SLIDER

Vauvan ensilapaset


Talven tullen tarvitsevat vauvatkin lämmikettä käsiin. Siskontyttö Neiti Huoleton kaipasi peukalollisia lapasia perinteisten vauvan tumppujen sijaan. Päätin käyttää jämälangat hyödyksi ja neuloin kahdet lapaset, toiset kokoa 80 cm ja toiset 90 cm, jotta niitä voisi tarvittaessa käyttää vaikka päällekkäin ja lisäksi olisi kasvunvaraa.


Nämä Novitan 7 veljestä fuksianpunaisesta langasta tehdyt lapaset ovat ihan perinteiset lapaset, joissa on raidat varsissa. Näitä on neulottu "aina" käyttäen raitoihin nimenomaan lankakerän loppuja, tässä tapauksessa jotain vaaleanpunaiseen vivahtavaa liukuvärjättyä lankaa. Ohjeena olen käyttänyt Novitan peruslapasten ohjetta ja kokotaulukosta olen katsonut, kuinka paljon silmukoita tarvitaan ja minkä mittaiset lapasten täytyy olla. Tekovaiheessa esittelin näitä lapasia Keskeneräisten keskiviikossa.


Sen sijaan harmaat lapaset, joissa käytin tuota samaa liukuvärjättyä lankaa lisänä, on tehty hieman erilaisella raidoituksella. Koska lanka oli rullattu palloksi, en päässyt käyttämään sitä yhtä aikaa toisesta päästä enkä jaksanut alkaa keriä sitä uudestaan kahdeksi eri palloksi niin tein ensin toisen käden lapasen ja sitten toisen. Siksi langanväri vaihteli näin paljon mutta minua se ei haitannut. Tässä myös kaavio tuohon erilaiseen raitakuvioon.


Nyt kelpaa siis vauvan ulkoilla!

Tämä postaus osallistuu Mehukekkerit-blogin #Mehukekkeritkässävuosi2018 #jämätammikuuhun, mutta erityisesti postaus kuuluu Blogisisarten yhteiseen Tervetuloa talvi -teemaan. Eilisessä postauksessa Maisa esitteli neulomansa säärystimet ja jakoi ohjeen niihin Maisan elämää -blogissa, huomenna Kangaskorjaamolla-blogista löytyy virkattu pipo. Kaikki Blogisisarten Tervetuloa talvi -postaukset löytyvät kootusti Kivemmasta blogista ja Oranssia-blogista. Seuraa myös Instagramia #tervetuloatalvi!

PS. Käypä kurkkaamassa blogini 2-vuotissynttäriarvonta. Vielä ehtii osallistua!



6 kommenttia

  1. Suloiset pikkulapaset. Nuo on kyllä oiva kohde jämälangoille, meillä ainakin lapasia katoaa niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin ei tosiaan paljon lankaa mene. :) Isompienkin lapasiin saa näppärästi jämälankoja hyödynnettyä vaikka linnunsilmä-menetelmällä. Pitäisikin tehdä sellaiset itse asiassa...

      Poista
  2. Söpöt! Hauska tuo raitakuvio - tuo vähän piristystä tavallisen raidan sijasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joo, vähän vaihtelua tarvitaan ainaisiin samanlaisiin raitoihin. Toinen juttu on tuo joustinneule, liian usein tulee tehtyä 1 o, 1 n tai 2 o, 2 n. Kerran tein lapselle joustinneuleen 3 o, 1 n ja se olikin kivan näköinen. Myös palmikkoresorit yms. ovat tietysti kivan näköisiä.

      Poista
  3. Suloiset tumput. Meillä on tumpuista pulaa, niin olen joskus korvannut ne villasukilla XD

    VastaaPoista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.