SLIDER

Tammikuun käsityösaldo

Tässä kuussa kävi nyt niin, että valmistuneita töitä ei ole ollut kuin yksi. Olen kärsinyt poikkeuksellisen paljon migreenistä: yhteensä 14 päivänä tammikuun aikana! Tämän ja sitten työkiireiden ja muun stressin takia sain valmiiksi vain yhdet villasukat eli Muurahaisenpolku-sukat. Ne olivat olevinaan Sukkalaatikko-haasteen ensimmäiset sukat mutta lähtivät saman tien postissa kohti Ateenaa ystäväni jalkoja lämmittämään. Eivät siis edes käväisseet missään laatikossa, joten en oikein osaa niitä nyt mieltää sukkalaatikkosukiksi. Josko tänä vuonna olisin hieman kriittisempi sen suhteen, että mitkä sukat oikeasti Sukkalaatikkoon kuuluvat!


Instagramista bongasin tässä viikolla Sweets and socksin tekemät sukat, joiden malli näytti tutulta. Ihanasti Maarit olikin yhdistellyt erilaisia värejä ja tehnyt valkoisella raitoja kuvioiden väliin sekä palmikkoresorin sukkiin, joissa jämälankojen hävitykseen oli pohjana käytetty tätä viime vuonna suunnittelemaani Adaira-sukkien mallia. Well done! Kiva nähdä erilaisia versioita ja juuri noin pitää jämälankasukkia tehdäkin, yhdistelemällä omia värisävyjä ja muokkaamalla omaan tarpeeseen sopivaksi! Minulle on myös Ravelryyn tullut toiveita englanninkielisestä ohjeesta noihin sukkiin, joten täytynee yrittää sellainenkin sinne saada piakkoin.

Lankalaihikseni alkoi tänä vuonna hieman huonolla menestyksellä. Valmistuneisiin töihin on kulunut vain 79 grammaa lankaa, kun sen sijaan jouduin ostamaan 200 g sukkalankaa sitten yllättäen. Äitini vanhin sisko oli kuulemma aika huonossa kunnossa hoivakodissa ja äiti pyysi minua kutomaan tädilleni sukat, ajatuksella että mitä nopeammin, sitä parempi. Niinpä piti täältä meidän mökkilähikaupastamme käydä ostamassa 7 Veljestä -lankaa, ja otin sitä varuiksi kaksi kerää. Sain sitten vanhasta Novitan sukkalehdestä hyvän ohjeenkin sukkiin napattua. Sukat ovat jo edenneet ihan hyvää vauhtia ja onneksi on nyt kuulemma tätikin jo taas paremmassa kunnossa. 

Ensi viikolla postailen noista sukista enemmän ja muista helmikuun keskeneräisistä - tulehan mukaan seurailemaan haasteen edistymistä!

2 kommenttia

  1. Kirjoittelen noista jämälankasukista tarkemmin blogiin nyt helmikuussa, mutta vähän vahingossa tosiaan tein nuo raidat ja laiskana purkajana en jaksanut sitten purkaa ja päätin sitten vain tehdäkin jokaiseen väliin ne :D Musta tuntuu että teen vielä lyhytvartiset versiotkin noista.

    Kivat nuo muurahaisenpolku-sukat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun sukistasi tuli kivat pitkävartiset versiot juuri noin! Joskus vahingossa tapahtuu hyviä innovaatioita. :)

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.