SLIDER

Keskeneräisten keskiviikko: Syyskuu 2021


Yksi kuukausi jäi keskeneräisten raportoinneista väliin ihan kiireiden ja käden rasitusvamman takia. Otetaan vahinko nyt takaisin! 


Olen päässyt isän villapaita 2.0 -versiossa siihen pisteeseen, että uudet lankakerät loppuivat ja nyt olen alkanut purkaa vanhaa V-aukkoista neuletta. Vanhasta neuleesta puretut langat menevät nyt hihoihin. Pikkuhiljaa tämä alkaa valmistua.


Kesähelteillä minun alkoi tehdä mieli saada jokin ihana puuvillainen pusero. Harkitsin ensin jotain virkkaustöitä mutta sitten huvilalla käteeni osui sinne jemmaamani Novitan lahjalehti, josta löytyi Susanna Mertsalmen suunnittelema neuletoppi. Ryhdyinkin sitten tätä kivan näköistä pitsipuseroa neulomaan mutta tapani mukaan taas jostain ihan muusta langasta, mikä nyt sattui ruokakaupassa käydessä Prisman hyllystä mukaan tarttumaan.

Naisen neuletoppi
Suunnittelija: Susanna Mertsalmi
Koko: S
Lanka: Perfect Cotton puuvilla merseroitu lanka, väri pellava/beige (011)
Pyöröpuikot: nro 3,5
 

Ja sitten sadekeleillä piti käydä ostamassa uusia kumisaappaita perheen nuorille, joiden jalat ovat kasvaneet viime kumpparikaudesta - viime vuonna, kun olivat etäkoulussa niin ei paljon sateella tarvinnut kouluun mennä ja nyt oli pakko satsata uusiin. Samalla huomasin, että tarvitsevat villasukan tapaista niihin kumppareihin. Koska toinen ei pysty käyttämään villaa, teen akryyli- ja puuvillalangoista sukat, jotka käyvät kumisaappaisiin lämmikkeeksi ja hienoista lonksumista samalla estämään. 

Perussukat
Koko: 42
Varren aloituksessa 52 silmukkaa.
Lanka: Erilaisia jämälankoja: vaaleansininen ja turkoosi akryylilanka sekä Baby Soft -puuvillalanka.


Tässäpä nämä tällä kertaa! Eiköhän se näillä syksy lähde käyntiin. Tokihan mielessä jo pyörii uudet aloitettavat työt, kuten Tin Can Knitsin Harvest Cardigan, johon minulla olisi juuri oikean väriset langat ostettuna Washingtonista. Syysvärit selvästi jo houkuttaisivat...

Mitä sinulla on keskeneräisenä tällä hetkellä?




4 kommenttia

  1. Kivoja juttuja puikoilla! Ihana tuo turkoosi väri! :)

    VastaaPoista
  2. Mukava kun on monenlaista meneillä niin voi valita aina senhetkiseen mielialaan sopivan työn :) Mulla on kesken Le Pouf Sweater, yhdet sukat sekä koko ajan on tiskirättivirkkaus menossa. Eilen illalla tipahti tyttäreltä neuletakki tilaus ja itselleni olen haaveillut Alasuq-neulepaidasta. Että onhan näitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein googlettaa, että mitä sulla on kesken. Ihana etenkin tuo Alasuq-paita! Tsemppiä keskeneräisiin!

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.