SLIDER

Puolivuotiskatsaus


Pitkästä aikaa ajattelin tehdä puolivuotiskatsauksen. Tänä vuonna olen pääosin neulonut. Olen kyllä myös ommellut lapselleni yöboksereita mutten niitä ole kuvannut enkä postannut, kun ne ovat aina niitä samoja ja samasta mallista mutta vain eri kuoseista (yleensä vanhoista vaatteista tai pussilakanoista tehtyjä...)

Olen näköjään saanut tämän vuoden puolella valmiiksi neljät villasukat, kaksi neulepuseroa, yhden neuletakin, yhden neulemekon ja yhden pipon. Näistä töistä tuo isälleni tekemäni v-aukkoinen neulepaita menee siis kuitenkin purkuun. 


Vuoden alussa tein käsityösuunnitelmia tälle vuodelle. Niistä olen tehnyt vain villapaidan, neuletakin ja neulemekon itselleni sekä noita sukkia neljät parit. Oslo Hat on edelleen tekemättä mutta ehkä ensi syksyksi lapselleni saisin sellaisen tehtyä. Itselleni se taitaa olla liian moderni malli, kun olen jämähtänyt vähän vanhanaikaisempaan tyyliin. Ajattelinkin, että neuloisin jonkun Fair Isle -baskerin itselleni. Sentään olen nyt vintagemalleja metsästänyt enemmän ja suunnitellut tuosta synttärilahjaksi saamastani kirjastakin niitä nyt enemmän tekeväni.



Kummipojalleni en taidakaan ehtiä torkkupeittoa sittenkään neuloa, koska hänellä on rippijuhlat jo elokuussa ja minulla on aika vähän kortilla. Kenties hän mieluummin jotain rahaa tai muuta sellaista kuitenkin lahjaksi haluaakin... Koska hän pelaa jalkapalloa, olin ajatellut jotain jalkapallokuvioista virkattua peittoa tehdä, mutta ei taida tosiaan aika nyt riittää sellaisen tekemiseen. Omallekin pojalle on vielä peitto vaiheessa tehtyäni sitä jo monta vuotta.

Myöskin Keskeneräisten keskiviikon haasteen jätin kesken, kun muita osallistujia kuin minä ei juurikaan ilmaantunut. Sen sijaan raportoin ihan itse vain keskeneräisistä töistäni haastamatta ketään muita. 

Toivoisin ehtiväni saamaan ompelukoneeni myös esiin jossain vaiheessa kaikkien muuttolaatikoiden keskeltä. Ostimme nimittäin keväällä uuden asunnon ja muutimme nyt kesäkuussa takaisin vanhaan kotikaupunkiimme lasten toiveesta, joten kaikki on nyt vähän hujan hajan. Arki tulee syksyllä jakaantumaan kahden kaupungin välille, kun työt ovat toisessa kaupungissa mutta ehkä saamme tämän tästä vielä järjestymään kaikille hyvällä tavalla. Tämä viimeinen korona-ajan vuosi on opettanut viimeistään todeksi John Lennonin viisauden "Life is what happens to you while you're busy making other plans."

Minkälaisia suunnitelmia sinulla on ollut tälle vuodelle ja oletko saanut niitä toteutettua vai menetkö ihan flow'n mukana vain?





5 kommenttia

  1. Tsemppiä tavaroiden purkamiseen! Asioilla on tapana kyllä järjestyä! Ja täytyypä muuten itsekin tehdä puolivuotiskooste, kiitti ideasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! Eiköhän tämä tästä - asioilla on yleensä taipumus sumpliintua. :)

      Poista
  2. Your knitting projects come out beautifully! Emille

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti tämän kommentin saatuasi olet jo hieman saanut purettua laatikoita ja elettyä ihanaa kesää :) Jaksamisia myös kahden kaupungin välillä kulkemiseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä laatikot on jo purettu! Hyvää kesää sinullekin!

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.