SLIDER

Puuhaa lapsille: Huovasta ommeltava nalle


Alkaako karanteenin aikana lapsella olla tylsää ja tekemisestä puutetta? Tässä on nyt todella helppo käsityöprojekti lapselle. Meidän esikoisemme teki aikanaan eskarissa ollessaan huovasta nallen ja hän innostui niistä niin, että tehtaili niitä koko suvulle sitten kotonakin.


Perusidea nallessa on se, että se leikataan huovasta (2 kpl peruskaavaa), samoin kuin yksi pyöreä vatsakappale, ja ne ommellaan käsin, jolloin lapsi voi harjoitella neulan ja langan käyttöä. Lopuksi nalle täytetään vanulla (jätetään pieni aukko täyttöä varten, joka ommellaan lopuksi kiinni) ja nallelle ommellaan napit silmiksi. Jos ei ole huopaa, niin yhtä hyvin käy toki mikä tahansa kangaspalakin, mutta silloin täytyy tietysti vähintäänkin huolitella reunat tai osata kääntää sitten nalle nurinpäin ennen täyttöä.


Nallen voi myös ommella ompelukoneella yhtä hyvin, jolloin sen tekeminen on nopeampaa ja lapsi voi harjoitella ompelukoneen käyttöä samalla.

Tässä on nallen peruskaava kuvana. Sen korkeus on 21 cm ja leveys (käsien mitta) noin 15 cm. Pahvikaavaan on aluksi harjoiteltu käsin ompelemista.


Vaikka nyt aika voi tuntua välillä pitkältä niin on hyvä muistaa, että juuri tylsyys ruokkii luovuutta! Koetetaan siis ottaa ilo irti poikkeusajastakin ja keksiä kaikenlaista muuta puuhaa, mitä muuten ei tulisi tehtyä. 

4 kommenttia

  1. Anonyymi4/26/2020

    Hieno askartelu idea, tämän idean lainaankin töihin lasten kanssa toteutettavaksi :)

    VastaaPoista
  2. Very sweet. My grandchildren would love to make something like that.

    VastaaPoista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.