Lankavarastoni tarina

Lankavarastoni tarina

• 11.4.20

Hyvää lankalauantaita! Ennen vanhaan lankalauantaina oli tapana pestä ja värjätä langat, jotka oli kehrätty talven mittaan. Minulla ei nyt ole itse kehrättyjä lankoja, joita värjätä, mutta sen sijaan olen valmista lankaa hamstrannut jo useita vuosia muuten. Itselläni tuo lankojen hamstraus alkoi varsinaisesti joskus parisen vuotta sen jälkeen, kun olin uudestaan opetellut neulomisen jalon taidon. Jostain syystä aina kun lähdin hakemaan lastani esikoulusta ja sittemmin koulusta, kävin usein sitä ennen koulun vieressä olevassa Tokmannissa vähän kiertelemässä aikani kuluksi ja sieltä lähes aina tarttui mukaan "vähän" lankaa "varuiksi".

Lankoja kertyi aluksi kolme muovilaatikollista, mitä pidin pitkään ehdottomana ylärajana lankavarastolleni. Langat koostuivat aluksi äidiltäni saamistani langoista, kun hän oli lopettanut käsitöiden teon, ja kummitädiltäni saamistani langoista, sekä sittemmin itse ostamistani langoista. Sitten tapahtui jotain mullistavaa. Mahdollisesti tuli uusia kivoja värejä ja hyviä tarjouksia Novitan sukkalangoista ja muista, ja taisin vaan ostaa yhä enemmän lankaa varastoon, kun halvalla sai. Luulen, että hain langoista myös vähän iloa harmaaseen arkeeni, sillä tein väitöskirjaa etätöissä kotona ja olin hyvin paljon yksin ja koko ajan puurtamassa tutkimukseni parissa. Minulle tuotti suurta iloa hypistellä lankakeriä, ihailla värejä ja ostaa niitä kotiin. Neulominen oli terapeuttista: se rentoutti ja toi hyvää vastapainoa ainaiselle lukemiselle ja kirjoittamiselle, mitä tein työkseni. 

Lankavarastoni tuplaantui. Kun neljä vuotta sitten muutimme väliaikaisesti Helsinkiin miehen töiden takia, muuttoautoon lähti kuusi isoa muovilaatikollista lankaa, jotka kannoin suoraan kerrostalon kellarikoppiin. Sieltä kävin aina niitä tarpeen mukaan hakemassa projektejani varten. 

Kun kaksi vuotta myöhemmin muutimme takaisin taloomme Tampereelle, minulla oli edelleen kuusi muovilaatikollista lankaa, mutta myös joitakin muita nyssäköitä. Olin koko ajan kyllä neulonut, mutta silti välillä ostanut vähän lisää lankaa.

Talossamme minulla on nyt oma käsityöhuone. Sinne sain lankakaapin, johon olen saanut kaikki lankani mahtumaan (lukuun ottamatta kesken olevia projekteja, joita on olohuoneessa koreissa ja säilytysraheissa ja niissä lankaa niitä varten, sekä purkamista odottavia neuleita säilytysrahissa ja jämälankakeriä lasipurkeissa). Nyt pitäisi tuo lankakaapin sisältö jälleen siirtää muovilaatikoihin, kun on edessä muutto Helsinkiin takaisin minun töideni perässä (tällä kertaa). Toivon, että saan tuon lankakaapin mahtumaan tulevaan kotiimme, mutta olen myös varautunut siihen, että lankani muuttavat jälleen asumaan muovilaatikoihin. 

Olen yrittänyt lopettaa lankojen hamstraamisen ja tällä hetkellä teen ainoastaan kaapissani olevista langoista. Viime kesänä ostin kyllä Yhdysvalloista ihania lankoja ja tämän vuoden alussa ostin lankaa lähes kaksi kiloa lisää, mutta ne olivat tiettyä tarkoitusta varten. Toivottavasti pystyn ne projektit vielä toteuttamaankin. Ainakin suhtautumiseni lankaan on nyt sillä tavalla muuttunut, että tosi tarkkaan mietin, mitä ostan, enkä enää lähde muuten vain varastoimaan lankaa. Tampereen käsityömessuiltakaan syksyllä en ostanut yhtään lankaa! Tosin nyt koronakaranteenin aikana olen ollut oikeastaan iloinen tästä kotonani olevasta lankakaupasta...

Miksi lähdin tätä kaikkea nyt miettimään? No, koska olen viimeisten kuukausien aikana silloin tällöin lueskellut kirjastosta lainaamaani Clara Parkesin kokoamaa esseekirjaa nimeltä A Stash of One's Own. Knitters on Loving, Living with, and Letting Go of Yarn. Tuohon kirjaan on joukko ilmeisen nimekkäitä, pääosin amerikkalaisia, neulesuunnittelijoita, neulojia ja bloggaajia, kirjoittanut suhteestaan lankaan. Kirja sai minut miettimään omaa lankavarastoani, sen syntymistä ja merkitystä minulle. Tästähän saisi hauskan postaussarjan kirjan tyyliin. Otatko haasteen vastaan? Millainen tarina sinun lankavarastojesi takana on?