvittaessa. :)

      Poista
  3. Onpa kauniit kuvat, aurinko hehkuu talvista valoa ja sulla on ihanan värinen huulipuna. Villatakkia toivoisin pääseväni sivelemään, mutta en pääse, niin totean vain että langan täytyy tuntua taivaalliselta tuolla hinnalla ja materiaalikuvauksella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna, huomasinkin, että huulipunani oikein pisti silmään kuvissa. :) Heh, peittää mukavasti talvisen kalpeuden. Takki oli tosiaan ihanan tuntuinen päällä. Tekisi mieli itsellekin tehdä alpakasta villatakki, ei pistelisi yhtään.

      Poista
  4. Onpa kaunis villatakki! Kelpaa sitä käyttää!

    VastaaPoista
  5. Oi, tästä tuli kaunis! Ihan luulin, että tuo "virhevyö" kuuluu malliin. :) Kauniit kuvatkin.

    VastaaPoista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.