SLIDER

Sukkalaatikko - A box of socks

Kun nyt Pieni Lintu -blogissa tämän viikon makrokuvahaasteen teemana oli laatikko, päätin osallistua näillä kuvilla siihen. Tämä postaus tulee hieman jälkijunassa, sillä olen koko viikon tehnyt armottoman pitkiä päiviä saadakseni väitöskirjani taitto- ja painokuntoon! Melkein valmis se nyt onkin: vielä viikonloppuna luen kertaalleen läpi ja tarkastan piirtämäni kuviot ja sen sellaiset ja sitten saan sen käsistäni pois vähäksi aikaa. 

Hirmu vähän on käsitöille jäänyt aikaa mutta villasukkia olen silti yrittänyt neuloa iltaisin rauhoittuakseni hieman ennen nukkumaan menoa. Nyt on menossa Sukkalaatikko-haasteen villasukat nro 4 ja 5, päättelyä vaille valmiit.



Villasukat numerot 1, 2 ja 3 ovat lähteneet jo laatikosta pois muiden jalkoihin, joten nähtäväksi jää, onko loppuvuodesta sukkalaatikko täysin tyhjä, vaikka siellä olisi silloin pitänyt olla 12 paria sukkia!




Kaikki sukat on neulottu olemassa olevista langoistani, joten samalla tyhjennän lankakaappiani Kässähamsterihaasteen mukaisesti. Postaukset näistä sukista voit lukea täältä:

  1. Mustavalkoiset sukat
  2. Sydänsukat
  3. James Bond 007 Socks

Mukavaa viikonloppua!

16 kommenttia

  1. Onnea väitöskirjaurakasta! Käsityöt ovat kyllä varmasti hyvää vastapainoa sille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näin se on! Opettelin uudelleen neulomisen ja virkkaamisen jalon taidon, kun aloin tehdä väitöskirjaa. Oli ihan pakko saada jotain vastapainoa!

      Poista
  2. Niin ihania sukkia, herkullisia ja tyylikkäitä väripaletteja.

    Väikkäri jo noin valmis, vau, upeaa, mahtavaa, onnea!!!!!

    VastaaPoista
  3. Onpas ihanat James Bond -sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pauliina! Niissä olikin vähän väkertämistä.

      Poista
  4. Hyvä sää, käsityöt ovat hyvä vastapaino väitöskirjalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina, niin kyllä ovat. En varmaan olisi ilman niitä ihan samalla tavalla jaksanutkaan.

      Poista
  5. Ihania sukkia kauniissa laatikossa.
    Onnea väitöskirjasta!

    VastaaPoista
  6. Love the green you are knitting! But the box with socks - perfect! Last week I started a toe-up sock for the first time. Have only knitted one pair of socks before, because in southern California where I lived before I only could wear it on winter vacation in the mountains at 9000 feet.
    Am happy I can now comment on your blog -had to change a few things on my firefox browser!
    Thank you for your comment - yes, I have the same, am trying to keep the plants that are there alive - a big adjustment, because living in the forest in the mountains. The deer eat many leaves:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks, Jesh! My goodness: a toe-up sock? I haven't even dared to try that yet! Keep me posted how you succeed with it (just curious)!

      Poista
  7. Kutominen käy kyllä terapiasta, se on lohduttavaakin. Sinun tapauksessa vielä edistää haasteeseen osallistumista kovasti, kun vauhti on ollut noin kova. :) Onnea väikkärin johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit. Ihan vielä ei olla voiton puolella. Tänään pitäisi saada väitös vielä lähtemään painoon ja vielä on taitossa korjattavaa... Voipi olla, että illalla tarvitsee taas vähän neulomisterapiaa hellittämään tätä stressiä.

      Poista
  8. Ihania sukkia ja ihana laatikko, tosi kaunista <3
    Miulla on ekat sukat valmiina, mut se laatikko vielä puuttuu xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, eihän se mitään, että laatikko puuttuu. Voit etsiä vielä juuri oikeaa. :)

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.