SLIDER

Ensimmäiset käsityöni kultaiselta 1980-luvulta


Muistatko vielä, mitkä ovat ensimmäiset tekemäsi käsityöt? Minulla ei ole ala-asteella koulussa tekemistäni käsitöistä oikein mitään muistikuvaa mutta yläasteella otin käsityöt valinnaisaineeksi ja silloin minuun iski neulomisinnostus kotonakin. Äidiltäni sain erilaisia edes vähän sinnepäin väreiltään sopivia jämälankoja käyttööni ja niistä sitten neuloin ensimmäisen kirjoneuletyöni: Fair Isle -säärystimet. Ohjeen nappasin jostakin sen aikaisesta 1980-luvun lopun Suuri Käsityökerho -lehdestä, jota äitini tilasi. 


Nämä säärystimet ovat olleet minulla ahkerassa käytössä huvilallamme talvisaikaan, kun siellä on aika kylmää silloin.



Säärystimien jälkeen halusin neuloa itselleni puseron, jonka ohjeen löysin samoin silloisesta Suuri Käsityökerho -lehdestä. Olisikohan ollut jotain Karate Kid -elokuvan jälkimaininkeja, kun tuollainen japanilainen kuvio vetosi minuun? Langat sain jälleen äidiltäni eikä siinä paljon värien sopivuuksiakaan katseltu, sen kuin vain neuloin niistä langoista, joita oli tarpeeksi paljon. Taisivat olla vieläpä jotain akryylilankoja.



Paitaa oli mukava neuloa talvi-iltoina olohuoneen sohvalla ja äiti opetti myös, miten etu- ja takakappaleet ja hihat yhdistetään yhdeksi kappaleeksi. Kun sain kaiken valmiiksi ja sovitin paitaa päälleni, pettymykseni oli suuri: paidasta oli tullut aivan liian iso! Olisinkohan käyttänyt isompia puikkoja kuin ohjeessa enkä tietenkään mitään mallitilkkuakaan ollut tehnyt. Lannistuin tuosta niin, että lahjoitin paidan saman tien äidilleni enkä sen jälkeen koskenut enää puikkoihin - ennen kuin yli 20 vuotta myöhemmin sormeni alkoivat jälleen syyhytä palata käsitöiden pariin.

Kävin syyslomalla lapsuudenkodissani ja äiti kaivoi tuon puseron vaatekomerosta esiin. Hän oli sitä jonkun verran käyttänyt vuosien varrella mutta nyt se oli lähinnä vain lojunut vaatehuoneessa, joten päätin ottaa paidan itselleni muistoksi noista yli 30 vuoden takaisista opetteluista. Ihanaa, että löysin uudelleen käsityöt myöhemmin mutta harmittaa, miten tuolloin nuorena turhasta lannistuin: ajatella, miten taitava olisin tänä päivänä neulomisessa, jos olisin vain jatkanut harrastusta! 

9 kommenttia

  1. Ihania käsityömuistoja :-) Säärystimet ovat todella kauniit ja uskomatonta, että ne ovat edelleen sinulla käytössä. Neulepaidan neulominen tuntuu tutulta. Itsellänikin intoa oli nuorena enemmän kuin kärsivällisyyttä. Minä halusin aina nopeasti valmista, joten mitään mallineuletilkkuja ei todellakaan neulottu. Ensimmäinen neulepaitani oli viidennellä luokalla omasta päästä tehty ainaoikeinneulepaita. Lankana oli jotain sukulaisilta saatua kovaa ja kutittavaa lankaa. Pidin paitaa jonkun verran poolopaidan päällä, mutta ei se mukavaa ollut. Nykyään pyrkii hyvään lopputulokseen, jotta vaate menisi oikeasti käyttöön. Joten mallineuletilkkujakin on tullut opeteltua tekemään, ainakin useimmiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo säärystimet ovat olleet ihanan lämpimät! Tykkään myös periaatteista noista väreistä ja yllättävän hyvin onnistuin niitä yhdistelemään toisiinsa sopivasti. Minähän en edelleenkään mallitilkkuja väsäile. :D Kärsimättömänä ryhdyn vain puuhaan. Joskus menee pieleen mutta nykyisin olen onnistunut ihan oikean kokoisia tekemään jo ilman mallitilkkujakin, vaikka aina vaihdan langan toiseen kuin ohjeessa on.

      Poista
    2. Ihanaa, että pidät saman linjan :-D

      Poista
  2. Voi vitsit, kuinka upeita! ♥ Ei mennyt minunkaan ensimmäinen kirjoneulepusero nappiin. Siitä tuli kylläkin niin pieni, että se sopi neljä vuotiaalle pikkusiskolleni. :) Itse olin 13-v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! Ei ole tosiaan helppo opetella näitä käsitöitä mutta olipa ihana, kun sait antaa siskollesi jotain itsetehtyä! ;)

      Poista
  3. Olipa hienot käsityöt, minulla taisi vintin tyhjennyksen myötä mennä kaikki mitä olin lapsena tehnyt, vihrea raitatunika, virkattu liivi yms. Nämä säärystimet on kyllä hyvin onnistuneet, samoin tuo pusakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irja! Eihän sitä kaikkea voi millään säästää. Nämäkin sattuivat säästymään, kun olivat jääneet äitini hoteisiin!

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.