SLIDER

Maskotti: Virkattu minikokoinen kissa


Nuorempi lapseni tykkää kissoista mutta meidän allergiseen perheeseemme ei lemmikkejä voi valitettavasti ottaa. Siksi varmaan hän innostui nähdessään Suuri Käsityö 3/2016 -lehdessä olleet Kindereläimet. Voit siis arvata, että äiti sai heti tehtäväksi virkata minikokoisen kissan tyhjän pääsiäismunan muovikapselin ympärille.


Tämä olikin pitkäkestoinen työ, sillä aloitin jo viime vuoden pääsiäisen jälkeen virkkuutyön. Minä en ole mikään amigurumien tekijä ollut ennenkään ja olen sellainen käyttötavaroiden ja -vaatteiden suosija, mistä syystä tällainen hupikäyttöön (jos siihenkään) tuleva lelu ei istunut prioriteettilistani kärkeen.

Pitkään kissa olikin tässä vaiheessa:


Nyt kuitenkin sain aikaiseksi ottaa keskeneräiset tekeleet työn alle ja yritän yksi kerrallaan niitä viimeistellä. Löysin valkoisen pääsiäismunan muovikapselin ja ajattelin sen sopivan paremmin kissan sisukseen. Lankana tässä kissassa käytin Novitan mustaa bambulankaa ja valkoista akryylilankaa sekä 3 mm virkkuukoukkua, joka oli hieman liian paksu kuitenkin. Tuosta kissan vartalosta tuli pikkuisen liian löysä tuohon muovikapseliin. Hieman olisi saanut olla tiukempi. Laiskuuttani jätin tekemättä vaaleanpunaisella langalla korvien sisäosat ja mustalla silmiin pilkut. Pääasia, että tämä lapsen maskotti tuli jollakin lailla valmiiksi.




Täällä kynttilänjalassa se näköjään tykkää asustella kotona ollessa:


Tämä postaus osallistuu Pieni Lintu -blogin MakroTex-kuvahaasteeseen, jossa tällä viikolla teemana on maskotti. Ensi viikon teemakin (keskeneräinen) sattuu sopivasti, kun silloin on tässä blogissa luvassa Keskeneräisten keskiviikko ja siihen alkaa ensi kertaa linkitysmahdollisuus muidenkin blogeista. Jäähän siis seurailemaan, mitä tapahtuu ja sillä välin käy osallistumassa blogini 2-vuotissynttäriarvontaan.




20 kommenttia

  1. Itsetehdyt ovat parhaita! ja tuo alin kuva ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pappilanmummo. Voit muuten arvata, että minua nauratti, kun huomasin, mihin se kissa oli asettunut. :D

      Poista
  2. Hän näkee hyvin :)

    VastaaPoista
  3. Luulen, että olisin tehnyt tuollaista virkkuutyötä yhtä kauan. Syy minun hitauteen olisi kuitenkin koko, sillä jostain syystä pienempiin töihin saan tuhrautuun aina kamalasti aikaa. Villasukkiinkin menee lähes enemmän aikaa kuin villatakkiin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipi olla ja riippuuhan se hirveästi siitä, miten on jaksanut jostain työstä innostua.

      Poista
  4. On siinä ollut näpräämistä. Söpö tulos 🖤🐱Miau.

    VastaaPoista
  5. Ihana, mainio, pikkuinen katti! <3

    VastaaPoista
  6. Kynttilänjalka katti on mainio matti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, selvästi ihan tyypillinen kissa, kun änkeää pieniin koloihin ja koreihin. :)

      Poista
  7. Ihana kissa!!!!! 😻

    VastaaPoista
  8. Onpa suloinen! Meillä tyttö muutama vuosi sitten intoutui virkkaamaan amigurumeita, niihin sai näppärästi upotettua langanpätkät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pauliina. Se on ihan totta, kannattaisi kaikki jämälangat tällaisiin pikkutöihin käyttää. :)

      Poista
  9. Ompas hieno kisuli ja kiva käyttöidea ♥ Itse olen tehnyt lankajämistä arkisesti patalappuja, pikkusen on pitänyt säveltää että tulevat värit kohdilleen, erään sellaisen sisko halusi välttämättä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irja! Jämälangoista saa kyllä kaikkea hauskaa mutta värien kanssa on tosiaan joskus haastavaa. :)

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.