SLIDER

Saumaton villapaita isälle


Isän toiveissa on ollut ohuempi villapaita aiemmin 7 Veljestä -langasta tekemäni villapaidan lisäksi. Hän toivoi alunperin V-aukkoista, jollaisen jo tein viime talvena mutta koska yritin väen väkisin tehdä paloista tehtävästä ohjeesta saumatonta, ei yläosa mennyt ihan nappiin ja se jäi yläosasta hihoista liian suureksi ja hartiasta liian naftiksi. Niinpä purin sen ja tein uuden, tällä kertaa pyöreäaukkoisen saumattomana ylhäältä alas. Jää sitten vielä tehtäväksi se V-aukkoinen jossain vaiheessa...


Miehen saumaton neulepusero

Ohje muokattuna Urho-kirjoneulepuserosta / Novita Talvi 2020.
Pääntien resorin pituus lyhennetty, jottei tullut poolokauluksista eli muistaakseni neuloin jotain 5 cm. Kai se oli minulla jossakin ylhäälläkin, mutta olen hukannut muistilappuni ja paita on nyt jo isällä, enkä pääse mittaamaan.
Suunnittelija Lea Petäjä.
Koko: L
Pyöröpuikot: 3,5 
Tiheys: 23 silmukkaa = 10 cm
Lanka: Gjestal Merino Babyull laivastonsininen (810). Langanmenekki varmaan sama kuin puretussa eli reilu 500 g.


Luulen, että pääntien resoria olisi pitänyt vähän pidemmäksi kuitenkin tehdä, koska pääntie jäi nyt aika avoimeksi. Malli on myös hyvin slim fit ja luulen, että isä pitää enemmän perinteisestä paloista tehtävästä paidasta, koska se vanha tekemäni meni sovituksen jälkeen takaisin päälle ja tämä paita, vaikkakin on ohuemmasta langasta, tosin 100-prosenttisesta merinovillasta tehty, oli kuulemma niin paljon lämpimämpi että tuli kuuma. Luulen, että se perinteinen malli istuu myös paremmin päällä ja on ryhdikkäämmän oloinen. Tämän mallin ongelma oli jälleen se, että tässä ei tehty taakse korotettua kaarroketta, joka toisi istuvuutta enemmän. Taidan tästä lähtien välttää kaikkia saumattomia ohjeita, joissa ei ole huomioitu tarvetta suuremmalle takakappaleelle. 

Saa nyt sitten nähdä, tuleeko tämä paita käyttöön vai ei...

2 kommenttia

  1. Onpa hieno! Oot ahkera kun jaksat tehdä perheellekin villapaitoja. :) Ehkä tuo on kovemmilla pakkasilla parempi käytössä kun kerran lämmittää hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, ehkäpä se menee talvella paremmin päälle. Se kun mahtuu myö paremmin takin alle! :)

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.