SLIDER

Turkoosivihreä neulottu raitatakki lapselle


Kevätauringon alkaessa vihdoinkin paistaa sulattaen lunta ja jäätä ja paljastaen maan, on ensimmäinen tämän vuoden keskeneräisistä töistänikin vihdoin valmis! Kun sanoin, että tästä taitaa tulla villatakkivuosi, en ihan ajatellut tekeväni neljää villatakkia yhtä aikaa mutta näin siis kävi.



Tätä takkia on esitelty eri vaiheissaan kahdessa keskeneräisten keskiviikossa: tammikuun lopussa, kun olin aloittanut takin teon ja helmikuun lopussa, kun olin jo saanut takin valmiiksi mutta huomannut ohjeessa olleiden kavennusten olevan harhaanjohtavat, joten takin kaarrokeosa oli aivan pielessä. Siinä olisi siis mielestäni täytynyt jakaa kavennukset tasan koko kerroksen leveydellä eikä molemmissa reunoissa niiden kahdeksan silmukan sisällä, jotka oli varattu napinvaroja varten, kuten ohjeessa luki. Päätin sitten tehdä takkiin raglan-kavennukset oman mallin mukaan, suunnilleen joka toisella kerroksella, vain yhdessä kohtaa taisi väliä olla neljä kerrosta ennen kuin tein kavennuksen.



En myöskään noudattanut ohjeen raitoja orjallisesti, vaan käytin ainoastaan kolmea väriä ohjeen seitsemän värin sijaan, kaikki Novitan lankoja: 7 veljestä turkoosia, Nalle vaaleampaa turkoosia ja Nalle vaaleanvihreää. Nalle-langat neuloin aina kaksinkertaisena. Lisäksi käänsin takin nurinpäin, koska lapsi piti enemmän selkeistä raidoista eikä kirjavammasta puolesta, kuten alkuperäisessä ohjeessa. Vaaleanvihreä lanka on pariin kertaan epäonnistuneesta neuleesta purettu ja olisi pitänyt jaksaa purkamisen jälkeen kastella ja keriä sitten vasta kuivuttua uusiksi mutta en jaksanut, joten se on hieman kiharaisempi kuin muut langat.

Takista tuli ihanan lämmin - sitä voikin hyvin käyttää perinteisenä neuletakkina sisällä mutta myös ulkotakin asemesta myöhemmin keväällä tai alkusyksystä (kunhan ei vain sada)!


Neulottu raitatakki
Ohje: Neulottu "Raisu"-takki, Novita syksy 2013
Suunnittelija: Rimma Gimpel
Koko: 146 cm
Langanmenekki: yhteensä 690 g. Novita 7 veljestä turkoosia noin 300 g, Novita Nalle vaalean turkoosia noin 200 g, Novita Nalle vaaleanvihreää 190 g 
Pyöröpuikot: (80 cm) nro 3½
Napit: 9 vihreää nappia Eurokankaasta 


Tällä neuletakilla osallistun myös Mehukekkerit-blogin kässävuosihaasteeseen, jossa tässä kuussa teemana on #paitamaaliskuu. Veeran luvalla neuletakitkin voidaan laskea paitoihin.

Seuraava Keskeneräisten keskiviikko on muuten tulossa taas ensi keskiviikkona! Silloin avautuu uusi linkitysmahdollisuus huhtikuun ajalle. Tervetuloa lisäämään oma postauksesi keskeneräisistä töistä tai seurailemaan muilla tekeillä olevia töitä. Myös instagramiin voit ladata omat kuvasi keskeneräisistä töistä. Käytä silloin hashtagia #keskeneräistenkeskiviikko.

4 kommenttia

  1. Ihana takki, hyvä sinä! :) Kauniit kirkkaat värit ja tykkään niin kovin tuosta ainaoikeasta-pinnasta.

    Ja totta tosiaan, ensi keskiviikkona on jo keskeneräisten aika! Apua, miten aika menee nopsaan (heh, ja minun neuletakit ovat yhä kesken ja vaikka mitä muutakin...).

    Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos, Maarit! Ainaoikea on minunkin suosikkini, sitä on kiva neuloa ja se näyttää mukavalle! Arvaa vaan, ovatko minunkin kolme muuta neuletakkiani vielä kesken (juu, aloitin siis vielä yhden lisää...) - no, onpahan jotain raportoitavaa! :D Oikein mukavaa lauantaita sinnekin

      Poista
  2. Voi vitsit, että on kaunis.

    VastaaPoista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.