SLIDER

Anelmaiset kukkasukat - Flower socks


(English version below)
Olin aika varma, että minä en näitä Anelma Kervisen suunnittelemia Anelmaisia tulisi koskaan neulomaan. Olin sitä mieltä, että olivat vähän turhan rönsyilevän romanttisia minun makuuni kaikkine kukkineen ja terälehtineen. Mutta niinhän siinä sitten kävi, että kanadalainen ystäväni oli netissä nähnyt tällaiset sukat ja niitä kovasti toivoi, joten lupasin tehdä hänelle omat sukat. Ja itse asiassa niitä neuloessa aloin ymmärtää, miksi ne olivat niin suosituiksi tulleet villasukkaryhmissä. Voipi olla, että joudun itsellenikin vielä parin tekemään...



Parasta näissä sukissa on varmaan se, että näihin voi halutessaan käyttää jämälankoja ja tehdä mitä erilaisempia väriyhdistelmiä. Näiden sukkien värisävyt määräytyivät ystäväni toiveiden mukaisesti. Näihin ei myöskään tullut kukkaraitaa eikä silkkinauhaa, koska alkuperäisessä kuvassakaan, jonka mukaan lähdin näitä tekemään, ei sellaisia ollut. Tokihan virkatut kukat ja lehdetkin voi jättää pois halutessaan niin saa vähän vähemmän rönsyilevät sukat. 


Langat ovat pääasiassa 7 veljestä ja Impivaaraa. Varren keltainen lanka on Kotikulta-lankaa, sillä varressa ei haittaa täysvillainen lanka. Jalkapöydässä sen sijaan olen käyttänyt 7 veljestä sen sisältämän keinokuidun eli kestävyyden takia.


In English:


When I first saw these Anelmaiset flower socks designed by Anelma Kervinen a long time ago in the Facebook woolsock group, I couldn't think I would make these myself at all. I thought they were far too 'romantic' for my taste with all the flowers and leaves and so on. However, a Canadian friend of mine saw the socks on the internet and was really hoping to have a pair of them so I made her a pair in pastel colours. And once I got to knitting, I realized why they were so popular. So as it happens - I might have to knit a pair for myself, too...

The best thing about these socks is probably that you can use leftover yarn if you so like and make different kinds of combinations. These colours were requested by my friend according to the original picture she had seen on the internet. I also did not include a flower stripe and silk yarn as in some of the Anelmaiset socks patterns. Also, I think if the romantic look of crocheted flowers and leaves is too much, the socks could easily be knitted without and look almost as wonderful nevertheless.

The yarn I have used for these socks is Novita 7 Brothers and Impivaara, despite the pastel yellow in the leg part which is Kotikulta yarn, 100% wool. 


4 kommenttia

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.