SLIDER

Keskeneräisten keskiviikko: Huhtikuu 2021

 


Olen aika hyvin nyt malttanut olla ottamatta uusia keskeneräisiä puikoille mutta pääsiäisneulomiseksi valitsin (tosin ihan sattumalta) narsisseihin, rairuohoihin ja pääsiäistipuihin sopivan värisen neuleen. 




Naisen saumaton perusneulepusero
Suunnittelija: Jonna Hietala
Puikot: 4 mm ja 3,5 mm pyöröpuikot sekä 4 mm ja 3,5 mm sukkapuikot
Lanka: Aade Lõng Artistic yarn (vihreä-keltainen)


Ohjeesta poiketen teen puseroa numeroa pienemmillä puikoilla, koska Virosta ostamani lanka on ohuempaa kuin ohjeeseen valittu lanka. Käsialani on muutenkin löysempi, joten se ei haittaa, vaan tuloksena on ehkä hieman tyköistuvampi neule. Lisäksi en aio kääntää puseroa nurinpäin vaan käytän todennäköisesti ihan oikeinpäin ja resorin teen tavalliseen tapaan yksi oikein, yksi nurin. Nämä liukuvärjätyt vironvillat ovat kyllä huikeita väreiltään. Koko ajan odotan vain, että millainen sävy seuraavaksi sieltä ilmenee esiin.




Jo aikaa sitten aloittamani harmaa neulemekko odottaa jo hihojen neulomista, kun sain helman lopulta valmiiksi. En jaksanut harmaata nyt neuloa, kun oli kiva saada välillä vähän värikästä puikoille, joten tämä jäi odottamaan tuota väliin ängenneen puseron valmistumista.

Tässäpä nämä keskeneräiset! Seuraavaksi taas postailen valmistuneita töitä, kunhan saan kuvatuksi. Meillä on satanut nyt lunta pääsiäisen upeiden ulkoiluilmojen jälkeen mutta kyllä se kevät sieltä taas jossain vaiheessa palaa, vaikka takatalvi puski nyt hieman päälle. 

Aurinkoisia kevätpäiviä siis odotellen!

8 kommenttia

  1. Oi, kivoja keskeneräisiä! Oon myös hieman vilkuillut tuota Novitan/Jonnan ohjetta, vaikuttaa kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kiva ohje - siinä tulee samalla tehtyä takakappaleen muotoilut ihan alussa ennen kuin yhdistetään pyöröksi. Suorastaan nerokkaasti suunniteltu. :)

      Poista
  2. Ihan mielettömän kauniit vihreän sävyt puserossa!

    VastaaPoista
  3. Täällä keskimaassa sataa juuri parhaillaan rakeita, vaikka kevättä on jo toivottu pitemmän aikaa. Onneksi se tarkoittaa, että voi vielä käyttää neulepuseroita sekä villasukkia huoletta :3

    Vironvillaiset liukuvärjätyt langat ovat kyllä ihania, pari kappaletta huiveja on tullut tehtyä tuosta samasta Aade Long-langasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä hei, hyvät puolet joka ilmanalalla! :D
      Huiveihin nuo vironvillalangat soveltuvatkin tosi hyvin mutta minä olen nyt yhden neuletakin jo aiemmin tehnyt näistä ja nyt pusero ja tuntuvat toimivan! Nyt yritän miettiä, mitä seuraavaksi teen jäljellejääneistä langoista...

      Poista
  4. Onpa keväisen pirteä tuo vihreäkeltainen ♥ Harmaastakin tulee varmasti kaunis!

    VastaaPoista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.