SLIDER

Käsityövuosi 2021


Toinen koronavuosi on sitten päättynyt. Tälle leimallista on ollut ylenpalttinen kotona olo (ja sitä myöten enemmän aikaa harrastaa käsitöitä)!

Olen tänä vuonna vain neulonut. Ompelukonetta en ole päässyt ottamaan esille, kun Helsingissä asuessamme sille ei ollut tilaa ja Tampereelle muuttaessamme yksi huone on ollut odottamassa remonttia kesästä saakka ja kone oli kaapissa. Nyt on vihdoinkin väliseinällä erotettu isosta olohuoneesta makuuhuone/työhuone ja saan lopultakin ompelukoneen esiin. Tässä on siis alun perin ollut kaksi huonetta, joiden välissä on ollut pariovilla varustettu seinä ja palautimme sen vanhaan malliin jopa niitä vanhoja liukupariovia myöten, jotka vintiltä löytyivät. Ehkä ensi vuonna on siis luvassa ompeluksia jälleen...

Mutta asiaan: tänä vuonna valmistui kuudet sukat, neljä villapaitaa (joista yksi tuli jo purettuakin), kaksi neuletakkia, yksi mekko, yksi pipo ja yksi virkattu räsymatto. Osallistuin jälleen Käsityöblogien joulukalenteriin ja kävin hakemassa inspiraatiota 1920-luvun muodista Museo Milavidassa. Kirjoitin pari villasukkaohjetta.


Tänä vuonna ostin kaksi käsityökirjaa ja sain yhden kirjan arvostelukappaleena. Siitä on luvassa postaus ensi vuoden puolella. Lankaa on kulunut noin 3900 grammaa tänä vuonna. Määrä ei ole aivan tarkka, koska keittiövaakani ei enää ole yhtään luotettava. Jatkossa ehkä ilmoitan vain, montako kerää lankaa on kulunut tai joitain arvioita vain enkä edes yritä kovin tarkkaan näitä punnita. Ja sitten tämä lankahamsteri on mennyt ostamaan 4900 grammaa lankaa tänä vuonna, koska Black Friday ja Novita oli liian lyömätön yhdistelmä. Nyt on kyllä pakko pistää langanostaminen täyskieltoon, kun lankakaapin sisältö vain paisuu ja tällä menekillä minulla menee vähintään parikymmentä vuotta noiden lankojen kuluttamiseen, jos riittää edes tuo arvio. Olen siis (jos vain olen tarpeeksi onnekas!) eläkkeellä jo ollut pitkän aikaa, kun lankani on käytetty enkä halua jälkeeni jättää suurta määrää lankoja perikunnan riesaksi. Minulla on nimittäin vieläkin lankoja kymmenen vuoden takaa, kun aloitin tämän harrastuksen. Osan sain äidiltäni, joka oman harrastuksensa lopetti yli 30 vuotta sitten. En voinut  kuvitellakaan, että lankaa siunaantuisi itselleni näin paljon, kun aluksi siitä tuntui olevan koko ajan pula. 

Kun vain saisi tarpeeksi aikaa kaiken sen tekemiseen, mistä on haaveillut! Minun to do -listani pysyvät samana vuodesta toiseen, kun jostain syystä tulee aina jokin muu juttu, mikä menee omien haaveiden edelle. Nyt yritän päästä vihdoinkin noihin vintageohjeiden kimppuun. Olen niin pitkään kuolannut tiettyjen mallien perään, että olisi jo aika saada ne puikoille ja käyttöön. 

Onko sinulla pitkäaikaisia haaveita ja miltä oma käsityövuotesi näytti?
 

7 kommenttia

  1. Se on ihmeellistä, miten se lankamäärä lisääntyy, vaikka miten neuloo pois. Uusi vuosi odottaa nurkan takana uusine juttuineen. Hyvää uutta vuotta 2022!

    VastaaPoista
  2. Neulebingon myötä tulee tehtyä (ehkä) niitä suurempia haaveita. Tai ainakin toivottavasti tänä vuonna! Mulla ei varmaan enää ole pahemmin yli 10 v takaisia lankoja, kun neuloin niitä pois viime vuonna eikä niitä nyt kymmenittäin ollut. Yhden lankakerän 70/80 -luvulta löysin kotikotoa jouluna ja ajattelin sen neuloa pois, noin niinku ihan mielenkiinnosta. Epäilen että se on äitini joku vanha kerä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattele, äidiltäni saamani langat ovat jostain 1970-80-luvuilta varmaan osin ja viimeistään 90-luvun alusta. :D Mun täytyy nyt ottaa tavoitteeksi neuloa vanhimmasta päästä pois myös varmaan.

      Poista
  3. Ihan samoja ongelmia on täälläkin. Vanhimmat langat on varmasti yli 20 vuotta vanhoja. Ja aikaa ei vain ole tehdä kaikkea sitä mistä haaveilee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Täytyy vaan alkaa priorisoida, jotta voisi edes jotkut suosikit saada aikaiseksi.

      Poista
  4. Täällä samaa mieltä muiden kommentoijien kanssa, lankaa on ja sitä piisaa useaksi tulevaksi elinvuodeksi. Jospa jonain päivänä saisi neulottua, mutta aina tuntuu nousevan jotain kiireellisempää omien suunnitelmien edelle - myös vetkuttelu isojen töiden aloittamisessa tuo omat haasteensa, vaikka ei se paita kovinkaan kaukana ole pitsihuivin työmäärään verrattuna... xD

    Valitettavasti koronan leimaama vuosi ei omassa elämässä muuttunut neulevuodeksi: kirjanpidossa ei paljoa pandemiat tai sodat vaikuta töiden aikarajoihin tai suorittamiseen, joten siinä mielessä on voinut elää "normaalia arkea" hyvin suurilta osin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on jäänyt kaikki muu meno pois, ei ole kuin töitä ja kotona oloa niin on pitänyt suunnata harrastustarmo vain käsitöihin! Onneksi sentään ulkoilemaan on päässyt ihan hyvin. Ehkä se tästä vielä muuttuu! Tsemppiä isompien töiden aloittamiseen, tuumasta toimeen!

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.