Keskeneräisten keskiviikko: Voiko käsitöistä tulla suorituspaineita?
Jahas, se olisi taas kuukauden ensimmäinen keskiviikko. Jo selvästi perinteeksi muuttumassa oleva tapani (jo kolmatta kertaa siis...) on ollut julkaista blogissa silloin kuvia keskeneräisistä töistäni.
Sitten viime kuun postauksen olenkin yllättäen saanut valmiiksi isälle tekeillä olleen villapaidan! Sitä ei ole vielä kuvattu ja ajattelinkin isänpäivälahjaksi sen antaa. Saas nähdä, saanko isän malliksi vai pitääkö hakea joku muu paitaa päällään pitämään blogikuvauksiin.
Myös Metsäretki-sukat ovat valmiit ja ne on jopa kuvattu ja postitettu saajalleen. Koetan viikonlopuksi saada niistä postauksen aikaan, malttakaahan siis mielenne! 😜
Nyt tekeillä on - edelleen - siskolle villatakki. Olen siinäkin jo päässyt kainaloiden yli ja hyvää vauhtia on takakappale valmistumassa. Sehän neulottiin siis yhtenä kappaleena kädenteille asti ja sitten ensin takakappale ja sen jälkeen etukappale neulotaan kahdessa osassa. Katsotaan, missä ajassa tämä valmistuu (mahtaako joulu olla liian optimistinen?)!
Pieni kauneusvirhe tuli tuonne takakappaleen osioon, sillä taskuja tehdessä kuvio jatkui takakappaleen puolella mutta en huomannut laskea oikein tuota kuviota ja se on nyt ikään kuin vyön leveydeltä väärin eli olen tehnyt saman kuvion kahteen kertaan. 😞 (Kysymys: Miksi ihmeessä näitä ohjeita ei voi vääntää rautalangasta meille vähän tumpeloimmille neulojille eli kuvata tarkkaan, mistä kohdasta kuviota neulomista pitää jatkaa, jos väliin jätetään tietty määrä silmukoita - nyt mielestäni yritin laskea oikein tätä, mutta sittenkin kuvioon tuli virhe...)
Lisäksi minulla on vielä kesken viime kuussa esittelemäni juhlapukuompelu. Olen saanut kaulukset ommeltua mutta sitten loppui ompelulanka ja kävin ostamassa uutta - ja tietysti unohdin mallitilkun kotiin, joten summamutikassa ostin sinnepäin olevaa lankaa. Väärä värihän se tietysti oli mutta saattaa mennä kuin väärä raha.
Myös siskontyttö Neiti Huoleton tarvitsi kuulemma lapasia, joten uutena työnä on tekeillä parit vauvan lapaset, peukalolliset lapaset oli toiveena, joten tässä ensimmäinen pari tulossa. Ajattelin kuluttaa kaikenlaisia tyttömäisiä jämälankoja näihin lapasiin, mitä meidän miesvoittoisessa taloudessamme ei muuten suosita.
Kun nyt niin paljon olen taas tehnyt muille käsitöitä niin tuli jotenkin sellainen olo, että pitäisi itselleenkin joskus saada jotain tehtyä, joten aloitin villatakin neulomisen harmaansävyisistä jämälangoista ja alennuksesta ostamani Nalle Taika -langasta. Aika kirjava tuo lanka on, kun sellaista perusarkkitehdin harmaata lähdin tavoittelemaan mutta jatkan nyt kuitenkin tuon tekemistä.
Muutenkin olen nyt tuskaillut aikapulaani ja materiaalivarastojeni paisumista. Millä ihmeen kuutamolla ehdin kuluttaa kaikki tähän mennessä hamstraamani langat ja kankaat? Miksi käsityölehteni ja -kirjani pursuavat kaapista ulos ja milloin saisin itselleni kaikki ne ihanuudet tehtyä, joita olen niistä lehdistä ja kirjoista merkinnyt to do -listalle? Voiko harrastuksestakin tulla stressiä ja suorituspaineita ja onko se silloin enää kivaa? Pitäisiköhän minun alkaa jotenkin karsia jotakin ja priorisoida sitten niitä asioita, joita oikeasti haluan ehtiä vielä tehdä?
Äitini minua on jo vähän varoitellut, etten vain tympääntyisi käsitöiden tekoon, kun niitä niin paljon teen. Hän nimittäin aikanaan heitti puikot nurkkaan, kun sai tarpeekseen toisille tekemisestä. Siitä on nyt jo yli parikymmentä vuotta aikaa eikä ole innostusta saanut takaisin... Onko teillä muilla tullut tällaisia ajatuksia koskaan? Terveisin Nimimerkki "Huolestunut".
Kivoja käsitöitä! :) Ite en voisi kuvitella, että saisin tarpeekseni käsitöistä, kun "nälkä näyttää kasvavan syödessä", mutta kyllä minäkin huokailen hamstraamien materiaalien ja lehtien edessä. Ärsyttääkin niin, että mulle on tullut ostoähky: mitkään kuosit eikä materiaalit kiinnosta, vaan surutta pystyn ohittamaan mm. kangaskauppojen valikoimat. Edes Oulun käsityömessut eivät saaneet mua liikkelle, vaikka tästä ei pitkästi sinne olisi ollutkaan. Mutta ei vaan kiinnosta. En olisi ikinä vuosi sitten uskonut, että näinkin voi käydä, mutta niin vain kävi. Erikoista ! :D
VastaaPoistaMulla on kyllä sama, että en enää jaksa innostua mistään kankaista ja langoista. Nyt Helsingin kädentaitomessuilta ostin vähän lankaa ja kankaita mutta alkaa olla sellainen olo, että ei yksinkertaisesti voi ostaa enää enempää, jollei sitten luovu jostain vanhasta. Koulun askarteluja varten lahjoitin kaksi paperikassillista tilkkuja mutta eihän se mitenkään minään hupenemisena näkynyt noissa kangasvarastoissani... Luulen, että minulla on käsitöiden suhteen tullut tällainen "elämän rajallisuus" -tietoisuus selkeämmin ilmi, kun haluaisin niin kovasti tehdä vaikka mitä ja tuntuu, etten koskaan pääse tekemään niitä paljon odottamiani töitä, kun päädyn tekemään lahjaksi ja toisten toiveista jotain ihan muuta. Pitäisiköhän ensi vuodeksi asettaa stoppi ja tehdä vain itselle? Malttaisinkohan olla tekemättä mitään "pieniä välitöitä" sitten...
PoistaMie tykkään näistä keskeneräisten keskiviikoista! Ei kai käsitöihin voi kyllästyä? Tai tottakai voi, itse olen yrittänyt pitää ohjenuorana sitä että tekemisen pitää tuntua mielekkäältä. Olkoon vaikka sen 17 työtä kesken, ja jos tekee mieli aloittaa 18. ja se tuntuu hyvältä ja oikealta, niin sitten aloitan. Ne 17 voi vaikka purkaa, tai tehdä valmiiksi joskus. Mielenkiinto kyllä pysyy yllä silläkin, että tekee paljon eri juttuja. Niin neulomisen suhteen, kuin ihan muitakin käsitöitä. Kokeiltua on tullut yhtä ja toista, ja jatkossakin aion kokeilla jos tulee vastaan jotain mielenkiintoista.
VastaaPoistaKiva kuulla! Itsekin ajattelin aiemmin, ettei käsitöihin voisi millään kyllästyä mutta alan nyt (vähän) ymmärtää äitiäni, joka teki hirveän määrän villasukkia tilaustöinä aikoinaan. Kyllä niiden käsitöiden teon pitää todellakin tuntua mielekkäiltä, jotta niitä jaksaa valmiiksi saakka tehdä. Juuri tuollaisten toisille tehtävien juttujen kanssa voi olla joskus vähän niin ja näin, etenkin jos ne työt eivät ole sellaisia, mitä itse haluaisi mieluiten tehdä, syystä taikka toisesta. On minusta usein kiva tehdä lahjoja muille mutta ehkä aikapulan takia tulee joskus niitä suorituspaineita, mikä voi viedä ilon tekemisestä. Tuo on myös totta, että kannattaa vaikka purkaa, jos ei inspaa jatkaa ja aloittaa monia uusia töitä, niin minäkin teen. Aina on vähintään kaksi tai kolme kesken. Mielellään vielä jotain neulomista, virkkausta ja ompelua, eli kaikkia tasapuolisesti! Minulla on myös ollut kesken yksi toinen villatakki, jonka varmaan puran, koska en ehkä oikein haluakaan sellaista siksak-takkia (esittelin sitä ekassa keskeräisten keskiviikossani).
PoistaKyllä mulla välillä tulee suorituspaineita käsitöistä. Nyt sitä painetta luo sukat, joita en tunnu saavan valmiiksi millään ja sen jälkeen pitäisi neuloa parit lapaset...Neulon niin harvoin lapasia, että ihan hirvittää miten mahtavat onnistua tällä kertaa..
VastaaPoistaHuomasin juuri samaa tuossa noita vauvan lapasia tehdessäni, kun on enemmän nyt sukkia neulonut, että mitenköhän tuo peukalokiila nyt tehtiinkään... Nyt on kauheita paineita, että ehtiikö jouluksi tehdä kaikki, mitä on luvannut ja aikonut...
PoistaTämä on ihan huippu postaussarja! Tuo mukavaa rentoutta kässäblogien maailmaan :)
VastaaPoistaKiitos! Välillä tuntuu, että rima nousee korkealle, kun katselee toisten täydellisiä aikaansaannoksia. Täytyy kuitenkin muistaa, että niiden hienojen valmiiden töiden takana on usein tuskallista taistelua työn (ja itsensä) kanssa ja purkamista ja uudelleen tekemistä ja joskus vain virheiden peittelyä (itselläni on usein aina jokin kauneusvirhe jossain työssä, kun huomaan niin myöhään, etten viitsi enää lähteä purkamaan). Kun jotain valmistuu, niin voi syystäkin olla ylpeä itsestään!
Poista